TaideKirjoittanut Susanna Pesonen

Jätkäsaaresta häädetyt galleriat avaavat ovensa Kampissa

Lukuaika: 4 minuuttia

Jätkäsaaresta häädetyt galleriat avaavat ovensa Kampissa

Galleriat Rankka ja Huuto aloittelevat parhaillaan uutta toimintaa Kampissa äkillisen Jätkäsaaresta häädön jäljiltä. Uudet tilat löytyivät Eerikinkadulta  ammattikorkeakoulu Metropolian entisistä tiloissa. Huuto avaa ovensa tänään torstaina 30. elokuuta  “Huuto oot uuH“- näyttelyllä, ja Rankka puolestaan käynnisti toimintansa jo elokuun toisella viikolla.

Huudon uudet galleriatilat ja avajaisnäyttely on kasattu viidenkymmenen jäsentaiteilijan voimin. Työ on vaatinut lukemattomia talkootunteja.

“Tulevien näyttelyiden linja on hieman rönsyävä ja ehkä karnevalistinen. Semmoinen, jossa valinnoissa otetaan riskejä”, Galleria Huudon toiminnanjohtaja Henni Oksman kertoo.

Galleria Huudon toiminnajohtaja Henni Oksman ihailee talkoovoimin valmistuvaa tilaa.
Galleria Huudon toiminnajohtaja Henni Oksman ihailee talkoovoimin valmistuvaa tilaa.

Huudon uutta kotia on suursiivottu, suunniteltu ja rakennettu elokuun alusta. Oksman kokee, että muutos, jonka äkillinen muutto aiheutti, on haastanut galleriaa hyvällä tavalla.

mainos

“Luulen että kaikesta katastrofista huolimatta, tämä tietynlainen ravistelu on tehnyt meille kuitenkin hyvää. Samalla on joutunut miettimään koko olemassaolonsa merkitystä ja samalla tässä on tehty vauhdissa paljon parannuksia edelliseen”, Oksman pohtii.

Yksi tärkeimmistä talkoovastuista on varmasti keittiövuoro. Tällä kertaa Marja Viitahuhta teki koko porukalle kasvis-borssikeittoa.
Yksi tärkeimmistä talkoovastuista on varmasti keittiövuoro. Tällä kertaa Marja Viitahuhta teki koko porukalle kasvis-borssikeittoa.
Jesse Avdeikov ja Antti-Ville Reinikainen ovat ottaneet paljon vastuuta rakennustöistä.
Jesse Avdeikov ja Antti-Ville Reinikainen ovat ottaneet paljon vastuuta rakennustöistä.

Eerikinkatu 36:n toinen galleria Rankka avasi ovensa  jo 10. elokuuta. ACHTUNG! -avajaisnäyttelyssä gallerian neljäsataa neliötä täyttyi kansainvälisesti tunnettujen taiteilijoiden teoksista. Kävijöitä avajaisissa oli yli 500. Näyttelyssä on mukana Teija ja Pekka Isorättyän tuoreita kineettisiä veistoksia, jotka he ovat toteuttaneet New Yorkissa  sekä Timo Heinon uusi versio kantaaottavasta installaatiostaan Addiktio. Paavo Paunun massiivinen teoskokonaisuus puolestaan rakentuu ja kasvaa näyttelyn aikana.  Galleria Rankan väki on tyytyväinen vauhdikkaaseen aloitukseen ja sijaintiin, vaikka Jätkäsaaren tiloista lähtö aluksi järkytti.

“Se tuli jotenkin, niin varoittamatta se lähtö. Vaikka teimme, niin paljon sen talon eteen, toimittiin sielä talkkareina ja tiesminä, niin silti se lähtökäsky tuli vailla mitään kompromisseja. Kengän kuva perseessä vaan pihalle”, Galleria Rankan galleristi ja taiteilija Aarno Rankka muistelee.

Galleria Rankan galleristit Aarno Rankka ja Jyrki Riekki kertovat pyrkivänsä valitsemaan säväyttäviä näyttelyitä - ja pelotta.
Galleria Rankan galleristit Aarno Rankka ja Jyrki Riekki kertovat pyrkivänsä valitsemaan säväyttäviä näyttelyitä – ja pelotta.

Nykytaidetta esittelevä Rankka toimii taiteilijavetoisesti ja näyttelytoiminnan lisäksi se on tunnettu monipuolisista poikkitaiteellisista tapahtumista. Galleria kuvailee itseään eläväksi sekä tunnelmaltaan ja konseptiltaan avoimeksi ja rennoksi taiteen monitoimitilaksi.

Pekka ja Teija Isorättyän teos Liljameduusayö, 2016 haastaa katsojansa odotamaan tarkkaavaisesti.
Pekka ja Teija Isorättyän teos Liljameduusayö, 2016 haastaa katsojansa odotamaan tarkkaavaisesti.

Mitä Rankassa tapahtuu seuraavaksi?

”Säväyttäviä ja hienoja näyttelyitä. Suositaan sitä mikä on elinvoimaista, eikä pelätä minkäänlaisia aiheita. Emme me pyri pitämään yllä mitään, vaan ennemminkin etsimään uutta. Jos on joku asia, josta ei saa puhua, niin se on heti täällä“, kertoo Galleria Rankan galleristi ja taiteilija Jyrki Riekki.

Gallerioiden toiminta on vaarassa jäädä Eerikinkadulla määräaikaiseksi. Kiinteistö on asuntosijoitusyhtiö Kojamon omistuksessa, ja sen intressinä on rakentaa alueelle asuntoja. Galleriat ovat tiloissa vajaan kahden vuoden määräaikaisella vuokrasopimuksella.

“Tietyllä tavalla tämä määräaikaisuus on helpotus. Kun siellä Jätkäsaaressa kuvitteli, että jotain asioita pystyy aina siirtämään, niin nyt me painamme semmoisella energialla, että ollaan sen jälkeen varmaan aika väsyneitä”, Rankka naurahtaa.

”Kyllä aikomus on käyttää tämä aika maksimaalisesti siihen, että näytetään mitä me osataan. Ja sitten pitää vaan luottaa, että asiat ratkeavat, rakennetaan sitten uusi galleria ja luodaan uusi noste. Toivotaan toki myös, että Helsingin kaupunki olisi mukana ja muistaisivat meitä, kun täältä tulee lähtö”,  Oksman vastaa.

Jos gallerian jatko muuttuu haasteelliseksi, niin Riekillä on oma ratkaisunsa valmiina.

“Mä muutan maalle, tai no katotaan, eletään päivä kerrallaan”, Riekki pohtii.

Galleria on avoinna iltapäivisin tiistaista sunnuntaihin.
Galleria on avoinna iltapäivisin tiistaista sunnuntaihin.

Huuto oot uuh -näyttely Galleria Huudossa 31.8.-23.9.2018. Avajaiset 30. elokuuta kello 17.

Ahtung! – näyttely galleria Rankassa 10.08.–23.09.2018.

Huudon ja Rankan faktat:

  • Galleria Huuto on taiteilijoiden ylläpitämä tila taiteelle. Sen toiminnasta vastaa yleishyödyllinen yhdistys Mehiläispesä ry – Bikupa rf. Yhdistyksellä on yli 100 taiteilijajäsentä.
  • Galleria Rankka on taiteilijavetoinen nykytaidegalleria, jossa järjestetään myös tapahtumia. Toiminnasta vastaa Marginaalitaiteen tuki ry.
  • Galleriat sijaitseevat osoitteessa Eerikinkatu 36.
  • Galleroiden häädöstä Jätkäsaaresta seurannut julkinen keskustelu ja edesmenneen taidekriitikko Otso Kantokorven käynnistämä kansalaisadressi kannustivat kaupungin kiinteistö- ja kulttuuritoimialojen päättäjiä etsimään uutta vaihtoehtoa, joka löytyi yhteistyössä Kojamon kanssa.