”Osaatko olla tänään ihminen?” laulaa Ismo Alanko uudella Minä halusin olla niin kuin Beethoven -levyllään. Tämän päivän kiivastahtinen elämä, jossa on pakko opetella jaksamaan, suorittamaan ja jopa rentoutumaan on askarruttanut pitkän linjan rokkaria.
”Kilpailullisuus tuntuu olevan erittäin korostunutta tänä päivänä. Se, mitä elämältä halutaan, on muuttunut enemmän tavoitteelliseksi. Sitten kun saavutat jonkin materiaalisen tai kilpailullisen päämäärän, olet onnellinen ja sitten menee hyvin. Tällaisia asioita tavoitellaan sen sijaan, että pyrittäisiin löytämään iloa elämään siitä mikä on läsnä tässä hetkessä”, Alanko pohtii.
Syyskuussa 1990 Alanko onnistui maalaamaan kuvan sen hetkisestä Suomesta Kun Suomi putos puusta -kappaleellaan. Noin 30 vuotta myöhemmin Alanko havainnoi edelleen ympäristöään. Tänään hän näkee suuren ristiriidan siinä, että Suomen kaltaisen rikkaan hyvinvointivaltion kansalaiset voivat niin pahoin.
”Mielestäni oli jotenkin koskettavaa, että samaan aikaan kun uutisoitiin suomalaisten olevan maailman onnellisin kansa, kerrottiin myös että suurin syy työstä poissaoloihin on masennus ja ahdistuneisuus.”
Ilmiö ei tullut tosin Alangolle yllätyksenä.
”Tiedän toki itsekin ihan käytännön kokemuksesta ja lähipiiristä, miten paljon masennusta ja ahdistuneisuutta ihmisillä on. Kuitenkin melko suuri osa suomalaisista on globaalisti sellaisessa asemassa, että meillä menee aika hyvin. Jos mekään emme osaa olla, niin keitä me olemme neuvomaan niitä, joilla menee huonommin ja joiden pitäisi mielestämme olla niin kuin me. Tämä on aika mystinen yhtälö.”
”Kun elämä on vienyt eteenpäin, olen tietenkin nähnyt, ettei se 27-vuotiaana kuoleminen kovin hyvä idea ollutkaan.”
Elämän pakkotahtinen näköalattomuus ja vieraantuneisuus näkyy pelottavalla tavalla myös ajan nuorisossa. 58-vuotias Alanko pyrki uuden levyn biisejä tehdessään saavuttamaan saman huolettoman asenteen, jolla hän teki vuonna 1980 ystävineen Hassisen Koneen debyyttialbumin Täältä tullaan Venäjä.
”Luin hiljattain lukiolaisten stressioireista, loppuunpalamisesta, masentuneisuudesta ja syömishäiriöistä. Vaikuttaa siltä, että vaatimukset ovat paljon kovempia kuin ennen. Kun muistelen omaa lukioaikaani, niin me otimme todella rennosti. Keskityimme lähinnä bailaamiseen, lukio meni siinä sivussa. Ylioppilaaksikin päästiin, eikä se ollut niin tarkkaa, olivatko paperit ihan huippuluokkaa. C:n paperit kelpasivat ainakin minulle ihan mainiosti, eikä siihen kyllä kovin paljon tarvinnut ponnistella koulussa.”
Ikä on tuonut Alangon ajatteluun perspektiiviä. Uuden levyn Nuorena nukkuneet -kappaleessa pohditaan taiteilijaelämää monelta eri kantilta. Pikkupoikana Alanko ihaili Beethovenia, jonka jälkeen esikuviksi tulivat boheemielämää viettävät rokkarit. Tänään Alangon taitelijaelämän täyttää lähinnä aktiivinen musiikin tekeminen.
”Kun elämä on vienyt eteenpäin, olen tietenkin nähnyt, ettei se 27-vuotiaana kuoleminen kovin hyvä idea ollutkaan. Ei siinä ollut mitään tavoiteltavaa. Olen myös nähnyt mihin päihderiippuvainen itsekeskeinen elämäntapa johtaa. Jossain vaiheessa huomasin, etten haluakaan olla kuin Jim Morrison tai Eino Leino. Boheemi taiteilijaelämä on kohdallani nykyään varsin vaatimatonta. Aika selvin päin tulee oltua.”
Minä halusin olla niin kuin Beethoven on lähestulkoon soololevy. Alanko on itse soittanut levyn kaikki kitarat, bassot ja osan koskettimista. Keskeisin soittokumppani levyllä on lujasti takova rumpali Mikko Sirén, joka tunnetaan sellometallibändi Apocalypticasta. Tuotannosta, ajanmukaisista konesoundeista ja korkeaäänisestä stemmalaulusta vastaa Rubik-yhtyeessä kannuksensa ansainnut Artturi Taira. Levyn toisena tuottajan on Ismo Alangon pitkäaikainen luottomies Riku Mattila.
Albumilla voi kuulla monia kerroksia. Alangon suoraviivainen punk-kitarointi tuo mieleen Hassisen Koneen, säröbasso ja kulmikkaat funk-kompit muistuttavat Sielun Veljien romuluisen kiehtovasta soundista. Sen sijaan syntetisaattorit kuljettavat ajatukset Ismo Alangon soolotuotantoon, erityisesti konesoundeihin perustuvaan Jäätyneitä lauluja -albumiin. Uutena elementtinä ovat Mikko Sirénin kiihkeät heavyrummut sekä Alangon matalalla möyrivät metallikitarat. Vaikka levyllä rokataan raskaastikin, on imeviin ja tarttuviin kertosäkeisiin panostettu kiitettävästi. Levyn syntetisaattorivetoisia ja rullaavia popmelodioita kuunnellessa tulee mieleen jotain omituisella tavalla tuttua. Ismo Alangon tuotanto ei ole koskaan kuulostanut yhtä paljon velipoika Ilkka Alangon Neljä Ruusua -yhtyeeltä.
Levy sisältää myös hulppean yllätyksen, joka saa kuulijan ensin hämmentymään ja lopulta hymyilemään. Suoraviivaisessa punkrallissa Vihaan Kalevalaa runolausujan poika Ismo Alanko purkaa suhdettaan kansalliseepokseemme.
”Tuomari Nurmio on tekemässä Juha Hurmeen kanssa Kalevala-proggista. He pyysivät minua mukaan ja suostuin. Tuskailin samaan aikaan oman levyn biisinteon kanssa, eikä homma oikein kulkenut. Turhauduin siihen, että minun pitäisi vääntää joku Kalevala-biisi kaiken kiireen keskellä ja minua alkoi vituttaa. Purin ilmeisestikin myös lapsuuden traumani tähän kappaleeseen. Kirjoitin kertarysäyksellä tekstin ja sitten örisin sen kurkkulaululla kovalevylle. Se oli täysin spontaani purkaus. Minulla on suuri viharakkaus-suhde Kalevalaan”, sanoo Ismo Alanko ja nauraa makeasti päälle.
