Kuka pelkää lähiöitä?

Teksti Aurora Lemma, Monica Gathuo, Esete Sutinen, Wisam ElFadl Kuvat Annika Pitkänen

Maahanmuuttajien keskittymisestä tiettyihin lähiöihin maalaillaan uhkakuvia. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun huono-osaisten alueellista segregaatiota pidetään yhteiskuntaa uhkaavana tekijänä.

Maahanmuuttoa yritetään jälleen nostaa yhdeksi pääteemaksi kevään vaaleissa. Ruotsin asuin­alueet, joilla asuu paljon maahanmuuttajia ja joiden huhutaan olevan hengenvaarallisia, mainitaan toistuvasti julkisessa keskustelussa. Niiden kautta varoitellaan, että Suomessa tulee käymään samoin lisääntyneen maahanmuuton seurauksena. Ongelmien estämiseksi esitetään sosiaalista sekoittamista ja kotouttamisen tehostamista.

Sosiaalinen sekoittaminen on yhteiskuntapoliittinen toimenpide, jonka yksi tavoite on välttää vuokravaltaisten asuinalueiden syntymistä. Alun perin tarkoitus oli tasoittaa alueiden luokkaeroja. Nykyisin sosiaalista sekoittamista käytetään myös ehkäisemään etnistä segregaatiota eli maahanmuuttajien asettumista tietyille alueille. Etninen ja sosiaalinen eriytyminen ovat usein päällekkäisiä il­miöitä, sillä maahanmuuttajat ovat usein sosioekonomisesti valtaväestöä huonommassa asemassa.

Sosiaalisesta sekoittamisesta alettiin puhua Suomessa niin kutsuttujen Siilitien mellakoiden myötä. Sillitien varrelle oli 1950-luvun lopulla syntynyt nuorisopainotteinen asuinalue enimmäkseen vuokrataloista. Mellakoilla viitataan alueen alkuvuosien levottomuuksiin, jotka tarjosivat kimmokkeen harkitummalle asumissuunnittelulle Helsingissä.

Ilmeisesti oletettiin, että vuokra-alueen työväentaustainen nuoriso olisi jotenkin erityisen hankalaa pitää aisoissa. Ehkä myös ajateltiin, että jokin riittävä määrä keskiluokkaa pitää olla kullakin asuinalueella pitämässä kuria ja näyttämässä mallia”, tutkijatohtori Teemu Kemppainen pohtii.

Kemppainen erittelee kolme asuinalueiden eritytymisen pelkoon liittyvää teemaa: keskiluokkainen huoli yhteiskuntarauhasta, vasemmistohenkinen huoli tasa-arvosta ja maahanmuuttokysymys.

”Kautta aikojen ne, joilla on omaisuutta, ovat yrittäneet suojata sitä eri tavoin. Muurit ja väkivaltakoneisto, kuten poliisit ja yksityiset vartijat, ovat olleet suosittuja. Niitä joilla varallisuutta ei ole, on pidetty vaarallisina.”

Kriittisesti tulkittuna tämä on koko sosiaalipolitiikan perusta.

”Käytännössä ei-länsimainen maahanmuutto ohjautuu usein samoille asuinalueille, joissa on kaupungin vuokrataloja ja jo valmiiksi kotoperäistä köyhyyttä. Vanha keskustelu yhteiskuntarauhasta ja tasa-arvosta on saanut uuden vivahteen.”

Maahanmuuttajiin viitataan julkisessa keskustelussa kollektiivisena ryhmänä, johon ei yleensä lasketa valkoisia, länsimaalaisia maahanmuuttajia. Käsitteen alle asetetaan usein myös rodullistetut suomalaiset, eli e­simerkiksi romanit ja muut etnisten vähemmistöjen edustajat. Nimenomaan tämän laajan ja hajanaisen ryhmän eriytyminen valtaväestöstä huolettaa.

Eriytymisen taustalla on useita tekijöitä. Halpojen vuokra-asuntojen ja sosiaalisen asumisen keskittyminen ajaa maahanmuuttajia tietyille alueille. Ihmisiä ohjataan heille sopivina pidetyille alueille silloin kun asuntoja esim. kaupungin puolesta tarjotaan. Toimintaa ohjaavat asenteet voivat olla tiedostetusti tai tiedostamatta syrjiviä.

Pelkästään tämä ei selitä etnistä eriytymistä. Myös suurempituloiset maahanmuuttajat asuvat usein maahan­muuttajakeskittymissä, eivätkä samoilla alueilla yhtä paljon tienaavien kantasuomalaisten kanssa.  

Julkisessa keskustelussa maahanmuuttajien keskittymistä selitetään usein myös kulttuuritekijöillä. Ajatellaan, että maahanmuuttajat haluavat asua saman taustaisten ihmisten ympäröimänä. Tutkimusten valossa tämä on osa totuutta.

Myös rakenteellinen syrjintä näkyy tutkimuksissa. On havaittu, että maahanmuuttajien ja maahanmuuttajataustaisten asunnonhakuun liittyy huomattavasti syrjintää. Asuntoja onkin mahdollisesti helpompi saada ­alueilta, joissa asuu jo valmiiksi ei-valkoisia ihmisiä.

Osa tutkimuksiin osallistuneista maahanmuuttajista koki, että on helpompi asua alueilla joissa on muitakin ei-valkoisia – tällöin ei erotu massasta ja on paremmin suojassa rasistisilta yhteenotoilta.

”Kautta aikojen ne, joilla on omaisuutta, ovat yrittäneet suojata sitä eri tavoin. Muurit ja väkivaltakoneisto, kuten poliisit ja yksityiset vartijat, ovat olleet tässä tehtävässä suosittuja. Niitä joilla varallisuutta ei ole, on pidetty vaarallisina.”

Keskustelu eriytymisestä keskittyy usein maahanmuuttajiin ja heidän valintoihinsa. Mutta myös valkoiset suomalaiset vaikuttavat segregaation syntyyn. Tutkimusten mukaan useat valkoiset eivät halua asua niin sanotuissa maahanmuuttajalähiöissä.

Eräässä suomalaisessa tutkimuksessa vastaajat mainitsivat maahanmuuttajat, romanit ja alkoholistit aluetta huonontaviksi ihmisryhmiksi. Useissa haastatteluissa maahanmuuttajien todettiin olevan sinänsä harmittomia, mutta heikentävän silti alueen arvoa yhdessä alkoholistien kanssa. Näiden ryhmien koettiin rikkovan ”suomalaisille tärkeää rauhallisuudeksi kutsuttavaa mielentilaa”.

Maahanmuuttajien keskittymisen on todettu myös huonontavan alueen mainetta lähes riippumatta siitä, missä asemassa alue muilta osin on. Kansainvälisissä tutkimuksissa ilmiöstä käytetään termiä ”white-flight”, valkoinen pako.

Valkoiset maahanmuuttajat sijoittuvat tässä keskustelussa puoliväliin, valkoisten suomalaisten ja ei-valkoisten maahanmuuttajien ja suomalaisten väliin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuonna 2018 tuottaman tutkimuksen mukaan länsimaiset valkoiset maahanmuuttajat sijoittuvat rodullistettua väestöä tasaisemmin valkoisen suomalaisen valtaväestön sekaan. Sekoittumisen syynä on usein parisuhde valkoisen suomalaisen kanssa, sekä sosiaalinen status opiskelijana tai suomalaisilla työmarkkinoilla.  

Alueellisia keskittymiä kiihdyttävät sosiaaliset syyt, joita nykyiset poliittiset päätökset pahentavat. Tällaisia päätöksiä ovat esimerkiksi leikkaukset yhteiskunnan huono-osaisten tukiin, rasistisen retoriikan normalisointi, kotouttamisen hankaloittaminen sekä Suomen houkuttelevuuden vähentäminen huonontamalla maahanmuuttajien oikeudellista ja taloudellista ­asemaa.

Ehdotukset maahanmuuttajien sosiaalituen eriarvoistamisesta ja työehtojen muuttamisesta syventävät kuilua ja syrjäyttävät lisää heikompiosaisia.

Koska kaupunki yksinään ei luo näitä ongelmia, ei se voi niitä täysin myöskään ratkaista. Ongelmien juuret ovat valtiollisella tasolla ja sosiaalinen sekoittaminen ei yksin riitä ratkaisuksi. Laastareiden sijaan tarvitaan panostusta tasa-arvoisempaan politiikkaan, joka luo mahdollisuudet aidosti yhtenäiselle ja avoimelle kaupungille.

FEMMA Helsinki -kollektiivi keskittyy feministisen näkökulman tuomiseen kaupunkisuunnitteluun ja tilojen tarkasteluun. Kollektiivin Milla Kallio näkee, että maineella on vaikutusta ihmisten käsitykseen asuin­alueista.

”Urbaanit legendat jäävät elämään. Joku saattaa laulaa esimerkiksi biiseissään, että Roihuvuoressa pommit tippuu, sen jälkeen alueesta tulee tunnettu sitä kautta. Siitä syntyy vahvoja assosiaatioita ihmisille. Mielleyhtymät ja maine toki muuttuvat ajan myötä.”

Kallio pitää sosiaalista sekoittamista mahdollisuutena ihmisille kohdata toisenlaisia todellisuuksia arkielämässään. Kalliolle on tärkeää, että ihmisten silmät avautuisivat erilaisille toimintamahdollisuuksille.

Joidenkin tutkimusten mukaan sekoittaminen ei kuitenkaan luo aitoa dialogia ryhmien välille. Vaikka eri ryhmät asuvat samalla alueella, elävät he silti sosiaalisesti erillään.

FEMMA Helsinki ehdottaa yhteiskuntarakenteisiin syvästi vaikuttavia muutoksia.  

”Pelkkä tekninen kaupunkisuunnittelu ei yksin tuota tai ratkaise ongelmia, vaan muutosta täytyy tehdä laajemmilla poliittisilla päätöksillä. Koulutus ja työ ovat varmaan avainasemassa. Lisäksi tarvitaan yhteenkuuluvuuden tunnetta. Jos ei koe olevansa osa tätä yhteiskuntaa, on isompi riski syrjäytyä. Näihin liittyy korkean tason päätöksiä, jotka vaikuttavat ihmisten arkeen. Vaikutukset näkyvät koululuokkien isossa koossa, opetuksen laadun huonontumisessa, sosiaali- ja neuvolapalveluissa, kaikessa”, sanoo FEMMAn Efe Ogbeide.

Yhdeksi feministiseksi ratkaisukeinoksi Ogbeide ehdottaa esimerkiksi suunnittelijoiden tai suunnittelulähtökohtien uudelleen tarkastelua.

Ogbeide peräänkuuluttaa myös tarvetta erilaisille ja eri ammattitaustan omaaville ihmisille suunnittelutyössä. ”Lisäksi tarvitaan erilaisten normien purkamiseen liittyviä työkaluja; miten näemme maailman ja millaiset lähtökohdat esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa on, millainen hierarkia tai järjestelmä. Miten sitä lähdetään purkamaan?”

Kallion lisää, että realististen päätösten takana on kuitenkin aina arvovalintoja. ”On tärkeää katsoa muitakin kuin taloudellisia mittareita. Pitää ottaa huomioon monenlaisia asioita, koska puhutaan monimutkaisista kokonaisuuksista. Olisi hyvä tarkastella millaisia arvoja haluamme tulevaisuudessa. Arvovalintoja usein piilotetaan. Sanotaan, että tämä vaan on pakko tehdä, koska tarvitsemme asuntoja, tai koska tarvitsemme rahaa, tai että ei ole resursseja, mutta kaikki nämä ovat silti valintoja. Näitä valintoja voisi tuoda läpinäkyvämmäksi”, tiivistää Kallio.

Kommentoi Facebookissa
Volter Kilpi 2019
Vocapeople