1940-luvulla Åkerblom piti kahta Korkeasaaren eläintarhasta hankittua leijonanpentua lemmikkeinään huvilallaan Helsingin Meilahdessa.

Maria Åkerblomin tarina on uskomaton kertomus vankilapakoja tehneestä lahkojohtajasta, jonka jumalainen tehtävä oli johdattaa seuraajansa Jerusalemiin

Teksti Janne Siironen

Piikatytön kohoaminen profeetaksi ja kulttijohtajaksi kohahdutti Suomessa sata vuotta sitten. Åkerblomilaiset seurasivat johtajaansa jopa vankilaan.

Erilaiset ääriliikkeet ovat yleensä nostaneet päätään historian solmukohdissa. Ihmisten epätoivo, elämänhalu, pelko ja turvattomuus ovat manifestoituneet maailmaan erilaisina enkeleinä, joskus tuhoavina sellaisina. Maria Åkerblomin herätysliike lähti leviämään Suomessa sisällis­sodan kynnyksellä.

Laajimmin åkerblomilaisuutta on tutkinut teologian tohtori, professori Gustav Björkstrand. Björkstrandin huolellisesti laatima elämänkerta Maria Åkerblom — Elämän ja kuoleman lähettiläs piirtää kuvaa traumaattisen lapsuuden läpikäyneestä naisesta, joka teki mitä halusi seurauksesta välittämättä.

Åkerblom syntyi vuonna 1898 ruti­köyhään mäkitupalaisperheeseen Tammisaaren lähettyvillä. Hänen isänsä oli vapaa-ajattelija, nykytermein ateisti, ja epävakaa äitinsä taas voimakkaan uskonnollinen. Koska Åkerblomit eivät kyenneet ruokkimaan kaikkia yhdeksää lastaan, sijoitettiin Åkerblom jo alle viisivuotiaana kasvatusperheeseen. Åkerblomin koulutus jäi vähäiseksi: hän sai käydä kiertokoulua muutaman kuukauden. Hän työskenteli palvelustyttönä maa­tiloilla jo hyvin nuorena.

Maria Åkerblomin profetointi alkoi vuonna 1917 sairastelujakson päätteeksi. Ensimmäinen unisaarna tapahtui Åkerblomien kotona. Maria Åkerblom vaipui yllättäen unen kaltaiseen transsiin ja piti ensimmäisen monituntisen saarnansa.

Muutamassa kuukaudessa Åkerblomin maine levisi. Häntä katsomaan saapui tuhansia ihmisiä, osa kauem­paakin. Ulkokokouksissa ihmiset saattoivat istua puissa tai talojen katoilla nähdäkseen kohutun profeetan paremmin.

Nuorelta näyttävä Åkerblom pukeutui tilaisuuksiin yleensä valkoiseen, nilkkaan asti ulottuvaan mekkoon. Hän oli avojaloin tai käytti valkoisia sukkia. Pitkät hiukset olivat auki ja joskus niissä oli rusetteja.

Alkuaikoina tilaisuuksia järjestettiin usein kirkoissa, joihin kaikki halukkaat eivät mahtuneet. Tällöin Åkerblomilla oli mukanaan oma sänky. Hänen saarnansa saattoivat olla kaunopuheisia tai tulisia, usein niissä varoitettiin maallisesta elämästä ja profe­toitiin tulevaa.

Aikalaiskertomuksissa Åkerblomia on kuvailtu taitavaksi, hypnoottiseksi puhujaksi, joka transsitilassa ollessaan kykeni mestarillisesti ohjailemaan yleisönsä tunteita. Jopa koulutetut ja epäilevät kuulijat saattoivat upota unisaarnaajan taikaan. Esimerkiksi tuleva lääninrovasti Eugéne Nyman on kertonut kuinka Åkerblomin häneen kohdistamansa huomio aiheutti valtavan tunnekuohun:

”Se vaikutti kuin olisin ollut vaarallisen hypnoottisen tai psyykkisen paineen alla. Se tuntui kauheana painajaisena päässä. En ole milloinkaan muulloin kokenut mitään sen kaltaista”, Nyman kertoi vuosia myöhemmin.

Åkerblomin ympärille muodostui nopeasti lahko. Suomi eli tuolloin räjähdysherkässä ilmapiirissä. ­Nopea teollistuminen oli luonut uutta vaurautta, mutta myös epätasa-arvoa ja sosiaalisia ongelmia. Venäjästä irtautumisen jälkeen elintarvikkeiden hinnat olivat nousseet rajusti ja osa kansasta näki nälkää. Työttömiä oli paljon. Vuoden 1918 sisällissodan jälkeen maassa vallitsi sekasorto. Moni kaipasi pelastajaa, ja Åkerblomin ­enkelimäinen hahmo tuntui sellaiselta.

Åkerblomin vahvin tukija oli naimissa oleva metsänhoitaja Eino Wartio­vaara, joka oli suhtautunut Åkerblomin toimintaan aluksi hyvinkin epäilevästi. Åkerblomin ja Wartiovaaran suhde oli vähintäänkin epätavallinen. 35-vuotias Wartiovaara adoptoi 20-vuotiaan Åkerblomin tyttärekseen. Åkerblom muutti Wartiovaaran kotiin tämän vaimon ja lasten hämmennykseksi.

Kokkolaan asettuneen Åkerblomin monisatahenkinen seuraajajoukko eli åkerblomilaiset omistivat elämänsä Jumalan ja Åkerblomin palvelemiselle. Jälkimmäiselle he rakensivat Kokkolaan valtavat hirsihuvilan, jota kansan suussa kutsuttiin Marian palatsiksi.

Åkerblomilaisten ja ympäröivän yhteiskunnan välit kiristyivät melko nopeasti. Ajatus nuoresta tytöstä vetämässä ekstaattisia yöllisiä kokouksia sadoille miehille nosti huolestuneen sibeliusrypyn papiston otsalle, vaikka naisiakin oli mukana. Osa Åkerblomin vastustuksesta oli silkkaa misogyniaa: tuntui rienaukselta, että nuori kouluttamaton piikatyttö julisti itsensä jumalan välikappaleeksi. Kirkon vastustus on myös ymmärrettävissä halusta pitää monopoliasema totuuteen.

”Moni kaipasi pelastajaa, ja Åkerblomin ­enkelimäinen hahmo tuntui sellaiselta.”

Åkerblomin toiminta oli alusta alkaen monin tavoin epäilyttävää.

Ensimmäinen rikosepäily tuli, kun Åkerblomia ja Wartiovaaraa epäiltiin erään tallipojan pahoinpitelystä. Syyte raukesi, mutta siitä alkoi åkerblomilaisten vuosien oikeussalikierre Kokkolan seudulla. Suuremmat ongelmat alkoivat, kun Åkerblomia syytettiin erään maanviljelijän pelottelusta aseella. Åkerblomin kannattajat todistivat profeettansa puolesta ja tämä pääsi vapaaksi. Kymmenien todistajien virta kuitenkin herätti epäilyjä ja juttua alettiin tutkia uudelleen. Tässä vaiheessa Åkerblomin kannattajat yrittivät useam­paan otteeseen murhata lahkon toimia tutkineen nimismiehen. Murhaa yrittäneet lahkon jäsenet vangittiin. Samaan aikaan Åkerblom sai käskyn jumalalta, että hänen ja tuolloin noin 300 henkisen lahkon tulisi siirtyä Helsingin kautta Jerusalemiin.

Sinne åkerblomilaiset eivät koskaan ehtineet. Joulukuussa 1923 Åkerblom ja tämän palvelija jäivät kiinni kangaspakan varastamisesta Helsingissä. Mielentilatutkimuksen jälkeen Åkerblom siirrettiin Kammion mieli­sairaalaan. Tästä alkoi Åkerblomin pakojen sarja.

Åkerblomin vankilapaot tekivät hänestä entistä myyttisemmän hahmon, jonkinlaisen uskonnollisen gangsterin, jonka karkumatkat tuntuivat melkeinpä ihastuttavan ihmisiä. Kerran Åkerblom esimerkiksi pakeni hyppäämällä liikkuvan junan ikkunasta. Toisen paon jälkeen eräs automerkki mainosti Helsingin Sanomissa olevansa ”auto, jolla Åkerblomin onnistui paeta”.

Lopulta Åkerblom tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi kuritushuoneeseen murhayrityksestä ja väärään valaan yllyttämisestä. Suoritettuaan tuo­mionsa Maria Åkerblom ja hänen jäljelle jääneet kannattajansa vetäytyivät Villa Toivolan suljettujen ovien taakse. Vuosikymmen myöhemmin Åkerblom palasi julkisuuteen menestyvänä liikenaisena ja hyväntekijänä.

Åkerblomilaisten sisäpiirin monet väärinkäytökset ja salaisuudet alkoivat paljastua vasta Maria Åkerblomin kuoltua vuonna 1981. Silti monet hänen kannattajistaan pysyivät profeettansa rinnalla loppuun saakka ja pidempäänkin.

Åkerblomilaisuuden kaltaisen kultin leviäminen tuntuu Suomessa oudolta, mutta tapahtuma ei ole ainutkertainen.

Oululaisten Heinosten sisarusten 1960-luvun alussa käynnistämä maailmanlopun odotus, ”Oulun profetia” syntyi kylmän sodan paineessa ja noottikriisin jännittyneessä ilmapiirissä. Se ei koskaan yltynyt samanlaiseksi kaoottiseksi rikosvyyhdiksi kuin Åkerblomin toiminta, mutta myös heinoslaisuuden ympärillä kuohui. 1967 Oulussa paikallinen nuoriso hulinoi ja osoitti mieltään heinoslaisia vastaan, mitä kutsuttiin profeettamellakoiksi. Liikkeen johtaja Laila Heinonen tuomittiin myös kotirauhan rikkomisesta sakkoihin.

 

Lokakuun alussa ensi-iltansa saava Zaida Bergrothin ohjaama elokuva Marian paratiisi kertoo vuosisadan alkupuolella villinneestä karismaattisesta lahkojohtajasta Maria Åkerblomista ja tämän opetuslapsista.

Kommentoi Facebookissa
Olutposti 2019
Nauti tyhjyydestä