Tapaan kirjoittaja Maryan Abdulkarimin ja käsikirjoittaja-ohjaaja Khadar Ahmedin Itäkeskuksessa turkkilaisessa kahvilassa. He ovat juuri palanneet Berliinistä, jossa he ovat osallistuneet Miracle Workers -kollektiivin jäseninä Venetsian taidebiennaalin Suomen paviljongin taiteilijoita esittelevään tapahtumaan.

Abdulkarim ja Ahmed iloitsevat kollektiivin Berliinissä saamasta vastaanotosta. Tapahtuma sisälsi elokuvaesityksiä, performansseja, luentoja sekä otteita taiteilijoiden teksteistä. Se ennakoi Venetsiassa toukokuussa alkavaa biennaalia, jossa kollektiivin näyttely A Greater Miracle of Perception tulee olemaan esillä.

Kollektiivin töissä risteävät pakolaisuus, turvapaikanhakijat, saamelaisuus, kansallisuudet ja taiteen mahdollisuudet. Taiteilijat ottavat kantaa vallankäyttöön, mutta pyrkivät samalla elävöittämään poliittista mielikuvitusta ihmeen vertauskuvan kautta.

Abdulkarimin mukaan kollektiivia inspiroi afrofuturisti Sun Ran toteamus: ”Mahdollista on kokeiltu, ja siinä on epäonnistuttu, nyt on aika kokeilla mahdotonta.”

”Afrofuturismi nojaa eteenpäin, mutta katsoo samalla taakseen”, Abdulkarim sanoo. ”Mustien ihmisten historia ei ole vain kahleita ja siirtomaaisännän armoilla olemista. Rasismin ja imperialismin alta löytyy historia, johon voimme nojata ja joka ei ole vain alistava, vaan tarjoaa mahdollisuuksia uudenlaiseen tulevaisuuteen. Tämä tulevaisuus kumpuaa muustakin kuin vain tarpeesta murtaa kahleet.”

Abdulkarimin mukaan kollektiivin taiteessa ihme ei näy niinkään teemana, vaan se kuvastaa ennen kaikkea kollektiivin tapaa toimia.

”Ihme voi olla kuviteltavissa, muttei vaikuta mahdolliselta”, Abdulkarim toteaa. ”Tiedämme monia tapoja, kuinka yhteiskunta voisi olla erilainen, mutta ne tuntuvat kaukaisilta. Barack Obaman valinta Yhdysvaltojen presidentiksi vuonna 2008 oli ihme. Missään länsimaisessa valtiossa ei oltu valittu tummaihoista henkilöä presidentin virkaan. Se ei ollut ollut kuviteltavissa olevien mahdollisuuksien piirissä.”

Ahmedin mielestä Venetsian biennaaliin lähtevä kollektiivi on omanlaisensa ihme. Kollektiivin on perustanut monialainen ja -kansallinen taiteilijoiden joukko, joka ei järjestäydy rajojen, vaan taiteen ehdoilla.

”Suomesta ei ole koskaan aikaisemmin lähetetty tällaista näyttelyä”, Ahmed sanoo. ”Ihme on objektiivinen kuvitelma. Mitä jos asiat olisivat näin? Millaista se olisi?”

Ahmedin lyhytelokuvaa Yövaras (2017) voi myös pitää ihmeenä. Se haastaa sekä tekijöidensä että sisältönsä osalta perinteisiä suomalaisia elokuvantekemisen tapoja. Yövaras ja Miracle Workers -kollektiivin toiminta osoittavat, että hierarkkisia rakenteita ja etuoikeuksia on mahdollista purkaa.

”Kyse on siitä, kuinka teemme työtämme ja olemme suhteessa toisiimme”, Abdulkarim sanoo. ”Meidän ei tarvitse hypätä Venetsiassa Alvar Aalto -paviljongin päälle ja huutaa, että hierarkiat ovat perseestä.”

Abdulkarim ja Ahmed kokevat, että taiteen voima perustuu asioiden ilmentämiseen sekä tunteiden ja ajatusten herättämiseen. Taide avaa maailman, jossa mahdoton on mahdollista.

”Taiteen ei tarvitse tehdä mitään, mutta se voi tehdä vaikka mitä”, Abdulkarim toteaa. ”Nautin taiteesta, jota saan itse tulkita. Jos taideteoksessa selitetään, mistä siinä on kyse, niin se tuntuu helposti valmiiksi ohjelmoidulta.”

Voiko taide sitten avata poliittisia mahdollisuuksia ja edistää vapautumista muuttumatta kuitenkaan yksiulotteiseksi?

”Taiteilijoiden ei tarvitse salata poliittisia mielipiteitään”, Abdulkarim vastaa. ”Olennaista on, kuinka ­asiat tehdään. Jotkut taiteilijat kertovat ihmisille, mitä heidän tulisi ajatella. Näin he rakentavat muurin itsensä eteen, mikä luo halun kääntyä pois.”

Koreografi Sonya Lindforsin taide on Abdulkarimille esimerkki siitä, kuinka ihonvärin ja kehon kaltaisia kipeitä asioita voidaan käsitellä taitavasti. Lindfors on musta taiteilija, joka tekee työtään valkoisessa ympäristössä, mutta hän jättää taiteen kokijalle vapauden muodostaa itse johtopäätöksensä.

Abdulkarimin ja Ahmedin puheista nousee esiin, että kollektiivi tuottaa ystävyyttä ja myötätuntoa.

”Ilman empatiaa ei ole mahdollista muodostaa kollektiiveja tai fasilitoida ympäristöä, jossa tapahtuu oivalluksia ja lähentymistä”, Abdulkarim sanoo. ”Toivon, että empatia on tapa ja työkalu, joka näkyy toiminnassamme.”

Empatian luominen yhteiskunnassa, jota väkivalta, rasismi ja hyväksikäyttö rasittavat, tuntuu erityisen tärkeältä. Se näyttäisikin olevan yksi kollektiivin tehtävistä.

”Tarvitsemme nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa kollektiiveja”, Abdulkarim painottaa. ”Miracle Workers -kollektiivi ylittää useita rajoja ja mantereita. Se osoittaa toiminnallaan, että asioita voi tehdä eri tavalla.”