Zine elää! – omakustanteinen sarjakuva rikkoo säännöt ja haastaa markkinalogiikan

Suuri osa Suomessa vuosittain julkaistuista sarjakuvista on tekijöiden omakustanteita. Kaikki eivät laske paksuja omakustannepainotuotteita zineiksi, mutta Suomen suurimmilla sarjakuvafestivaaleilla Helsingissä niitä esittelee Zine ­Fest. Se on vallannut tapahtuman alasta neljänneksen.

Vaikka kopiokoneellakin tehtyjä pienlehtiä yhä julkaistaan, omakustannetta ei välttämättä erota isomman kustantajan teoksesta muu kuin tuotantorakenne: tekijä vastaa itse koko prosessista, ideoinnista ja piirtämisestä kirjaksi taittamiseen ja valmiin tuotteen myymiseen.

Usein omakustanteita tehdään, jos muuta kustantajaa ei löydy tai halutaan tehdä jotain taiteellisesti kokeilevampaa. Zinejä harrastava rovaniemeläinen kuvataidekasvatuksen opiskelija Piri Huhtanen on nähnyt ja tehnyt kaikenlaista:

”On tullut vastaan kukkien siemeniä zinen sivujen välissä, c-kasetteja zinen kylkiäisenä, taitettavia sivuja, joista muodostuu uusi kuva. Kaverin kanssa teimme yhteen zineemme joulukalenterin.”

Painotuotteissakin leikitellään muodoilla. Sarjakuvataiteilija Miissa Rantanen julkaisi keväällä kämmenen kokoisen minikirjan, jossa kuvia on yksi sivulla. Juhannussahti on tositarina, kuvaus sahdin teosta. Seuraavaksi Rantanen suunnittelee A3-kokoista teosta.

”Omakustanteita ei tarvii taivuttaa ulkopuolelta tuleviin sääntöihin tai neuvoihin eikä markkinalogiikkaan. Kustantajasta olisi iloa, jos diiliin kuuluisi kustannustoimittaja, mutta sarja­kuvien tapauksessa niin ei suurimmaksi osaksi ole. Joten ainut, mistä jään paitsi, on se, ettei kukaan myy, markkinoi ja jakele mun puolesta”, Rantanen summaa.

Ota aikaa itsellesi

Yksinkertaisimmillaan A6-kokoinen zine syntyy A3-kokoisesta arkista taittelemalla. Edes nitojaa ei tarvita, sakset kylläkin. Toinen perinteinen muoto on A4-arkeista nidottu A5-­kokoinen lehti.

Zinejen tekeminen aloitetaan usein porukalla koulussa, jossa voi käyttää kopiokonetta. Huhtasen tarina on tyypillinen:

”Kun aloitin 2007 yliopisto-opinnot Rovaniemellä, tutustuin Jiipu Uusi­taloon, joka houkutteli minut osallistumaan hänen Ruskea valo -­zineensä. Ruskean valon hiipuessa pistimme kaverin kanssa pystyyn oman, Dieselnorsu-­zinen, jonka ajatuksena oli tuoda Lapin yliopiston ja sen aikaisen TAIKin kuvataidekasvatuksen opiskelijoita yhteen. Dieselnorsun jälkeen tein yliopisto- ja sen jälkeen taidekouluaikana muutamia omia zinejä. Omien zinejen lisäksi yritän aina mahdollisuuksien mukaan osallistua muiden julkaisemiin pienlehtiin, joihin voi tarjota töitä.”

Monet sarjakuvataiteilijat julkaisevat töitään omakustanteina, kustantajien kautta ja internetissä. Kasvuun perustuvaa talousteoriaa kriittisesti käsittelevää sarjakuva-albumia kustantajalle työstävä Uusitalo analysoi julkaisutapojen eroja:

”Zineissä kiehtoo se tee-se-itse-kulttuuri ja jatkumot punkista johonkin William Blaken itse painamiin kirjoihin 1700-luvulle. Koko prosessin haltuunotto mukaanlukien monistaminen ja kasvokkain tapahtuva myyminen tuntuu minusta kiinnostavalta ja tärkeältä. Mutta blogissa päivänpolttavia aiheita pystyy kommentoimaan nopeasti ja täysmittaisia sarjakuvakirjoja piirtäessä kustantajan tuoma rahallinen sijoitus on köyhälle taiteilijalle helpotus, usein jopa välttämättömyys.”

Zinekulttuurissa viehättää lukijoiden kohtaaminen ja tapahtumien yhteisöllisyys.

”Omakustanteita myymällä saa suoraa kiitosta omasta työstä. Parasta on kun ihmiset aidosti uskovat tarinaan selailun perusteella”, kertoo eläintarinoita piirtävä Laura Nieminen Porista.

Etenkin suuren kaupunkien ulkopuolelta tuleville omien töiden myyminen on tapa tutustua myös muihin sarjakuvantekijöihin. Kouvolalainen Nikke Lindholm komppaa:

”Internet on nykyään kätevä ja vapaa julkaisukanava, muttei se vaan tunnu samalta kuin fyysinen läpyskä hyppysissä. Olen käynyt myymässä tuotoksiani eri sarjakuvafestivaaleilla vuodesta 2017 alkaen ja tuntuu niin paljon paremmalta kohdata lukijoita ihan oikeasti, eikä vain kotona pohtia, lukeeko näitä minun nettisarja­kuviani oikeastikin joku. Samoilla reissuilla pääsee myös tapaamaan muita zinesarjakuvataiteilijoita.”

Kohtaaminen voi tapahtua myös aiheiden kautta. Sarjakuvissa jaetaan usein oman elämän kipeitäkin ulottuvuuksia.

”Tein aluksi outoja huumoripläjäyksiä, mutta myöhemmin siirryin henkilökohtaisempiin sarjakuviin, joiden julkaiseminen toimii terapeuttisena kokemuksena. Ne voivat olla myös lukijoille voimavarana. Itse ainakin koen voimauttavaksi ja jopa lohduttavaksi, kun saan lukea sarjisblogeista ja zineistä muiden näkökulmia esimerkiksi mielenterveysongelmien kanssa kamppailemiseen”, Huhtanen avautuu.

Kirjoittaja on tehnyt useita zinejä ja sarja­kuvaomakustanteita. Hän on myös opettanut zinejen tekemistä.

Zine Fest

  • Järjestetään Suvilahden Tiivistämöllä 7.–8.9. osana Helsingin sarjakuvafestivaaleja. 
  • Ohjelmassa luentoja, paneelikeskusteluja, esityksiä ja työpajoja. Ohjelmaa suomeksi ja englanniksi. 
  • Kunniavieraina Eisner-palkittu Max Sarin, Otava Heikkilä ja Natalia Kekkonen. Lavalla nähdään myös muun muassa Sira Moksi, Pertti Jarla ja sarja-kuvaneuvos Johanna Rojola. 
  • Tunnettiin aiemmin nimellä Pienlehtitaivas.  
  • Lisätietoa: sarjakuvafestivaalit.fi/zine-fest/
Kommentoi Facebookissa

Seitankunkku
voima
  • 5.9.2019