Ei Huora, vaan Anni

Kuva Annika Pitkänen

Anni Lötjönen toimi 15 vuotta sosiaalialalla, kunnes sai burnoutin. Nyt 35-vuotias Lötjönen laulaa punk-yhtye Huorassa, haaveilee raksasiivoojan duunista sekä tahtoisi avata bordellit Suomeen.

Tämä rokkenroll-elämä alkaa heti näkyä. Ei tätä kannata aloittaa yli kolmekymppisenä, kun tässä vanhenee viikonlopussa vuoden verran”, ­Anni Lötjönen nauraa ja istahtaa teekuppinsa kanssa pöytään Tampereen ­Klubilla. Huoralla on ollut edellisenä viikonloppuna keikka Lahdessa ja 17 tunnin reissu vei laulajasta mehut.

Provosoivaa nimeä kantava yhtye ei ole noussut julkisuuteen ainoastaan esiintymällä suurimmilla suomalaisilla festivaaleilla. Aamu­lehti teki yhtyeestä ison jutun viime joulukuussa, mutta siisti yhtyeen nimen muotoon Prostituoitu ja poisti haastattelussa esiintyneet kirosanat. Jutun pystyi lukemaan verkosta alkuperäisenä mikäli oli yli 18-vuotias digilehden tilaaja.

Aamulehti ei ole ainoa, joka on nimeen tarttunut. Lötjösellä kesti pitkään tajuta, että moni luulee nimen tarkoittavan häntä itseään.

”Jengi on tullut huikkaamaan, että ”hei huora” ja mä olen joutunut sanomaan niille, että ”mun nimi on Anni, oon Huoran laulaja”. Eihän Popedankaan laulajan nimi ole Popeda vaan se on Pauli”, laulaja ihmettelee.

Vielä vuonna 2015 Anni Lötjönen ei ollut muusikko. Hän reissasi, kävi keikoilla ja työskenteli ohjaajana Tampereella nuorten kohtaamispaikassa, johon teini-ikäiset nuoret suuntasivat koulun jälkeen. Päivittäisissä kohtaamisissa tulivat esiin nuorten ongelmat ja huolet joihin aikuiset työntekijät tarjosivat tukea. Joidenkin kohdalla pahoinvointi oli niin suurta, että heitä oli pakko ohjata ammattiavun piiriin. Toisinaan apua oli kuitenkin vaikea saada.

”En ole ’systeemiä’ vastaan koska se suurimmaksi osaksi myös toimii. Valitettavasti välillä tuli eteen niitä tapauk­sia, jossa sanottiin ettei voida antaa apua, kun määrärahat on loppu. Sitten sulla on vieressä viiltelevä teini, joka tarvitsisi akuutisti hoitopaikan. Oli hirveää yrittää sanoa, että odotellaan tässä puoli vuotta ja sitten helpottaa”, Lötjönen huokaa.

Muiden ihmisten auttaminen on vahvasti Lötjösen perusluonteessa. Kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä empaattisia kuin hän. Vuonna 2015 Suomi vastaanotti yli 32 000 turvapaikanhakijaa ja keskustelu pakolaisuudesta alkoi kärjistyä. Odinin soturit marssivat kaduille, polttopullot lensivät vastaanottokeskuksiin ja rasistisesta puheesta tuli arkipäivää. Samaan aikaan Lötjösen oma jaksaminen osoitti ensi merkkejä hiipumisesta.

”Yhtäkkiä vaan huomasi, että ympärillä on helvetisti vihaista jengiä ja tunnelma alkoi käydä todella raskaaksi. Oma sietokyky ihmisten pahalle ololle aleni. Kun tekee sosiaalityötä niin ei siinä voi olla itse huonona, kun yrittää auttaa toisia ihmisiä, jotka voivat huonosti. Se yhtälö ei vaan toimi,” Lötjönen sanoo.

Lötjönen on vuosien aikana hakenut helpotusta huonoon oloonsa niin lenkkipoluilta kuin juhlimisesta, mutta kummastaan ei ollut ”kerta­kaikkiaan mitään apua”. Bodaamisen ja bailaamisen sijaan ongelmavyyhti alkoi purkautua terapian myötä. Siellä myös löytyi päätös irtisanoutumisesta sosiaal­ialalta. Oli vaikeaa myöntää itselle, ettei ollut työkykyinen.

”Kaikkien niiden työvuosien jälkeen vasta burnout auttoi ymmärtämään, miten huonovointinen ihminen näkee maailmaa. Meidät on kasvatettu uskomaan, että on kunniallista painaa töitä pää kolmantena jalkana. Kuvitellaan, että taivaan porteilla annetaan kirkkaampi kruunu siitä, että oot ollu joka vitun päivä töissä”, Lötjönen sanoo.

Reilun kolmen vuoden mittainen hoito on nyt ohi ja elämä on vihdoin alkanut näyttämään aurinkoisemmat puolensa. Edessä on muutto yhteen poikaystävän kanssa ja palaaminen takaisin työelämään kunnes syksyllä alkaa koulu. Lötjönen on nimittäin hakenut opiskelemaan uutta alaa, paluu takaisin sosiaalityön pariin ei ole enää mahdollista. Tällä hetkellä haaveena on löytää väliaikaiseksi työksi jotain fyysistä työtä esimerkiksi varastolla tai rakennussiivoojana.

Musiikin tekeminen on myös kohentanut henkistä hyvinvointia. Sen kautta pääsee huutamaan pois pahaa oloa. Yleisölle esiintyessä tiedostaa hyvin mitä päästää suustaan ja joidenkin kappaleiden kohdalla on tullut alaston ja herkkä olo, mutta samaan aikaan se on myös voimaannuttanut.

Tavallaan sosiaalialalta musiikkimaailmaan siirtyminen on ollut hyppy ojasta allikkoon. Teinit ovat vaihtuneet kuuntelijoihin ja työyhteisössä ollaan tekemisissä tunteiden ja jaksamisen kanssa. Ala on varsin miehinen ja naispuolisia juttukavereita on musiikkipiireistä välillä vaikea löytää. Puheenaiheista huomaa naisten poissa­olon. Menkoista ja tunteista saa harvemmin puhua.

”Eihän Popedankaan laulajan nimi ole Popeda.”

Vaikka monessa Huoran kappaleessa on vahva henkilökohtainen lataus, niin Lötjönen tunnustaa, että esiintyjänä hänellä on tarve laulaa muistakin aiheista kuin omista tunteista tai rockin ilosta. Moni asia nimittäin yhteiskunnassa turhauttaa.

”Olen seurannut tätä keskustelua siitä riittääkö vanhuksille hoitajia. En ymmärrä, että miten päättäjät voi kuvitella, että asiat parantuisivat tehostamalla. Jengi on jo valmiiksi väsynyttä ja sitten pidennetään työaikaa ja leikataan lomarahoista. Nuorisotakuukaan ei mennyt ihan maaliin”, Lötjönen listaa kiukkua herättäneitä asioita.

Lötjöselle ikävät asiat on helppo kirjoittaa sanoiksi. Musiikkia on vienyt myös eteenpäin ajatus siitä, että sanoituksilla voi laajentaa jonkun toisen maailmankuvaa. Uudella Kosto elää! -levyllä lauletaan muun muassa kansan kahtiajakautumisesta, asunnottomuudesta ja sosiaalipalvelujen tilasta.

Kappaleilla esiintyvästä turhautumisesta huolimatta Anni Lötjönen ei suostu olemaan punkkari, joka ajattelee, että kaikki poliitikot ovat perseestä. Politiikkaan kuuluu myös se, että ihmisten täytyy pitää ääntä ajaakseen muutosta. Olennainen osa on se, että kritiikin lisäksi pitäisi olla myös jotain mitä tarjota tilalle.

Lötjösen toive on, että yhteiskunta antaisi mielenterveys- ja päihdepuolen kuntoutujille riittävästi aikaa toipua. Taloutta ei pitäisi myöskään kiristää silloin, kun ihmisellä menee jo valmiiksi huonosti, koska se vain kasaa uusia ongelmia vanhojen päälle. Jotta ihminen kuntoutuisi, hän tarvitsee myös tukitoimia kuten kuntoutusta tai terapiaa.

Yksi asia on vielä tärkeä Lötjöselle: Huorasta pitäisi tehdä ”ilosana”. Maail­massa on paljon ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta saa läheisyyttä, ja jos sitä olisi mahdollista hankkia rahalla, niin sehän olisi vain hieno juttu.

”Mun yksi poliittinen tavoite on saada bordellit Suomeen. On karua, että kaikki eivät saa läheisyyttä esim. ulko­näön, sosiaalisten taitojen tai muun haasteen takia. Toisen ihmisen kosketus on tärkeä osa mielenterveyttä ja hyvinvointia. Se auttaa meitä voimaan paremmin”, Lötjönen sanoo vakavana.

Puhuttiin sitten halauspalvelusta, seksityöstä tai pelkästä kädestä pitämisestä, niin näiden tulisi olla laulajan mukaan mahdollisia ilman häpeää ja rikollisuutta. Palvelut tuotettaisiin kunnallisesti ja alalle voitaisiin työllistää ja kouluttaa mahdollisimman paljon ihmisiä.

Ei kuitenkaan aktiivimallin kautta?

”Ei! Ihmiset voi paremmin, kun meille ei vain osoiteta sitä paikkaa mihin mennä, vaan saataisiin itse päättää missä työskennellään”, Lötjönen hymyilee.

Kommentoi Facebookissa
Querelle 2019
Route Couture