Kun Marianne Williamson tammikuussa ilmoittautui demokraattien presidenttiehdokkaaksi, reaktio oli juuri niin riemastunut kuin saattoi odottaa.

Kirjailija, luennoitsija ja Oprah Winfreyn ”spirituaalinen neuvonantaja” Williamson edustaa juuri sitä vasemmistoälyköiden syvästi inhoamaa Hollywood-hengellisyyttä, joka on viime vuosina hiipinyt vaivihkaa myös valtavirtaan #selflove-hashtageina ja voimauttavina teepussiaforismeina. New Age -bisneksessä Williamson on pioneeri, joka on vuosien varrella kerännyt paljon uskollisia seuraajia.

67-vuotiaan Williamsonin kokemus politiikasta rajoittuu vuoden 2014 epäonnistuneeseen kampanjaan kongressivaalien ehdokkaana. Kannuksensa hän on hankkinut suosittuna puhujana, kirjailijana ja hyväntekijänä. 

Vuonna 1989 Williamson perusti Project Angel Food -järjestön, joka on tähän mennessä kuljettanut 12 miljoonaa ateriaa liikuntarajoitteisille ja sairaille Los Angelesin alueella. Poliittisesti Williamson seisoo demokraattien vasemmalla laidalla, ja on tärkeimmissä kysymyksissä samoilla linjoilla Bernie Sandersin kanssa.

Demokraattien ensimmäisessä televisioidussa vaalidebatissa Williamson synnytti meemiaallon haastaessaan Donald Trumpin vihan ja rakkauden kaksintaisteluun. Williamsonin dramaattinen esiintymistapa, käheä ääni ja hyvin leikattu Armanin jakkupuku saivat presidenttiehdokkaan tuntumaan enemmän film noir -elokuvan mysteerinaiselta kuin poliitikolta. Silti oli selvää, että Williamson hallitsi myös faktat, eikä pelännyt sanoa lavalla asioita, joiden ympärillä muut ehdokkaat vain tanssivat.

Williamsonin kampanjateemoista eniten vastakaikua on saanut ehdotus entisten orjien jälkeläisille maksettavista korvauksista. Williamsonin visiossa korvaukset eivät olisi vain symbolinen teko, vaan massiivinen panostus niihin rakenteellisiin ongelmiin, jotka vaikuttavat edelleen konkreettisesti afroamerikkalaisten koulutus- ja työmahdollisuuksiin.

Tämän kaltaiset korvaukset eivät tietenkään ole pelkästään Williamssonin omaa keksintöä, mutta niiden voimakas esille nostaminen resonoi juuri nyt maassa, joka on selvästi jumittunut traumaattiseen historiaansa.

”Demokraatit eivät tule voittamaan vaaleja pelkillä älykkäillä suunnitelmilla.  Ihmiset haluavat tunnetta nyt myös vasemmalta.”

Toisen debatin jälkeen Williamson oli googlatuin ehdokas 49 osavaltiossa viidestäkymmenestä. Williamsonin terävin huomio keskustelussa oli, että demokraatit eivät tule voittamaan vaaleja pelkillä älykkäillä suunnitelmilla. Ihmiset haluavat tunnetta nyt myös vasemmalta. Skeptikko voisi sanoa, että Marianne Williamsonin hahmo on kolikon kääntöpuoli samasta ilmiöstä, joka on tuottanut Donald Trumpin. Yhdysvalloissa on aina haluttu uskoa ihmeisiin, ja heihin jotka uskaltavat niitä luvata. Palkittu journalisti Kurt Andersen avaa kirjassaan Fantasyland Yhdysvaltojen rakkautta niin sanottuun ”maagisen ajatteluun”.

”Amerikan perustivat toiveikkaat unelmoijat, maagiset ajattelijat, tosi uskovat, helppoheikit ja heidän höynäytettävänsä. Fantasia on juurtunut syvälle maamme DNA:han”, Andersen on todennut.

Tärkeimmän syyn maan fantasiaan kallellaan olevalle mielenmaisemalle Andersen löytää yhdysvaltalaisten suhteesta uskontoon. Jo ensimmäiset maahan muuttaneet puritaanit vaalivat ajatusta yhdysvaltalaisista ”jumalan valittuna kansana”. Puritaanien perua on myös karismaattisen mutta kouluttamattoman saarnamiehen arkkityyppi, sama hahmo, joka on helppo nähdä Trumpissakin. Vapaus uskoa mihin huvittaa on ydinarvoja, ja toiminut kasvualustana monille voimakkaille lahkoille, kuten mormonismille, kristilliselle tieteelle, skientologialle ja helluntalaisuudelle.

Jeesuksen lisäksi Yhdysvailloissa on uskottu myös self help -kulttuuriin. Kaikkien aikojen myydyimpien kirjojen listalta löytyy kymmeniä elämäntaito-oppaita, kuten Napoleon Hillin ällistyttävät 70 miljoonaa kappaletta myynyt Ajattele oikein – menesty! (1937) ja Louise Hayn 50 miljoonaa myynyt Voit parantaa elämäsi (1984).

Amerikkalaiselle identiteetille tärkeitä ovat olleet myös Horatio Algerin ryysyistä rikkauksiin -tarinat, myönteisten ajatusten parantavaa voimaa julistanut new thought -oppi, 60-luvun human potential -liikkeet ja Freudiin perustuva terapiakulttuuri.

1960-luvulla vastakulttuurin myötä nousseet new age -filosofiat loivat entistä otollisemman ilmapiirin maagiselle ajattelulle. Käsite ”new age” on epämääräinen ja vanhentunut sateenvarjotermi, jonka alle on niputettu kaikkea mahdollista ufoista wiccaan.New agen alkujuuret löytyvät 1800-luvun romantiikasta ja ajan okkultisista pohjavirtauksista kuten teosofiasta. Liikkeen luonteenomaisin piirre on postmodernille ajalle sopiva yksilöllinen ja monista eri lähteistä ammentava henkinen kehitys.

New age siirtyi valtavirtaan 1980-luvulla. ET otti kontaktia elokuvissa, Shirley MacLaine esitteli edellisiä elämiään television puolella, ja valkoisessa talossa Reaganit vastaanottivat vaivihkaa johdatusta vaikutusvaltaisilta astrologeilta.

Todellinen vesimiehen aika alkoi kuitenkin vasta kun television ykkösnainen Oprah Winfrey alkoi promotoida erilaisia new age -teemoja ohjelmassaan 90-luvulla. Sadat puhujat ovat saaneet uralleen ennennäkemätöntä nostetta vierailtuaan Winfreyn talk-showssa tai tämän henkisen kasvun erikoisohjelmassa Super Soul Sundayssa. Yksi heistä on Marianne Williamson.

Williamsonin opiskelema ja opettama “Ihmeiden oppikurssi” edustaa viime vuosisadan new thought -oppia puhtaimmillaan. Vuonna 1976 julkaistu 1333 sivuinen teos on eräänlainen radikaali uudelleentulkinta kristinuskosta ”spirituaalisena psykoterapiana”. Williamsonin läpimurtoteos Palatkaamme rakkauteen (1992) tiivisti vaikeaselkoisen kurssin opetukset 300 sivun paketiksi. Winfrey otti kirjan ja Williamsonin erityissuojeluunsa ja siivitti teoksen myynnin miljoonalukuihin julistamalla, kuinka se auttoi häntä kokemaan 157 ihmettä.

Vaikka new age -termi jäi jonnekin 90-luvulle, itse liike elää kukoistuskauttaan. Uusiksi brändättynä, siististi wellness ja hyvinvointi -kategoriaan sijoitettuna, se on sujahtanut amerikkalaiseen elämäntapaan joogana, mindfulnessina, meditaationa, astrologiana ja enkeleinä.

Williamsonin momentum ei perustu silti pelkästään hänen pitkäaikaisiin seuraajiinsa tai babyboomereihin. Ei-ironinen puhe rakkaudesta yliluonnollisena supervoimana vetoaa myös milleniaaleihin ja nykyisiin parikymppisiin eli Z-sukupolveen.

Instagramissa ”internet-noituus” ja siihen liittyvä estetiikka on ollut jo pidempään iso juttu. Esimerkiksi Bri Luna -nimisellä modernilla noidalla eli The Hoodwitchillä on melkein puoli miljoonaa seuraajaa ja verkkokauppa, josta voi ostaa kaikkea mahdollista kännykänkuorista obeliskeihin. Eikä hän ole todellakaan ainoa. Sanalla #witch löytyy instagramista yli yhdeksän miljoonaa postausta. Kristallit, tarot-kortit, astrologiset merkit, ja muu new age -symboliikka kietoutuu epämääräisen lilan kimaltavaan ysärinostalgiaan, kun uudet wicca-influensserit jakavat sisältöä seuraajilleen.

Vaikka monelle kyse on lähinnä esteettisestä vetovoimasta, ovat nykyiset 20–30-vuotiaat tutkimustenkin mukaan erityisen kiinnostuneita astrologiasta ja monista muista perinteisistä new age -teemoista.

Helsingin Sanomat kertoi toukokuussa Tähdet ohjaavat Amerikkaa -jutussa tutkimuksesta, jonka mukaan kuusi kymmenestä amerikkalaisesta uskoo vähintään yhteen new age -uskomukseen, 41 prosenttia selvänäkijöihin, kolmannes jälleensyntymiseen ja 29 prosenttia astrologiaan.

International Social Survey Programmen (ISSP) vuonna 2018 tekemän kyselyn mukaan puolet 25–34-vuotiaista naisista identifioitui ”uskonnosta etääntyneiksi, mutta hengellisiksi ihmisiksi, joita kiinnostavat pyhät ja yliluonnolliset asiat”.

Yksi selittävä tekijä trendille on se, kuinka paljon paremmin linjassa uushengellisyys on intersektionaalisen feminismin ja LGBTIQ-keskustelun kanssa. Uudenlainen inklusiivisempi ihmiskäsitys, jossa esimerkiksi sukupuoli ja seksuaalisuus nähdään fluideina, muuttuvaisina asioina, sopii monen perinteisen new age -opin maailmankuvaan. Vanhojen jäykkien patriarkaalisten mallien kyseenalaistaminen viehättää nuoria. Useimmissa new age opeissa – toisin kuin perinteisissä patriarkaalisissa uskonnoissa – keskeisessä roolissa ei ole ”kaikkivoipa isä”, vaan ihminen itse.

Ehkä yksinkertaisin selitys ilmiölle on, että Z-sukupolvi ei enää kuulu yhtenäiskulttuurin piiriin. Henkisen identiteetin rakentaminen erilaisten uskomusten noutopöydästä tuntuu luontevalta nuorista, jotka ovat kasvaneet pirstaleisessa, epävarmassa maailmassa. Williamson on siis selvästi pikkusormi zeitgeistilla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että hänen sanomaansa otettaisiin vakavasti.

Viimeisten kuukausien aikana Williamsoniin kohdistunut asiallisempikin mediahuomio on keskittynyt pitkälti tämän vanhojen tweettien perkaamiseen. Eniten seliteltävää Williamssonilla on ollut joistain kommenteistaan koskien medikalisaation ongelmia ja esimerkiksi masennuslääkkeitä. Hänen mukaansa niitä määrätään liian helposti ahdistukseen ja suruun, joka kuuluu ”normaalin inhimillisen epätoivon piiriin”.

Tämänkaltaiset kommentit ovat herättäneet epäilyjä Williamsonin tiede- ja jopa rokotevastaisuudesta – syytös, jonka hän on ehdottomasti kieltänyt pitävän paikkaansa. 

Kuten Trump aiemmin, myös Williamson edustaa joukkoa, joiden olemassaoloa valtavirtamedia ei erityisen hanakasti tunnusta  tai edes tunnista. Williamsonin luokittelu pelkäksi koomiseksi marginaalihörhöksi ei kuitenkaan tee oikeutta sille laajemmalle äänensävyn muutokselle, joka on tapahtunut. Kamppanjasivullaan Williamson puhuu ”kasvavasta aallosta ihmisiä, jotka etsivät korkeampaa viisautta”. Tämä aalto voi olla jo suurempi kuin CNN:n uutishuoneessa halutaan myöntää.

Marianne Williamsonin todelliset mahdollisuudet Yhdysvaltojen seuraavaksi presidentiksi lienevät silti häviävän pienet. Vaikka Williamsonin kampanja on kerännyt huomattavaa kiinnostusta viime kuukausina, ei hänen kannatuksensa riitä tällä hetkellä kolmanteen televisioitavaan vaalikeskusteluun. Williamsonin tiimi tähtää kuitenkin optimistisesti neljänteen debattiin. Ja jos Oprah Winfrey kykeni saavuttamaan Williamsonin oppilaana 157 ihmettä, voi olla, että Williamsonille riittää vähempikin.

Ihmeiden oppikurssi Suomessa

Myös Suomessa suhtautuminen uushenkisyyteen on muuttunut viimeisen 20 vuoden aikana. Lifestyle- ja naistenlehdistä voi nykyään bongata otsikoita, jotka olisivat olleet vielä 1990-luvulla paranormaalien ilmiöiden erikoislehden Ultran heiniä. Minä Olen -messut, meditaatio, mindfulness ja muu mielenhallinta ovat arkipäiväistyneet osaksi 2000-lukulaista elämäntapaa, jolle ei kukaan enää jaksa naureskella selän takana.

Marianne Williamsonin opettamasta A Course in Miracles -teoksesta julkaistiin suomenkielinen käännös Ihmeiden oppikurssi vuonna 2002. Tällä hetkellä kurssia opiskellaan omatoimisissa pienryhmissä ympäri Suomea. Sille omistetussa Facebook-ryhmässä on noin 2700 jäsentä. Ryhmän perustaja, toimittaja Clarissa Jäärni tutustui Ihmeiden oppikurssiin äitinsä kehoituksesta vuonna 2005. Itsetuhoinen, masennuksesta ja paniikkihäiriöistä kärsinyt Jäärni aloitti kurssin avulla hitaan paranemisprosessin ja kertoo olevansa ”myönteinen, onnellinen ja kevytsydäminen” ihminen.

”Alunperin meitä kävi Kampin lukuilloissa tiivis porukka opiskelemassa ja sisäistämässä kurssia. Monet noista alkuaikojen ryhmäläisistä, ovat perustaneet sittemmin omat ryhmänsä. Koska olen itse muuttanut paljon ympäri Eurooppaa, päätin perustaa oman opiskelupiirini Facebookiin.” Jäärni näkee kurssissa paljon yhtymäkohtia esim. zen-buddhalaisuuteen.

”Kurssin mukaan meidän kokemamme maailma on vahvasti värittynyt omien muistikuviemme kautta. Toisin sanoen, kaikki menneisyydessä kokemasi asiat ja mielikuvat vaikuttavat siihen, miten hahmotat jonkun asian tässä hetkessä. Ihmeiden oppikurssi nojaa tukevasti anteeksiantoon tai oikeammin mielenmuutokseen. Se antaa opiskelijalleen välineitä vapautua tuskaisista mielen rakenteista anteeksiannon kautta.”

Yhdeksi syyksi uususkontojen suosioon Jäärni nostaa niiden edustaman vapauden. Perinteisesti uskontoihin liittyy tai on liitetty tarve kontrolloida ja hallita seuraajia, kun taas useimmista new age -filosofioista tämän kaltainen vallankäyttö puuttuu kokonaan. 

”Aloin alun perin opiskella samaan aikaan sekä nichiren-buddhhalaisuutta että Ihmeiden oppikurssia. Huomasin hyvin pian, että ne puhuvat eri sanoilla ihan samasta asiasta. Kurssissa sanotaan, että sanat ovat kaksinkertaisia symboleita. Ensin on ajatus, joka on yksi symboli, ja kun ajatus yritetään pukea sanoiksi, muuttuu se kaksinkertaiseksi symboliksi. Tässä ketjussa sanojen merkitys on helppo ymmärtää väärin. Siksi eri aikoina ja eri kulttuureissa on tarvittu erilaisia lähestymistapoja kertoa ihmisille samoja universaaleja totuuksia.”

Jäärni kertoo, että kurssin kontekstissa jopa Donald Trumpin nousun voi nähdä tärkeänä osana kokonaisuutta. Ilman Trumpin vastavoimaa ei esimerkiksi Marianne Williamsonin päin vastainen maailmankuva resonoisi niin voimakkaasti, ja levittäisi samalla kurssin viestiä radikaalista anteeksiannosta ja rakkaudesta.

Jäärni ei itse ole poliittisesti sitoutunut, mutta näkee itsensä silti aktivistina.

”Olen vapauden kannattaja, hiljainen aktivisti. Toimittajan työssä tykkään tarttua aiheisiin, jotka voisivat avartaa ihmisten maailmankuvaa ja kokemusta sekä lisätä hyvinvointia ja iloa. Tässä mielessä olen ehkä rakkauden anarkisti.”