Stailit kubbet. Kari Vähä-Aho ja Reijo Suikki pitävät sadetta Kulttuurikongin teltassa ja muistelevat ääneen Vallilan ja Sörkän kulmien menoa puoli vuosisataa sitten.
Suomen vankiloissa vapausrangaistuksensa aloittaa vuosittain noin 5 500 henkilöä. Suunnilleen saman verran heitä myös vapautuu.
Sateisena toukokuun lauantaina Helsingin Dallapénpuistossa järjestettiin kolmannen kerran kaikille avoimet Vankimessut. Vankien kanssa työskenteleviä järjestöjä ja projekteja esittelevässä yleisötapahtumassa oli tänä vuonna liki 50 näytteilleasettajaa. Lisäksi kuultiin puheita ja erilaisia musiikkiesityksiä.
”Tapahtuman tarkoitus on tehdä näkyväksi rikostaustaisten yhteiskunnallinen asema ja esitellä niitä tukimahdollisuuksia, joita vankeuden jälkeiseen elämään on tarjolla. Samalla halutaan poistaa sitä leimaa, joka rikoksentekijöihin kohdistuu”, kertoo tapahtuman pääjärjestäjänä toimivan Laurea-ammattikorkeakoulun lehtori Janika Lindström.
Samalta kojulta löytyy myös KEIJO-hanke. Siinä rikos- ja päihdetaustaiset henkilöt osallistuvat koulutukseen, joka sisältää kolme kuukautta kokopäiväistä opiskelua sekä harjoittelujakson työelämässä. Päihteistä irtaantumisessa, rikoksettomuudessa ja työelämään valmistautumisessa hyödynnetään entisen vankien ja päihdekuntoutujien kokemusasiantuntijuutta.
”Olennaista on löytää vapautuville vangeille raitista tekemistä, sillä juuri luppoaika on iso riskitekijä. KEIJO on tärkeä ohituskaista niille, joilla ei ole muuten mitään mahdollisuuksia saada työtä mistään”, kuvaa hanketta esittelevä Tara Karjalainen.
Kriminaalihuollon tukisäätiön teltalla Vankimessujen asian puolesta puhuu verkostokoordinaattori Anna Leppo. Hänen mielestään kiireellisimmät yhteiskunnalliset korjauspaineet liittyvät vapautuvien vankien asumiskysymyksen hoitamiseen ja vankeinhoidon toimintaresurssien turvaamiseen.
”Vapautuvista vangeista jopa kolmannes on asunnottomia. On tutkittua tietoa siitä, että asunnottomuus ja hoitamaton päihdeongelma vievät hyvin suurella todennäköisyydellä takaisin vankilaan. Tämän voi nähdä niinkin, että hyvä vankeinhoito säästää yhteistä rahaa. Toisaalta täällä esillä oleva järjestökenttä tekee paljon sellaista työtä, mitä vaikkapa kunnat eivät tee. ”
”Minulla itselläni on niin pitkä laitoshistoria, että totuin vankeuteen. Sen takia paluu vankilaan saattoi tuntua vapauttavalta.”
Teen Challenge -ryhmän pannulla tirisee rasva kun Nikke, Tuoppi, Ripa, Make ja Jonne paistavat yleisölle lettuja. Taustalla Heidi Matilainen kunnostaa veloituksetta messuvieraiden kynsiä tekemällä pikamanikyyrejä. Ryhmän työhön kuuluu vapaaehtoisten pyörittämää vertaistukitoimintaa ja vierailuja asuntoloissa sekä kaduilla, jolloin jaetaan tarvitseville ilmaista makkaraa, vaatteita ja hävikkiruokaa.
Samasta paikasta löytyy myös päihde- ja rikostaustaisten parissa pitkään toiminut Heli Furu, jonka Kansalaisareena ry valitsi viime vuonna Vuoden vapaaehtoiseksi.
”Vankilataustaisille on tarve voittaa oma häpeänsä. Siksi meneminen heidän pariinsa ilman poterointia on tärkeää. Ajatellaan liikaa, että vangit ovat toisen luokan kansalaisia, vaikka jokaisella ihmisellä on oma tarinansa”, Furu kertoo.
RAM-akakatemian teltassa vankilajoogaa esittelevä Tea Lehikoinen kertoo, että mediataatio näyttää auttavan juuri häpeän ja horjuvan itsehallinnan työstämiseen.
”Jooga voi olla yksi väline oppia saavuttamaan henkistä tasapainoa ja hyväksymään itsensä ehdoitta”, hän kuvaa.
Etnisen toiseuden ja rikollisen leiman samanaikainen taakka tekee yhteiskuntaan palaamisen vielä tavallistakin vaikeammaksi. Tässä erityisen haasteellinen ryhmä ovat maahanmuuttajataustaiset seksuaalirikolliset. Heille tukipalveluita tuottaa Risteys-projekti.
”Suomessa seksuaalirikollisten kuntoutukseen ja etenkin ennaltaehkäisevään toimintaan pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Maahanmuuttajien kohdalla lisähaaste liittyy kieliongelmien ohella siihen, että seksuaalisuus saattaa olla alue, josta jo puhuminen on vaikeaa. Siksi on tärkeää toimia kulttuurisensitiivisellä tavalla ja huomioida luottamuksellisuus myös tulkkikeskusteluissa”, kertoo hanketta vetävä Johanna Holm.
”Tällaisella kuntoutuksella voidaan myös auttaa uusien rikosten ennaltaehkäisyssä ja kotoutumisen ongelmien tunnistamisessa. Seksuaalirikosten takaa löytyy usein vääriä käsityksiä suomalaisen kulttuurin normeista ja tavoista”, hän täydentää.
Seuraavaksi vastaan tulee pitkää tuomioita paraikaa kärsivä Toni. Hän kiittelee vankeinhoidon joustavuutta siinä, että tapahtumaan voi osallistua avovankiloista poistumisluvalla.
Toni haluaa muistuttaa, että vapautuvien vankien asunnottomuus liittyy siihen, että monelta puuttuu ylipäänsä järkevä vapautumissuunnitelma.
”Toinen iso asia on vankien oikeuksien loukkaaminen vankiloiden sisällä. Lainsäädäntö on monin paikoin varsin väljää, ja usein riippuu kunkin vankilan virkamieskulttuurista, millaiseksi vankien elämä niissä muodostuu.”
Tonin mukaan Suomessa on paljon hyviä avovankiloita, joissa tehdään hyvää työtä ja kokeillaan uusia toimintatapoja ennakkoluulottomasti.
”Silti liian monessa paikassa asenne vankeja kohtaan on vihamielinen, ja niissä tapahtuu jopa laittomia kurinpitorangaistuksia. Virheellisiä käytäntöjä syntyy myös osaamattomuuden ja resurssien puutteen takia. Tämä on mahdollista, koska vangit eivät yleensä tiedä oikeuksistaan.”
Tonin näkökulmaa tukee eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen viimevuotinen tarkastusraportti. Siinä todetaan muun muassa: ”AOA kiinnitti huomiota kanteluiden käsittelyn ja tarkastusten yhteydessä usein ilmenneeseen johtajien heikkoon laintuntemuksen tasoon. Jopa perusasioita vankeuslaista ei tiedetä ja päätöksenteossa on jatkuvasti lainvastaisuuksia ja virheitä.”
Kulttuurikongi tekee työtä, joka alkaa jo vankiloiden sisällä. Se on kolmivuotinen hanke, jossa sovelletaan mielenterveyspuolella kymmenen vuotta käytössä ollutta kulttuuripajamallia.
”Vangit usein ajattelevat, että he eivät osaa mitään. Tässä tuetaan nimenomaan sitä, että vangit aktivoituvat itseään aidosti kiinnostavista asioista ja ottavat vastuuta omasta tekemisestään”, kertoo hankkeen kokeilupäällikkö Jokke Pulkkinen.
Hänen kokemuksensa mukaan vankiloissa jarruna on usein pula vartijoista.
”Rakenteet voisivat kyllä olla välillä joustavampia. Esimerkiksi liikuntaa varten ei aina tarvitsisi olla erillistä ohjaajaa, vaan voisi ajatella, että pidempään harrastaneet vangit ohjaisivat muita.”
Kulttuurikongin teltasta pahinta sadetta pitelemästä löytyvät myös Kari Vähä-Aho ja Reijo Suikki. Vanhat herrat muistelevat ääneen yhteisiä kohtaamisia samassa paikassa 50 vuotta aikaisemmin. Niistä Vallilan jengeistä ei kuulemma enää montaa ukkoa ole jäljellä.
”Vankimessujen nimen voisi vaihtaa Vapausmessuiksi. Vangeista puhuminen on vähän osoittelevaa, koska vapautta ei ole olemassakaan. Olemme kaikki vähintään maan vetovoiman vankeja”, virnuilee Vähä-Aho.
Hän peräänkuuluttaa nimenomaan sitä, että vankeja pitää kannustaa kohtaamaan vapaus iloisena asiana.
”Minulla itselläni on niin pitkä laitoshistoria, että totuin vankeuteen. Sen takia paluu vankilaan saattoi tuntua vapauttavalta.”
Victor Hugon ja Ernest Hemingwayn ihailijaksi tunnustautuva Vähä-Aho kertoo harrastavansa runoutta ja teatteria. Hän pitää vapautuvien vankien Portti-teatteria erityisen hyvänä esimerkkinä siitä, miten vankien asiat voivat kehittyä parempaa suuntaan.
”Olin mukana yrittämässä vankiteatterin perustamista jo 1960-luvulla. Silloin vielä vankilavirkailijat estivät sen.”
