Käynnissä on Kardala-kylän vesiputkien tuhoaminen. Israelilaiset myös poistivat ja takavarikoivat kaksi putkea.
Israel tuhoaa systemaattisesti laittomaksi väittämiään vesiputkia Palestiinan alueella. Maanviljelysalueet kuihtuvat.
”Heräsin yöllä puheluun yhteisömme jäseneltä. Israelin sotilasjoukot olivat tulossa alueelle”, kertoo Abu Yaseen. Yaseen on Jordanin laakson pohjoisen kylän Khirbet’ Atufin pormestari.
”Sotilaat olivat sulkeneet koko alueen ja alkaneet tuhota katuja, vesiputkia ja maanviljelysmaita. Saimme varmuuden tuhojen laajuudesta vasta aamulla.”
Pormestari Abu Yaseenin mukaan seitsemän armeijan maastoautoa ja neljä sotilasjoukkojen D9 Caterpillar -raivaustraktoria tuhosivat 1 500 metriä vesiputkea ja kaksi kilometriä katua. Raivaustraktori on yleinen työkalu palestiinalaisten kylien, kotien, maanviljelysmaiden ja vesiputkien tuhoamiseen.
”Khirbet’ Atufin kylä on riippuvainen vedestä, koska kaikki kylän asukkaat ovat maanviljelijöitä. Yli 150 ihmistä, miestä ja naista, ruokkivat perheensä tämän työn avulla. Vesiputkien tuhoaminen tulee vaikuttamaan yli hehtaariin maanviljelysaluetta ja tuhansiin lampaisiin ja lehmiin, jotka tarvitsevat tätä vettä”, kertoo Yaseen.
Paikallislähteiden mukaan tapaus on jo toinen kerta reilun vuoden aikana, kun Israelin sotilasjoukot ovat tuhonneet ja takavarikoineet alueen putkia, maata ja katuja.
”Meillä on omistuspaperit maalle ja jopa Israelin siviiliasiainhallinto on varmistanut maanomistuksen”, kertoo Al Beqa’a Modern -yhtiön toimitusjohtaja Ahmad Deab. Yhtiö omistaa tuhotun alueen maat.
”Pelkästään uudet vesiputket tulevat maksamaan 24 000 euroa, puhumattakaan työvoimakustannuksista.”
Khirbet’ Atuf -kylän tilanne muistuttaa paljon muiden yhteisöjen tilannetta Jordanin laaksossa. Toimeentulo perustuu maanviljelykseen ja paimentolaisuuteen, joten kylä on erittäin riippuvainen jatkuvasta vedenjakelusta. Vuodesta 1967, Länsirannan miehityksestä alkaen, Israel on hallinnoinut palestiinalaisten vedenjakelua syrjivällä lupajärjestelmällä, vesijärjestelmien tuhoamisella ja takavarikoinneilla.
Israelin siviiliasiainhallinto, joka vastaa rakennuslupien myöntämisestä Länsirannan miehitetyillä alueilla, on myöntänyt YK:n hätäaputoimiston mukaan luvan vain kahdelle prosentille palestiinalaisista rakennuslupahakemuksista. Alueen vanhat kaivot, jotka ulottuvat usein vain 70 metrin syvyyteen, saavat harvoin tarvitsemansa korjausluvan.
Israelin valtion omistaman vesiyhtiö Mekorotin rakennuttamat kaivot Jordanin laaksossa ulottuvat jopa 100–700 metriin. Samalla useat palestiinalaiset kaivot ovat heikkoja ja usein täysin tai lähes kuivia. Kaivoista saadaan käyttöön suolavettä.
Jordanin laakso on tunnettu paikallisten keskuudessa Länsirannan hedelmäkorina, mutta nykyään maanviljelijät tuottavat lähinnä taateleita makean veden puutteen takia.
”Marj Al-Ghazal -yhteisöllä on ollut kolme kaivoa, tänä päivänä vain yhdestä tulee vettä. Sen avulla voimme vielä jotenkin ylläpitää maanviljelystä”, kertoo Mammdohe Abu Jarrar, palestiinalainen maanviljelijä.
”Vielä vuoteen 1996 asti pystyimme kasvattamaan tomaatteja, vesimeloneja, kurkkuja – aivan kaikkea. Nykypäivänä voimme kasvattaa vain taateleita, koska emme saa lupaa korjata ja syventää kaivojamme.”
Mammdohen mukaan yhteisöllä oli vielä vuoteen 1967 asti käytössä 50 hehtaaria maanviljelysaluetta. Sodan aikana Israel takavarikoi noin 25 hehtaaria. Hänen mukaansa on vain ajan kysymys, kun kaikki palestiinalaiset joutuvat lähtemään Jordanin laaksosta.
”Miten voimme vaikuttaa mihinkään? Meillä ei ole valtiota, ja olemme kuin lauma ilman paimenta. Vaikka Israel myisi meille kaikille vettä, emme voisi maksaa niin korkeaa summaa. Sen lisäksi, miksi he myisivät meille vettä, kun kerran haluavat meidät pois alueelta.”
Jordanin laakson pohjoisessa osassa Kardala ja Bardala -kylät ostavat vetensä Israelin valtion omistamalta Mekorot-yhtiöltä. Bardalan kaupunginhallituksen edustajan Mahomodin Abu Tahaverin mukaan kylällä on ollut sopimus Israelin valtion omistaman vesiyhtiö Mekorotin kanssa jo vuodesta 1974. Sopimuksen mukaan palestiinalaisen kylän tulisi saada 240 kuutiometriä vettä tunnissa maanviljelyksen tarpeisiin ja 40 kuutiometriä tunnissa kylän asukkaille.
”Me emme saa läheskään sitä määrää vettä, mitä meidän tulisi saada. Kesäaikaan saatetaan saada vain 30 kuutiometriä vettä tunnissa”, kertoo Mahomod.
”Sopimuksen allekirjoittamisen aikana meitä oli noin 500 asukasta, nyt meitä on 3 500. Olemme yrittäneet keskustella Mekorotin kanssa, että saisimme vähintään sopimuksessa sovitun määrän vettä. Jos tilanne ei muutu, miten meidän on tarkoitus elää?”
Bardalan vesiputkia on takavarikoitu jo kolme kertaa kesäkuun alusta lähtien. Israelin mukaan vesiputket ovat laittomia, kun taas palestiinalaisen kylän edustajan mukaan he eivät saa heille luvattua osuutta sopimuksesta.
Jordanin laakson asukkaiden mukaan Mekorot on ottanut vedenjakelua entistä enemmän haltuun laakson alueella viimeisen viiden vuoden aikana. Palestiinan Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2009 Mekorot-yhtiö myi palestiinalaisille noin 52,7 miljoonaa kuutiometriä vettä miehitetyn Länsirannan alueella. Vuonna 2015 yhtiön veden myynti alueella oli 63,8 miljoonaa kuutiometriä.
Jordanin laakson palestiinalaisten yhteisöjen vedensaanti on olennaista kestävän maanviljelyksen jatkumiselle. Länsirannan markkinoilla palestiinalaiset joutuvat jo usein ostamaan siirtokunnissa tuotettuja hedelmiä. Töiden puutteen seurauksena monet Jordanin laakson palestiinalaiset asukkaat ovat siirtyneet työskentelemään siirtokuntiin.
Vesiongelma haastaa palestiinalaisten maanomistuksen pysyvyyden. Israel nimittäin hyödyntää miehitetyllä alueella vuodelta 1850 peräisin olevaa Osmanien aikaista lakia. Lain mukaan maata, jota ei ole viljelty kolmeen vuoteen, voidaan takavarikoida Osmanin valtakunnan, nykypäivänä Israelin haltuun.
”He väittävät, että vettä ei ole riittävästi. Toisaalta näemme omin silmin, kuinka heidän siirtokuntiensa viljelykset laajentuvat”, kertoo Mahomod.
”Lähettäkää vain teidän EU:n tukemat vesiputket, mutta jos meillä ei ole vettä, emme tee niillä mitään. Me maksamme vedestä, joka on varastettu meidän omasta maastamme.”
Kirjoittaja on EAPPI-ihmisoikeustarkkailijana Jordanin laaksossa. Hänen esittämänsä mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kirkon Ulkomaanavun eli lähettävän tahon mielipidettä.
Länsirannan beduiiniyhteisöjen kohtalon hetkiä
Pitkään jatkunut taistelu Khan al-Ahmarin kylän säilymisestä on pian tulossa päätökseen. Khan al-Ahmarin beduiinikylä taistelee nyt viimeisillä voimillaan Israelin korkeimmassa tuomioistuimessa beduiiniyhteisöjen tulevaisuudesta ja yhdistyneen Länsirannan puolesta. Israelin viranomaisten odotetaan tuhoavan kylän ja pakkosiirtävän sen asukkaat tilapäisesti palestiinalaishallinnon alaiselle Abu Dis -alueelle. Päämääränä on Vered, joka on Jerikon siirtokunnan lähellä.
Khan al-Ahmarin taistelu on merkittävä beduiineille ympäri Länsirantaa. Noin 180 asukkaan kylä sijaitsee keskeisellä paikalla Jerusalemin itärajan ulkopuolella. Jerikon ja Jerusalemin välissä sijaitsevan Khan al-Ahmarin vierestä kulkee israelilainen moottoritie 1, joka halkaisee Länsirannan kahtia. Israelin tavoitteena on yhdistää ja laajentaa kylää ympäröivät laittomat siirtokunnat Kfar Adumim ja Ma’ale Adumim, ja näin eristää Jerusalem Länsirannasta yhä vahvemmin. Monet beduiiniyhteisöt ympäri Länsirantaa uskovat, että Khan al-Ahmarin tulevaisuus määrittää myös heidän tulevaisuutensa.
Israelin ehdotus Khan a-Ahmarin asukkaiden siirtämisestä on itsessään ristiriitainen. Israelin korkein tuomioistuin on ehdottanut asukkaiden pakkosiirtämistä Jordanin laaksoon noin kilometrin etäisyydelle Jerikosta. Samaan aikaan Jordanin laakson beduiiniasukkaat kärsivät jatkuvista sotilasharjoituksista ja häirinnästä, vedensaannin rajoittamisesta ja siirtokunnan väkivallasta. Jo pidemmän aikaa heidän asuinaluettaan uhanneet Israelin siviiliasiainhallinnon päättämät tuhoamismääräykset saattavat tulla todeksi pian.
Khan al-Ahmarin tapaus on saanut merkittävän asemansa ja inhimillisten seurausten takia huomiota sekä kansainväliseltä yhteisöltä, EU-diplomaateilta että medialta. Viimeisten kahden kuukauden aikana kylässä on majoittunut solidaarisuusjoukkoja eri järjestöistä, palestiinalaisia aktivisteja ja Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) jäseniä.
Kylän helppo saavutettavuus ja beduiiniyhteisöksi suhteellisen suuri asukasluku helpottavat paikallisten aktivistien vaikuttamistyötä. Samaan aikaan Israelin harjoittama, eristetyllä vuoristoalueella sijaitsevien pienten kylien pakkosiirtäminen yksi kerrallaan Jordanin laaksoon nousee harvoin esille. Beduiiniyhteisöjen ja Länsirannan alueiden selviytymisen ja kehityksen kannalta Jordanin laakso on yhtä merkittävä kuin Khan al-Ahmar.
Veden valta
• Vuoden 1995 Oslon II sopimuksen artikla 40 mukaan, neljästä alueen pohjavesialueesta Länsirannalla 20 prosenttia vedestä jaetaan palestiinalaisille ja 80 prosenttia vedestä israelilaisille.
• Jordanin laakson alueesta noin 90 prosenttia on Alue C:tä, jaettu Oslon II sopimuksen mukaan vuonna 1995. Alue C on täysin Israelin sotilasjoukkojen hallinnassa. Israelin siviiliasiainhallinto vastaa alueen rakennusluvista.
• Mekorotin vesimyynti edustaa noin 18,7 prosenttia palestiinalaisten vedensaannista Länsirannalla.
• Jordanin laaksossa on noin 37 siirtokuntaa ja noin 10 000 siirtokuntalaista. (Oxfam)
• WHO suosittelema määrä on 100 litraa vettä henkilöä kohden päivässä. Länsirannan palestiinalaiset saavat noin 73 litraa vettä päivässä per henkilö ja Israelilaiset 240–300 litraa päivässä. (EWASH / YK:n hätäaputoimisto)
• Israelin hallitsemalla Alue C:llä noin 180 palestiinalaista yhteisöä ei kuulu vedenjakelujärjestelmään. (EWASH / YK:n hätäaputoimisto)
• Haavoittuvaiset palestiinalaiset taloudet käyttävät viidesosan tuloistaan veden ostamiseen. (EWASH / YK:n hätäaputoimisto)
• Jordanin laakson yhteisöt, kuten Bardala ja Kardala, joilla on sopimus Mekorot-yhtiön kanssa, maksavat noin 0,60 euroa jokaisesta kuutiometristä vettä. Pienemmät 2–5 perheen beduiiniyhteisöt, jotka elävät kylien laidoilla, voivat maksaa 7–25 euroa kuutiometristä (suurin osa kustannuksista aiheutuu vesisäiliöiden kuljetuksesta).
