Metsässä viihtyvä ug-räppäri Ameeba pohtii musiikissaan ihmisten pahoinvointia ja yhteiskunnan tilaa.

Ameeba on yksi maamme arvostetuimpia tekijöitä ug-räppidiggareiden ja artistikollegoidensa keskuudessa. Melko harvakseltaan keikkailevan ja musiikkia julkaisevan rap-artistin naama ei ole kulunut mediassa, vaikka hän on tehnyt räppiä jo vuosituhannen vaihteesta alkaen.

Paitsi syväluotaavista sanoituksistaan ja saundistaan, joka ammentaa esimerkiksi grimesta, ambientista, dub-teknosta ynnä muista elektronisen musiikin alagenreistä, Ameeba tunnetaan myös yhteistyöstään useiden underground-räpryhmien kuten Ceebrolisticsin ja Olpekkalevin kanssa. Lisäksi hän kuuluu Ghettotyylit-kollektiiviin, joka pyörittää omaa levykauppaa sekä tekee radio-ohjelmaa Bassoradiolla. Kollektiivi myös ylläpitää underground-räpin suhisevien kasettijulkaisujen katoavaa kansan­perinnettä.

Artisti itse nimittää itseään hipiksi, viitaten sekä elämäntyyliinsä että musiikkiinsa. Vaatimattomasti elävä räppäri viettää vapaa-aikaansa mieluiten metsässä koiransa kanssa. Joku voisi mainita tässä yhteydessä downshiftaamisen, mutta Ameeban tapauksessa kyse taitaa olla taiteilijaluonteesta, joka välillä vaatii työstämään musiikkia kaiken muun kustannuksella. Syventyminen on toisinaan raskaskin prosessi: monet Ameeban julkaisut sisältävät musiikkia usean vuoden varrelta. Valmista ei aina tahdo syntyä, kun perfektionismiin taipuvainen artisti tuottaa ja miksaa musiikkinsa pääosin kokonaan itse.

Ameeban musiikin voi helposti tulkita kertovan hänen omasta elämästään: musiikinteosta, luomisprosessista, henkisyydestä. Tämä tunne on korostunut, kun olen haastatellut häntä useampaan otteeseen vuosien varrella. Omaehtoisuus ja rehellisyys musiikinteossa tuntuvat olevan Ameeballe erityisen tärkeitä asioita.

”En ole koettanut pakottaa musiikkiani mihinkään tiettyyn muottiin tai muuttanut taiteellista näkemystäni esimerkiksi kaupallisen potentiaalin saavuttamiseksi. En silti sulje mitään pois: jos haluan tehdä pop­levyn, niin voin tehdä pop­levyn. En kuitenkaan tekisi poplevyä, jossa joku muu sanoisi, mitä sen pitää olla.”

Omaehtoisuus ei Ameeballe tarkoita menestymisen pakoilua.

”Ei taiteen arvoa pitäisi laskea menestyksestä, eikä niin ikään myöskään tuntemattomuudesta. Taiteen kentillä menestystä on tosi vaikea mitata. Kuten Oscar Wilde sanoo: ’Vain suurimmat tyylien mestarit onnistuvat pysymään tuntemattomina.’ Tämä pätee myös musageimiin.”

Ameebaa ei ole toistaiseksi nähty vierailemassa valtavirtaräppärien levyillä, vaikka yhteistyöpyyntöjä on tullut. Tuntuisikin jokseenkin vaikealta kuvitella hänet räppäämässä esimerkiksi JVG:n kappaleissa. Sanoituksissa ei löydy mainintoja luksuskelloista tai kosteista baari-illoista.

Ameeba pohtii musiikissaan ihmisten sielunmaisemaa, yhteiskuntaa ja maailman tilaa tavallisen tallaajan näkökulmasta. Huomion herättävät erityisesti viittaukset henkisyyteen ja tietoisuuteen, joka saavutetaan oivaltamalla, että ihmisen tarvitsee vain palata alkuperäiseen yhteyteen luonnon kanssa.

”Ihmisen ei pitäisi olla mitenkään erillinen entiteettinsä vaan yhtä luonnon kanssa. Alkuperäiskansat ymmärtää sen, mitä vieraantuneet kaupunkilaiset eivät enää muista. Täällä käytetään esimerkiksi lausahdusta ’mennään luontoon’ ikään kuin se olisi joku erillinen paikka kaukana jossain, kun pitäisi olla selvää, että me eletään luonnon kanssa symbioosissa. Luontoon ei myöskään mennä ottamaan, vaan luonto antaa.”

Myrskyt ja tsunamit paljastavat Ameeban mukaan ihmisen paikan maapallolla.

”Ehkä luonto yrittääkin vain saada ihmisen näkemään yhteyden oman lajinsa kanssa. Tämä yhteys tulee esille hetkeksi katastrofin jälkeen. Luonnonvoimat on niin paljon isommat kuin ihmisen halut. Kun ihminen hylkää kaupungin, ei kaupunki enää elätä itseään, vaan luonto tulee asfaltin läpi ja ottaa sen haltuun. Kunnioitus on unohtunut, mutta se tulee taas muuttumaan, kun tajutaan, ettei se raha ollutkaan kaikkivaltias.”

Ameeban musiikki, myös hänen viimeisin levynsä Apocalypto (2016), kietoo luontoteeman usein kapitalismi­kriittiseen ja jatkuvaa kasvua kyseenalaistavaan ajatteluun. Nämä kuulostavat nykypäivänä yhä melko radikaaleilta ajatuksilta, vaikka moni tiedostaa esimerkiksi ilmastonmuutoksen aiheuttamat haasteet.

Apocalypton biittien rakentama kolkko äänimaisema luo mielikuvan dystopiasta, ahtaasta, pimeästä ja metelin täyttämästä kaupungista, jossa rappion äänet kaikuvat loputtoman betoniviidakon seinämistä. Mika Lehtosen suunnittelemassa levynkannessa valtava kuu hehkuu punaisena valaisten apokalyptistä kaupunkimaisemaa. Levy on kuitenkin loppua kohti toiveikas: viimeisessä kappaleessa kaikuvat sanat ”ei tää tuu tähän loppumaan”. Maailmanloppu ei siis ehkä olekaan vielä käsillä, vaikka ihmisten luontosuhde on vääristynyt ja yhteiskunnassa asiat eivät ole parhaalla mahdollisella tolalla.

”Ihmisenä olo on valtava vuoristorata, eivätkä kaikki ajatukset ole kenelläkään pelkästään positiivisia. Jollekin on outo asia, että näin hienossa maailmassa joku voi kärsiä. Joku on sitä mieltä, että kaiken voi vaan ostaa rahalla. Joku tekee rahaa toisen kärsimyksellä. Tässä on monta haaraa ja paljon asioita, mitä voisi käsitellä. En tiedä toimivasta yhteiskunnasta tai mistään ideaalirakenteista juuri mitään, mutta näen ja tunnen kyllä vahvasti sen, kun ihmiset voi huonosti. Ja sen tiedän, että suurilla numeroilla ja tehotuotantoa lisäämällä tila ei parane.”

Ameeba ei usko, että materiaalinen vauraus tuo ihmisten tavoittelemaa täyttymystä. Talouskasvu ei välttämättä tee autuaaksi tai edistä yksilöiden hyvinvointia.

”Voidaan juosta ylväänä numeroiden ja näennäisen menestyksen perässä, mutta jos se tehdään kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kustannuksella, siitä voi laskea mitä jää viivan alle.”

Vaikka Ameeba puhuu paljon mailman tilasta, häneen on vaikea lyödä vasemmistoräppärin leimaa: Ameeba kiistää tietävänsä yhteiskunnallisten rakenteiden yksityiskohdista. Kokemus ihmisten pahoinvoinnista on kuitenkin vahva.

”Julkisuudessa työtä tekevä tuttu sanoi viime keväänä, että suuri osa hänen ystäväpiiristään käy tai on joutunut käymään terapiassa uupumuksen tai masennuksen takia ja suositteli samaa mullekin, kun olin pahassa burnoutissa enkä kyennyt tekemään mitään moneen kuukauteen. Jos puoli miljoonaa ihmistä syö masennuslääkkeitä niinkin pienessä maassa kuin Suomi, paljonko se on maailmanlaajuisesti? Siitä voi ruveta laskemaan hyvinvoinnin määrää. Stressistä kärsivälle tarjotaan ekana lääkkeitä, että jaksaa puskee kovempaa, ja sitten vasta joskus myöhemmin tuodaan esiin ajatus, että voisiko vaikka siitä arjen tulospaineesta kenties vähän höllätä.”

Ameeban kuvaama tilanne kuulostaa tutulta. Jo parikymppiset kertovat palaneensa loppuun töiden tai opintojen parissa, ruuhkavuosia elävistä kolmekymppisistä puhumattakaan. Talouskasvun puolustajatkin lienevät sitä mieltä, ettei yhteiskunnalla ole varaa menettää montaa henkilötyövuotta uupumuksen aiheuttamien sairauksien takia.

”Ennen tiettyjä lääketieteellisiä läpimurtoja fyysiset sairaudet vei ihmisiltä terveyden. Nyt kaikkien hienojen keksintöjen keskellä eletään taas henkistä konkurssia, mikä vie meiltä terveyden. Keksinnöt ja tekniikan kehitys ei lisännytkään hyvinvointia ihan yksi yhteen. Voidaan hyvin, kunhan vaan saadaan viikonloppuisin jollain nollattua aivot viikon rasituksesta. Voidaan hyvin, kunhan ei vaan tarvii pysähtyä ja kohdata sisäistä tyhjyyttä. Voidaan hyvin ja jaksetaan painaa arjessa niiden tulosten perässä kofeiinin voimalla.”

Tekstien tarkoituksena on herättää ajatuksia. Mutta niiden kautta Ameeba haluaa myös auttaa muita.

”Se, että on itse onnistunut selvittämään tiensä yksinään vaikeista jutuista, ei välttämättä ole mahdollista jollekin toiselle. Tiedän, miten paljon se vaatii. Olisi tärkeää, että ihmisiä autetaan. Kuuntelu ja läsnäolo merkkaa monesti jo paljon, ellei ongelmat ole menneet liian pitkälle.”

Rap-artisti kirjoittaa maailmasta, jossa heikkous ja hitaus ovat syntejä.

”En tiedä, onko se mun asia kritisoida, jos joku elää eri lailla kuin mikä on mun silmissä järkevää, mutta jos en kirjoita siitä, en kai sitten kirjota mistään. Siinä kohtaa räppääminen ru­peaa olemaan aika turhaa.”

Kirjoittaja tekee Turun yliopistossa musiikkitieteen väitöstutkimusta, joka käsittelee suomalaista underground-räppiä ja sen autenttisuuden, henkisyyden, ja ateismin diskursseja. Hän kuuluu johtoryhmään Hiphop Suomessa: Suuntaukset ja sukupolvet -verkostossa.