Miehitys estää Länsirannan kastelujärjestelmien rakentamista. Israel on vuosia tuhonnut laittomiksi väittämiään vesiputkia Palestiinan alueella.
”Tämän maan saattavat polttaa vain ne, joille se ei kuulu”, totesi Israelin opetusministeri Naftali Bennett marraskuussa 2016. Hän syytti palestiinalaisia metsäpalojen sytyttämisestä, ja hallitus julisti ne terrorismiksi. Samaa tarinaa on toisteltu, olipa se tosi tai ei: viime toukokuussa Israelin armeija syytti palestiinalaisia paloista, jotka Israelin laittomien siirtokuntien asukkaat olivat sytyttäneet.
Joitakin tahallisia sytyttäjiä tärkeämpi syypää entistä tuhoisampiin paloihin on ilmastonmuutos. Välimeren alue lämpenee nopeammin kuin maailma keskimäärin, ja kuumempi ja kuivempi ilma yhdessä kovien tuulten kanssa lietsoo metsäpaloja. Israelin metsät ovat erityisen herkkiä palamaan, koska niissä on paljon vieraslajisia puita, jotka ovat kuivempia ja palavat nopeammin kuin alkuperäislajit.
Eurooppalaiset kolonialistit aloittivat mäntyjen istuttamisen Palestiinaan 1930-luvulla osana maan eurooppalaistamista. Kun he jatkoivat työtä karkottamalla yli 700 000 palestiinalaista Israelin perustamisen tieltä vuonna 1948, metsät saivat uuden kansallisen tehtävän: tuhottujen kylien rauniot haudattiin nopeasti kasvavien puiden alle. Etnisen puhdistuksen muiston verhonneet metsät syttyvät nyt sellaisten kriisien liekkeihin, joilta ei voi enää sulkea silmiään.
Ilmastonmuutospaneeli IPCC arvioi Välimeren alueen lämpötilan nousevan vuosisadan loppuun mennessä 2–3 astetta – tai jos hillitseviin toimiin ei ryhdytä ajoissa, jopa 4–6 astetta. Jälkimmäinen voi tehdä ihmisasutuksen mahdottomaksi, ja edellinenkin vaatii mittavia sopeutumistoimia.
Palestiinassa ilmastonmuutokseen vastaamisen suurin este on Israelin apartheid-järjestelmä. Palestiina on pieni alue, jonka ilmasto on erottamaton kokonaisuus, mutta poliittisesti se on jaettu Israeliin ja sen miehittämiin Gazaan ja Länsirantaan.
Israelin hallitus on laatinut suunnitelman ilmastonmuutokseen mukautumiseksi Israelissa ja niissä osissa Länsirantaa, joissa on sen siirtokuntia. Kansainvälisen oikeuden mukaan miehittäjän pitäisi huolehtia myös miehityksen alla elävän väestön normaalin elämän säilymisestä. Israel ei sitä tee, eivätkä Länsirannalla ja Gazassa hallinnoivat Fatah ja Hamas siihen pysty, koska ne eivät voi päättää luonnonvaroista, infrastruktuurista eivätkä liikkuvuudesta. Yksi keskeisiä kysymyksiä on vesi.
Länsirannan palestiinalaisten maanviljelyksestä 85 prosenttia kastellaan sateella. Sateen vähentyessä olisi tärkeää rakentaa tehokas kastelujärjestelmä. Miehitys kuitenkin estää sen. Israel on rakentanut siirtokuntia vesivarantojen päälle, hallitsee kaikkea Länsirannan vettä ja käyttää siitä 80 prosenttia Israelin ja siirtokuntien tarpeisiin. Lisäksi Israelilla on veto-oikeus palestiinalaisten infrastruktuurihankkeisiin 60 prosentin alueella Länsirannasta, ja vuosina 2010–14 se esti niistä 98,5 prosenttia. Vuonna 2017 vesiputkien rakentaminen helpottui hallinnollisesti, mutta siitä on vähän hyötyä, kun miehittäjät samalla tuhoavat infrastruktuuria.
Enemmän kuin ympäristöstä tai tarpeesta, veden saanti riippuu vallasta. Israelin saartamassa Gazassa tämä näkyy erityisen selvästi.
Gazan vedestä 95 prosenttia on saastunut juomakelvottomaksi. Gazan kaksi miljoonaa asukasta joutuu turvautumaan kapean kaistan ainoaan pohjavesivarantoon, joka on liikakäytön takia lähes loppuun kulutettu. Se uusiutuu hitaasti, koska Israel käyttää siihen virranneet vedet ennen kuin ne pääsevät Gazaan. Lisäksi Israel on järjestelmällisesti hävittänyt Gazan infrastruktuuria, kuten kaivoja, vedenpuhdistamoita, vesiputkia ja vesivarastoja. Saastunut vesi aiheuttaa 26 prosenttia sairastumisista Gazassa, ja se on johtava lapsikuolleisuuden syy.
Sen lisäksi, että ilmastonmuutos vähentää sateita, se tekee niistä rajumpia. Jo nyt rankkasateiden aikaan Gazassa asuinalueet tulvivat ja jätesäiliöiden sisällöt lainehtivat kaduilla. Myös merenpinnan nousu tulee vaikuttamaan Gazassa. Se voi tehdä ranta-alueista asuinkelvottomia ja on tuhoisaa maanviljelykselle. Noin 30 prosenttia Gazan viljelyksistä on matalalla rannikkoalueella, joka voi muuttua viljelykelvottomaksi maaperän suolapitoisuuden kasvaessa tai jäädä veden alle.
Nykyiseen kriisiin, saati pahenevaan ilmastonmuutokseen, ei voi Gazassa mukautua, koska Israel pitää aluetta tarkoituksella romahduksen partaalla. YK:n raportti varoitti vuonna 2012, että vuoteen 2020 mennessä Gaza on ihmiselämälle kelvoton. Jatkoraportissa vuonna 2017 todettiin, että elinkelvottomuuden raja on jo ylitetty.
Ongelmat ovat kuitenkin ratkaistavissa: vain aita erottaa Gazan Israelista, jossa on vettä ja tilaa. Gazan asukkaista kaksi kolmasosaa onkin pakolaisia, joiden koti on Israelin alueella. He aloittivat viime vuonna mielenosoitukset, joissa he vaativat Israelia sallimaan heidän paluunsa. Israel vastasi rakentamalla järeämmän muurin.
Gaza on apokalyptinen kuva tulevaisuudesta, joka on totta nyt: pakolaiset sullotaan aitojen taakse kärsimään väkivallan, aliravitsemuksen ja tautien lisäksi ilmastonmuutoksen kauhuista kuumuuden ja meren noustessa. Palestiinalaiset yrittävät palata kotiin ja ilmastopakolaiset pakenevat kotoa. Pakolaisryhmien samankaltaisuus ei ole jäänyt Israelissa huomaamatta.
Israelin ympäristönsuojeluministeriön perustama ilmastonmuutostietokeskus ICCIC ehdotti vuoden 2012 raportissaan, että Israelin pitäisi sopeutua ilmastonmuutokseen ympäröimällä alue muureilla joka suunnasta. Eräs raportin kirjoittajista, professori Arnon Soffer, kommentoi: ”Jos haluamme pitää Israelin juutalaisena valtiona, meidän pitää puolustaa itseämme niiltä, joita kutsun ilmastopakolaisiksi, aivan kuten Eurooppa tekee nyt.”
On totta, että myös Euroopassa monet eivät näe pakolaisia avun tarpeessa olevina kanssaihmisinä vaan uhkana kansallisvaltiolle. EU-maat ovat rakentaneet yli tuhat kilometriä muureja estääkseen ihmisiä hakemasta turvaa ja tehneet Välimerestä vallihaudan. Samalla kun Israelissa vedotaan eurooppalaisten esimerkkiin, Israel on esikuva Euroopassa nousevalle etniselle nationalismille.
Israelin politiikasta kertoo paljon se, miten kulttuuriministeri Miri Regev siivitti uraansa kutsumalla afrikkalaisia pakolaisia syöväksi ja yllyttämällä väkijoukkoja näiden kimppuun. Hän ei ole Israelissa poikkeuksellinen hahmo. Länsimaisen etnisen nationalismin kärkinimet kuten Unkarin Viktor Orbán, Alternative für Deutschland -puolueen Beatrix von Storch, Alankomaiden Geert Wilders ja alt-right-ideologi Richard Spencer pitävätkin yhden etnisen ryhmän valtaan perustuvaa Israelia mallimaana.
Pakolaisten matka etelästä pohjoiseen kärjistää rasismia ja paljastaa kansallisvaltioiden valuvirheitä, kuten juutalaisten pakolaisten tulo idästä länteen teki viime vuosisadan alussa. Olemme kaikki uhanalaisia, mutta hädän kohtaaminen yhdessä edellyttää ilmastonmuutoksen hahmottamista poliittisena ongelmana, joka läpäisee yhteiskunnan. Päästöjen rajoittaminen ei riitä, vaan inhimillisen tulevaisuuden takaamiseksi pitää puuttua kriisien syihin ja muistuttaa, että Maa kuuluu kaikille.
