Saamelaisten ja Suomen valtion välit ovat huonossa jamassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö niistä pitäisi käydä keskustelua – päinvastoin.

”Ah-hah-hah-haa, oi-joi. Huoh”, Petra Laiti nauraa hersyvästi kysymykselle siitä, millaiseksi hän kokee saamelaisten ja Suomen valtion välisen suhteen.

”Luottamustahan ei selkeästikään ole, enkä minä ole edes radikaali näkemyksineni tästä. Näkemys on hyvin yleinen Saamenmaalla, ja tämä päivä kaikista päivistä on hyvin olennainen tässä asiassa.”

Muutamaa tuntia ennen haastattelua liikenneministeri Anne Berner ilmoitti, että saamelaisten alueita halkovan Jäämeren radan valmistelua jatketaan.

”Sanoisin, että syy saamelaisten valtiota kohtaan kokemalle epäluottamukselle on se, että olemme harvoin olleet tilanteessa, jossa asiat olisivat menneet hyvin meidän kannaltamme.”

Vaikka Laiti kokee, ettei saamelaisten tilanne ole kehujen arvoinen, on aiheen ympärillä käyty julkinen keskustelu hänen mielestään kuitenkin kehittynyt. Tässä hän ei itsekään ole täysin osaton.

”Muutaman viime vuoden aikana on tapahtunut valtava muutos siinä, miten saamelaiset näkyvät. Iso kiitos tästä kuuluu sosiaaliselle medialle. Somen voima jaksaa yllättää minut kerta toisensa jälkeen.”

Mediamurroksen ja sosiaalisen median lisäksi tilanteeseen on vaikuttanut myös nuorten aktivistien esiinmarssi. Keskustelu saamelaisaiheen ympärillä on muuttunut kuivasta hallintokielestä moniääniseksi.

Petra Laiti, saamelaiselta nimeltään Ásllat-Mihku Ilmára Mika Petra, on Suomen Saamelaisnuoret ry:n puheenjohtaja. Hän kuuluu myös YK:n alkuperäiskansojen nuorten verkosto GIYC:n (Global Indigenous Youth Caucus) puheenjohtajistoon ja vaikuttaa Suomen City-sámit-yhdistyksessä. Näiden lisäk­si Laiti on äänekäs kommentaattori ­sosiaalisessa mediassa.

Saamelaisten asemaan Suomessa liittyy paljon kysymyksiä ja epäkohtia, jotka kyseenalaistavat myös joitain suomalaisuuteen liittyviä perusoletuksia ja herättävät tunteita. Näihin liittyen Laitin osana on myös toimia ukkosenjohdattimena.

”Roolini on muotoutunut tällaiseksi varmaan osittain sen takia, että olen varsin nuori verrattuna ääniin, joita on kuultu perinteisesti saamelaisiin liittyvissä keskusteluissa. Rooliini vaikuttaa ehkä myös se, että asun ja opiskelen Helsingissä – eli olen myös fyysisesti lähempänä niitä tahoja, joihin pitäisi vaikuttaa.”

Maantieteellinen läheisyys keskustelukumppaneihin tekee kohtaamisista helpompia, mutta johtaa tässä tapauksessa myös vähättelyyn. Kriitikot ovat jopa kyseenalaistaneet Helsingissä asuvan saamelaisen pätevyyden kommentoida asioita, jotka tapahtuvat pohjoisessa. Kritiikissä on nähty myös kaikuja kallonmittaajista ja etnisen puhtauden vaatimuksista. Onko Laiti liian vaaleatukkainen edustamaan saamelaisia?

”Sitä kritiikkiä kuuluu, mutta se ei tunnu oikeastaan missään. Kommentoijia vaaleista hiuksistani on riittänyt, mutta yksikään saamelainen ei ole kyseenalaistanut minun saamelaisuuttani”, Laiti kuittaa epäilykset.

Laitin mukaan kertoo lähinnä tietämättömyydestä, kun häneltä edellytetään ”enemmän saamelaista näköä”.

”Pitäisikö minun maalata kasvoni ja värjätä tukkani, jotta olisin uskottavampi? On melko vahva stereotypia, että olisimme kaikki lyhyitä, vinosilmäisiä ja tummia. En voi vastata muuta, kuin että tämäkin väri tulee purkista, kun sanotaan, että ’tuo blondi ei ole tarpeeksi tumma ollakseen saamelainen’.”

”Ei tuollaisia vastaan voi argumentoida ilman, että vajoaa itsekin sinne pohjalle. Ei siihen kannata lähteä.”

Siitä, kuka määritellään saamelaiseksi, on käyty viime vuosina kiivasta keskustelua, johon sekaantui myös Korkein hallinto-oikeus (KHO). Vuonna 2015 KHO päätti valitusten perusteella lisätä 93 nimeä saamelais­käräjien vaaliluetteloon. Tuomio löi jälleen kiilaa saamelaisten ja Suomen valtion välille.

”Keskustelussa siitä, kuka on ja kuka ei ole saamelainen, on äänekäs oppositio, joka esittää geeniperimään perustuvaa määritelmää saamelaisuudelle. Heidän motiivinsahan on se, että he haluaisivat itse tulla lasketuiksi saamelaisiksi.”

Saamelaiset itse ovat pitäneet yhteyttä kulttuuriin merkityksellisempänä tekijänä. DNA-testit nähdään myös itsessään ongelmallisina.

”Geeniperimään perustuva ar­vioin­ti on osa joitakin alkuperäiskansojen määritelmiä muualla maailmassa”, Laiti kertoo ja jatkaa: ”Alkuperäiskansaan kuuluminen voidaan määritellään sen perusteella, kuinka monta prosenttia DNA:sta on yhdistettävissä alkuperäiskansaan. Tämä on kuitenkin vaarallinen ajatus. Jos määritelmä perustuisi pelkästään DNA:han tai geeneihin, ei uusiutumisvaraa olisi ollenkaan. Pidemmän päälle se prosentti väistämättä laskisi kaikilla alle laskennallisen määritelmän, eikä kulttuuria eläviä enää lasketa kuuluvaksi alkuperäiskansaan. Se olisi tapa varmistaa, että kulttuuri vähitellen katoaa.”

Saamelaisten katkenneisiin yhteyksiin kulttuuriinsa liittyy myös Suomen valtion harjoittama politiikka, jossa saamelaisia ”suomalaistettiin” järjestelmällisesti vuosikymmenien ajan. Laitin mukaan se on kuitenkin otettu huomioon.

”Saamelaisten oma määritelmä perustuu kulttuuriyhteyteen, joka ajoittuu Suomen assimilaatiopolitiikkaa aikaisempaan aikaan. Kieli on yksi hyvä tapa mitata sitä, onko yhteys­ olemassa – Suomessa on katsottu riittäväksi, että isovanhemman äidinkieli on saame. Meillä on esimerkiksi henkilö, joka vetoaa saamelaisuuteensa viittaamalla 1700-luvulla eläneisiin esivanhempiinsa mutta joka yllättäen vastustaa saamelaisten omaa määritelmää saamelaisesta.”

Laitin näkemyksen mukaan ”kuka on saamelainen” -keskusteluun nivoutuu joka ainoa saamelaiskeskusteluun liittyvä asia.

”Pohjalla on ymmärtämättömyys termistä saamelainen sekä ymmärtämättömyys siitä, mitä alkuperäiskansa yleensäkään tarkoittaa kulttuurisesti. Kolmanneksi on ymmärtämättömyys siitä, että KHO:n tulkitsema saamelaiskäräjälaki ei määrittele sitä, kuka on saamelainen, vaan sen, kuka saa äänestää käräjävaaleissa. Neljänneksi on ymmärtämättömyys siitä, että saamelaiskäräjien vaaliluettelo ei todellakaan ole mikään etninen rekisteri – Suomessa on ylipäätään laitonta pitää etnistä rekisteriä. Lopuksi tähän liittyy vielä se, ettei ole todellakaan suomalaisten tai kenenkään muunkaan ulkopuolisen päätettävissä, kuka on saamelainen.”

Laitin mukaan elimissä, jotka Suomen puolelta hallinnoivat ja käyvät tätä keskustelua, on akuutti pätevyyden puute. Tämä tietenkin turhauttaa, mutta onneksi välillä nähdään myös valonpilkahduksia.

”Oikeastaan ainoat hyvään suuntaan kehittyneet asiat ovat kielioikeudet ja kielelliset palvelut sekä varhaiskasvatus. Ongelma on vain se, että noistakaan ei oikein osaa iloita, kun taka­raivossa kolkuttelevat samalla muut kysymykset. Tämä on tietysti sääli, sillä haluaisin riemuita sydämeni pohjasta vaikka siitä, että Helsinkiin tulee saamenkielinen alakoulun luokka ja että saamelaisalueen ulkopuolella ­asuvien lasten kosketus kieleen ja perintöön turvataan.”

Laitin luettelemia ongelmia yhdistää jollain tasolla luottamus – tai oikeastaan sen puuttuminen. Yksi tähän vaikuttava tekijä on eduskunnan päätös olla ratifioimatta YK:n Kansainvälisen työjärjestö ILO:n alkuperäis- ja heimokansojen oikeuksia koskevaa yleissopimusta numero 169. ILO 169 -sopimuksen ratifioiminen oli kirjattu vuonna 2014 Alexander Stubbin hallitusohjelmaan, mutta sen käsittely lopetettiin maaliskuussa 2015.

”Se on valtavan laaja sopimus, mutta noin konkreettisesti se pakottaisi Suomen suhtautumaan saamelaisiin tasavertaisina neuvottelukumppaneina. Myös päätöksen symbolinen merkitys olisi erittäin tärkeä, sillä se osoittaisi, että saamelaisten oikeuksien parantamiseen suhtaudutaan vakavasti.”

Saamelaisten asuttamista maista vain Norja on ratifioinut sopimuksen.

Saamelaisiin viitataan keskusteluissa usein yhtenäisenä, homogeenisena ryhmänä, jolta edellytetään yhtenäistä näkemystä kaikkiin kysymyksiin. Vaatimus on pähkähullu – eihän kukaan odota suomalaiseen valtaväestöön kuuluviltakaan yhtenäistä mielipidettä yhtään mistään. Vaatimuksen myötä tarina epäluotettavista ja arvaamattomista neuvottelukumppaneista kuitenkin uusiutuu jatkuvasti.

”Kun sanotaan, että saamelaiset ovat riitaisia, eikä meidän kanssa saa mitään päätetyksi, on enemmänkin kyse itselle esitetystä perustelusta sille, että saamelaisia ei tarvitse kuunnella. Meidän oletetaan olevan samaa mieltä kaikesta, mutta pohjimmiltaan meidän ei odoteta olevan samaa mieltä mistään. Ja näitä käytetään perusteluna sille, että esimerkiksi eduskunta saa päättää meidän puolestamme meidän asioistamme.”

Laitin mukaan yhteisön sisäiset näkemykset monista perusasioista ovat kuitenkin melko yksimielisiä. Yksi esimerkki yhteisön laajalti jakamasta mielipiteestä on Jäämeren radan vastustaminen. Tämäkään ei ole paljoa painanut liikenne- ja viestintäministeriössä, vaikka rata vaikuttaisi saamelaisten elämään suurestikin.

”Jäämeren rata ei ole mitenkään uusi ajatus, siitä on puhuttu vuosikausia. Ilmeisesti tarvittiin vain tarpeeksi määrätietoinen ministeri runnomaan se läpi. Jo pelkästään valittu radan linjaus on hullu: se kulkee läpi neulanohuen suikaleen, jonka molemmilla puolilla on luonnonsuojelu­alueita. Pohjoinen luonto on haurasta, ja jo pelkästään rakennustyö aiheuttaisi mittavia vahinkoja. Eivätkä ne tuhot korjaudu vuosikymmeniin.”

Jäämeren rataa on kritisoitu talou­dellisesti älyttömäksi hankkeeksi, joka ei ole kannattava edes rakennustöitä valmistelevan ministeriön omissa laskelmissa. Hanke liittyy kaivannaisteollisuuteen ja raaka-aineiden kuljetuksiin. Ei ole tyystin vailla ironiaa, että juuri ratahankkeen uudelleen aktivoimisen alla Talvivaaran kaivostoimintaa pyörittävä Ahtium Oyj (entinen Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj) haettiin konkurssiin, ja Talvivaaran sotkujen siivoaminen jäi valtiolle ja paikallisille Kainuun asukkaille.

”Eihän tuota rataa rakenneta miksikään paikallisten lähijunaksi. Saamelaisille rata tarkoittaisi sitä, että meidän elinkeinojamme rajataan jälleen kerran ja saamme jälleen kerran olla siivoamassa suomalaisten tekemiä sotkuja pohjoisessa, koska ei kukaan muukaan sitä tee.”

Ratahankkeesta puhuttaessa on hyvä huomioida, että kyse ei ole pelkästä viivasta kartalla.

”Tilanne hahmottuu, jos ottaa ihan valkoisen kartan, jossa näkyy Saamenmaan rajat. Siihen voi sitten värittää tiet, sähkölinjat, teollisuusalueet, ratatyömaan ja paikat, missä työntekijät asuisivat, sekä rakennustyömaan tarvitsemat väliaikaistiet. Kartta täyttyy todella nopeasti. Vain ristikoiden väliin jääviä alueita voidaan käyttää poronhoitoon. Se alue on todella pirstaloitunut jo valmiiksi, ja porot tarvitsevat aika paljon tilaa.”

Eivätkä ongelmat koskisi ainoastaan rakennusprosessia vaan jatkuisivat radan valmistuttuakin. Radan myötä tarvittaisiin myös lisää niitä kaivoksia, uusia nokioita, jotta raiteille riittäisi kuljetettavaa.

Puheenvuorot ovat voimistuneet sen puolesta, että virallisen Suomen tulisi kantaa vastuu tekemisistään ja kohdata suomalaistamispolitiikkansa jäljet. Tämä voisi rakentaa myös luottamusta.

”Valtio voisi tunnustaa, ettei ole olemassa mitään lainvoimaista dokumenttia, joka osoittaisi, että saamelaisten maat ovat siirtyneet Suomen valtion hallintaan. Tämän myötä valtio voisi tunnustaa, etteivät kyseessä ole valtion maat. Sen että valtio myöntäisi harjoittavansa kolonialismia, ei pitäisi vaatia saamelaisten vuosikymmeniä jatkunutta vastarintaliikettä.”

Tunnustusta varmasti helpottaisi, että kaikki Pohjoismaat tekisivät sen yhdessä. Venäjän sisällyttäminen tähän olisi Laitinkin mielestä turhan optimistista, eikä Laiti usko, että tunnustus ratkaisisi kaikkia maaanomistukseen liittyviä kysymyksiä. Se olisi kuitenkin lähtökohta.

”Tässä on hyvä alleviivata, että saamelaiset eivät ole vaatimassa itsenäisyyttä ja että kansallisvaltioaate ei kuulu alkuunkaan alkuperäiskansojen ajattelutapaan. En itse tunne yhtään saamelaispoliitikkoa, joka tätä toivoisi. Vapaa Saamenmaa -ajattelun taustalla on enemmän kollektiivisten oikeuksien tunnustaminen ja se, että saamelaiset saisivat rakentaa itselleen autonomisen hallinnon.”

Tällä hetkellä saamelaiset eivät saa itse määrittää edes sitä, miten saamelaiskäräjät toimii.

”Saamelaisten pitää keskenään pystyä, voida ja saada käydä yksityisiä keskusteluja siitä, miltä saamelainen yhteiskunta näyttäisi, jos saisimme nyt rakentaa sen uudestaan”, Laiti linjaa.

Avoimuus on luottamuksen perusta. Parhaillaan käydään keskustelua siitä, pitäisikö Suomessa perustaa totuus- ja sovittelukomissio käsittelemään saamelaisten ja suomalaisten välisiä historiallisia epäkohtia. Laitin mukaan puhe komission perustamisesta lähettää ristiriitaisia signaaleja: valtio tutkisi historiallisia rikoksia, vaikka samankaltaisia asioita tapahtuu myös nykyhetkellä.

”Eduskunnassa – samoin kuin muutenkin yhteiskunnassa – vallitsee krooninen tietämättömyys tästä aiheesta. Sen seurauksena kansanedustajat äänestävät saamelaisten kohdalla ­asioista, joista heillä ei ole minkäänlaista tietoa. Poliitikko voi haluta saamelaisille pelkkää hyvää, mutta samalla äänestää oikeuksiamme heikentävän lain puolesta.”

Hyvää tarkoittavat puheet sovintokomissiostakin voivat lopulta osoittautua pettymykseksi. Saamelaiset ovat kuulleet tyhjänpäiväisiä lupauksia vuodesta toiseen.

”Lupaukset ovat aina herättäneet pienen toivon kipinän siitä, että ehkä nyt jotain tapahtuu – mutta mitään ei ole tapahtunut. Ja vaikka meillä menevät asiat huonompaan suuntaan, niin ei valtaväestö sitä tiedä, ja se syö luottamusta valtiota kohtaan entisestään.”

Laitin mielestä komissioon liittyvän prosessin yksi hyöty voisi olla siinä, että saamelaisyhteisö pääsisi puhumaan traumoista keskenään ja jollekin riippumattomalle taholle.

Toistaiseksi pohdinta sovintokomissiosta on kuitenkin hyvin teoreettista. Mitään päätöksiä ei ole tehty, ja asiaa on käsitelty vasta yhden valtioneuvoston Inarissa järjestämän seminaarin verran. Tilaisuuden tavoitteena oli kartoittaa sitä, mitä toiveita ja odotuksia ihmisillä on komissioon liittyen. Laiti pitää tarkoitusta hyvänä, mutta hänellä on ratkaiseva varauma ”sovintoon” liittyen.

”Mielestäni saamelaisilla ei ole mitään velvoitetta taipua sovintoon tai antaa anteeksi noin vain pyydettäessä. Ehkä olisi yksinkertaisempaa antaa anteeksi ja lyödä kättä päälle, mutta periaatteen tasolla siihen ei ole mitään velvollisuutta.”

Laiti huomauttaa, että riskinä on se, että komission perustamisella vain lakaistaan tehdyt vääryydet maton alle.

”Olen itsekin allekirjoittanut julistuksen, jossa todetaan, että mikäli Suomi ei sitoudu komissioon kunnolla, niin sanoudumme irti siitä. Tämä pitää tehdä joko kunnolla tai sitten ei ollenkaan.”

EDIT: Tarkennettu Laitin kommenttia DNA-testeistä.