Tuolta se tuli ja tähän se pysähtyi (melkein). Tämä 50-sivuinen paperinivaska piti sisällään Theodore Rooseveltin vuonna 1912 valmisteleman vaalipuheen. Salamurhaajan yritys tyssähti nivaskaan siinä määrin, että murhanhimossa singottu luoti ei läpäissyt presidenttiehdokkaan sydäntä. Theodore Roosevelt Collection/ CC BY-NC-ND 2.0
Historia on täynnä sitkeähenkisiä suurmiehiä. Esittelemme suuria persoonia, joita on yritetty saada hengiltä, mutta joiden tappoyritykset tai kuolinkamppailut ovat venyneet makaabereihin mittoihin.
Petokset, yhteiskunnalliset mullistukset ja murhat ovat siivittäneet historian henkilöiden dramaattisia kuolemia. Aina murha tai tappo ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan – murhamiehet joutuvat näkemään vaivaa saadakseen kohteensa ikuisesti vaiennettua.
Eräs murhaajan luodista selvinnyt oli Yhdysvaltojen tuolloin jo entinen presidentti Theodore Roosevelt. Kun hän oli matkalla kampanjoimaan vuoden 1912 presidentinvaaleissa Wisconsinin Milwaukeessa, häntä ammuttiin rintaan. Rooseveltin taskussa ollut silmälasikotelo ja paksu puhe hidastivat luotia, eikä osuma vahingoittanut elintärkeitä elimiä. Hän päätti pitää puheensa loppuun, esitellen yleisölle verta vuotavaa rintaansa.
”Ystävät, pyydän teitä olemaan mahdollisimman hiljaa. Ette ehkä huomanneet, mutta minua ammuttiin juuri. Tarvitaan kuitenkin enemmän hirviuroksen tappamiseen”, aloitti Roosevelt 90 minuuttia kestäneen puheensa.
Puheen päätteeksi Roosevelt lopulta saatiin vietyä sairaalaan.
Yksi ilmiö ovat valtiopäämiehet, jotka eivät vain kuole sadoista murhayrityksistä ja -suunnitelmista huolimatta. Tunnetuin jatkuvasti kuolemaa huijannut valtiopäämies lienee Fidel Castro, Kuubaa 1959–2008 vuosina johtanut presidentti ja kommunistisen puolueen pääsihteeri. Lähinnä Yhdysvaltojen ja CIA:n tekemiä murhayrityksiä ja -suunnitelmia oli yhteensä ainakin 600.
Tunnetuimpiin murhasuunnitelmiin liittyivät räjähtein terästetyt tai myrkytetyt sikarit, sekä erilaiset räjähteet, joita oli piilotettu esimerkiksi houkuttelevan näköiseen näkinkenkään ja puhujakorokkeisiin. Kiitos Castron tehokkaan turvallisuuspäällikön, Fabián Escalanten, Castro ei kohdannut kuolemaansa kuin vasta vuonna 2011, jolloin hän menehtyi 90-vuotiaana pitkän sairauden uuvuttamana.
Myös viime vuosisadan toinen suurvalta kunnostautui poliittisten uhkiensa tappamisessa. Murhatyöt eivät aina menneet suunnitelmien mukaan.
Leninin oikea käsi Venäjän vallankumouksessa oli Lev Trotski, josta oli uumoiltu seuraajaa tuoreen suurvallan johtajaksi. Stalinin kuitenkin saatua vallan Trotski muutti eri vaiheiden jälkeen Meksikoon. Vuonna 1940 kanadalaiseksi ihailijaksi tekeytynyt Stalinin lähettämä palkkatappaja pääsi tapaamaan Trotskia. Jäähakku viuhahti ja upposi Trotskin kalloon. Isku oli kuolettava, mutta Trotski pani pystyyn viimeisen kamppailunsa: hän sylki palkkamurhaajan päälle ja paini tämän kanssa, kunnes henkivartijat kuulivat metelin ja saapuivat paikalle. Trotski kuoli muutaman päivän kuluttua sairaalassa komplikaatioihin.
Roistoja ja muita yhteiskunnan vihollisia ei aina saada niin vain hengiltä. Lainsuojattoman täytyy henkeään varjellakseen olla erityisen ovela.
Eräs lainsuojaton jäi historiaan rakentamalla metallisen haarniskan, johon pukeutuneena hän kohtasi itseään pidättämään tulleet lain edustajat. Ned Kelly oli 1800-luvun lopulla pankkiryöstöjen ja kolmen poliisimurhan vuoksi Australian etsityin rikollinen. Kohdatessaan virkavallan viimeisen kerran Kellyn haarniskaan osui ainakin 28 luotia. Lopulta osuma jalkaan pysäytti Kellyn. Hän selvisi hengissä tulitaistelusta ja kuoli vasta hirttolavalla.
Historian tunnetuin merirosvo oli myös kekseliäs ja jäi historiaan osaltaan hurjan sitkeähenkisyytensä siivittämänä.
Edward Teachin merirosvouralla pelottavan maineen ylläpito oli oleellisessa osassa kauppalaivoja ryöstäessä. Mustapartana tunnettu merirosvo rakensi mainettaan raakalaismaisena hulttiona niin kauan, että lopulta kauppalaivat antautuivat taistelutta. Suuressa roolissa oli Mustaparran ulkoasu: rehottava parta oli merkki barbaariudesta. Myytti korostui Teachin partaansa punomien sytykkeiden avulla, jotka loivat hänen ympärilleen mustan savuverhon.
Virginian siirtokunnan kuvernööri tuskastui Mustaparran ryöstelyyn. Alkoi ajojahti: luutnantti Robert Maynard komensi laivoja, joiden tehtävänä oli napata maineikas merirosvo. Viimeistä taistelua edeltävänä iltana Mustaparta poppoineen oli juhlinut myöhään yöhön. Aamulla, rommimuki yhä käsissään, hän huomasi laivojen lähestyvän.
Maynardin miehet vetäytyivät merirosvojen tykkitulen jälkeen kannen alle piiloon. Rosvojoukko luuli laivan antautuvan ilman vastarintaa. Kranaatein, miekoin ja pistoolein varustautuneet piraatit nousivat laivaan, jolloin sotilaat tulivat esiin kannen alta, ja merirosvojoukkio jäi pian alakynteen.
Mustaparta löi Maynardin miekan hajalle sapelillaan, merirosvopäällikön läpi ammuttiin pistoolilla ja hän melkein horjahti kumoon kaulaan osuneesta miekaniskusta. Pian miekansivallukset ja kuulasade saivat kamppailuaan jatkaneen merirosvon polvilleen. Hän oli juuri ladannut aseensa, kun sai viimeisen, kuolettavan iskun miekasta.
Mustaparran legenda voimistui jopa hänen suurreellisen kuolemansa jälkeen: hänen päänsä ripustettiin Maynardin laivan keulaan roikkumaan varoituksena muille merten ryöstelijöille.
