Kirjailija Antony Beevor on vieraillut paikoilla, joita koirat ja hevoset inhoavat.

Tuskin mikään tutkimustieto on voinut hiljattain yllättää ­maailman kuuluisinta sotahistorioitsijaa, joka on julkaissut tuhansia sivuja toisesta maailmansodasta.

Näin kuitenkin kävi. ”Viimeisessä luvussa kerron, mitkä olivat Arnheimin taistelun vaikutukset alankomaalaisiin. Tietenkin ’Hollannin nälkätalvi’ on kuuluisa, mutta miten paha tilanne oli… Sen karmeus oli hyvin yllättävää”, muistelee Sir Antony Beevor Helsingissä.

Uutuuskirja Kohtalokas silta kertoo Arnhemin taisteluista Hollannissa, jota vapauttamaan rynnänneet liittoutuneiden sotilaat jäivät mottiin.

”Halusin korostaa siviilien näkökulmaa ja olin hyvin vihainen monille aikaisemmin kirjoitetuille kirjoille. Arnheimista on kerrottu, että ’nuo joukot tulivat tänne ja nämä menivät tuonne, ja sitten hommat menivät pieleen’”, Beevor kiihtyy, ja kuvailee sotavoimien liikkeitä sormellaan. ”Sotilaita tietysti kuoli, mutta aivan valtavat kärsimykset koituivat viattomille siviileille.”

Informaation keruu oli aikoinaan oma taitolajinsa. Britannia sai parhaat tiedustelutiedot Saksasta paenneilta juutalaisilta, kun nämä salakuuntelivat brittiläisille vankileireille piilotettujen mikrofonien avulla upseerien keskusteluja.

”Eräskin saksalaispäällikkö oli kertonut, miten ’toisin kuin muualla, Alankomaissa ei tarvinnut maksaa bordelliin’. Hän oli kehuskellut, että ’kun antoi hollantilaisnaiselle puolikkaan leipäpalasen, sai naisen tekemään mitä tahansa’.”, tuskailee Beevor. ”Susan Brownmiller kirjoitti raiskauksia käsittelevän klassikossaan Against Our Will (1975) sota-aikojen prostituutiosta: miten hedelmä tai vihannes käy rahasta. Ruoasta tuli käypää valuuttaa.”

Nykyään siviilien kärsimyksestä kirjoitetaan myös Suomessa.

”Asiat ovat muuttuneet viimeisten 20 vuoden aikana. Aikaisemmin historian piti vahvistaa kollektiivista muistia. Nykyään halutaan kertoa myös yksilöiden tarinoita.”

Beevor on kirjoittanut berliiniläisten romahtaneesta toivosta ja kaupunkiin vyöryvästä kostonhimoisesta puna-armeijasta. Berliini 1945 oli rankimpia toista maailmansotaa käsitteleviä teoksia. Raunioiden keskellä sinnittelevät saksalaiset olivat menettäneet toivonsa, eikä kaupunkia valtaava kostonhimoinen puna-armeija säästänyt siviilejäkään.

Tunnetusti miehitys kuritti mottiin jääneitä myös Pariisissa – siitä Beevor kirjoitti Normandia 1944 ja Pariisi miehityksen jälkeen 1944–1949 -teosjärkäleissään.

Mikä on mielestäsi pahin virhe, jonka historiaan perehtymättömät tekevät?

”Kaikkein suurin on yksi, jota joudun koko ajan korjaamaan: ihmiset eivät ymmärrä, miten historiasta ei löydykään tarkkoja, ennustavia mekanismeja. Toisesta maailmansodasta haetaan usein vertailukohtia nykyisyyteen, ja se on väärin.”

Beevor kertoo, miten Yhdysvaltain presidentti George W. Bush vertasi vuonna 2001 syyskuun 11. päivän terrori-iskua japanilaisten toteuttamaan sotilastukikohdan tuhoon Pearl Harborissa vuonna 1941. Ja miten aikoinaan brittipääministeri Tony Blair vertasi Irakin johtajaa Saddam Husseinia Hitleriin.

Nykypäivän politiikasta etsitään usein myös yhtymäkohtia fasismin nousuun 1930-luvun Saksassa.

”Asenteet kiristyvät nykyään, se on totta, mutta ihan eri syistä. 1930-luvulla Saksassa vallitsi hirvittävä lama. Kansalle tarjottiin myös keinotekoinen valinnan mahdollisuus natsismin ja kommunismin välillä – luojan kiitos meidän aikanamme ei tarvitse pohtia moisia.”

Toisen maailmansodan tarinat vetoavat edelleen myös fiktiossa. Televisio pursuaa sodan aikaan sijoittuvia nostalgiatarinoita.

”Eräs elokuvakriitikko kirjoitti hiljattain, että ne vetoavat, koska silloin yksilö saattoi tehdä suuria moraalisia valintoja, kuten ’taistelenko vastarintaliikkeessä, piilotanko juutalaisia?’”, pohtii Beevor. ”Nyt me elämme paljon turvallisempia ja mukavampia aikoja, mutta meiltä puuttuu suurten moraalisten valintojen pakko. Nämä valinnat ovat ihmisen tärkeintä draamaa, ja tarinoilla sota-ajoista on valtava kyky dominoida ihmisten mielikuvitusta.”

Olisiko toinen maailmansota voinut päättyä toisinkin? Kuinka lähellä oli toisenlainen lopputulos – natsi-Saksan voitto?

”Tämä Arnheimin taistelu ei ollut ratkaiseva”, kuittaa Beevor, mutta innostuu jatkamaan:

”Olihan pitkässä sodassa monia käänteentekeviä hetkiä. Ensimmäinen oli jo toukokuussa 1940: jos pääministeri Winston Churchill olisi tehnyt kuten ulkoministeri Halifax vaati eli yrittänyt sotaan lähtemisen sijaan neuvotella Hitlerin kanssa, Hitler olisi ehkä voittanut ­Dunkerquessa ja siten jopa koko sodan. Churchill oli hyvin rohkea pitäessään päänsä, sillä tuolloin Lordi Halifax oli ­konservatiiveissakin Churchillia suositumpi.”

Beevorin mukaan muita käännekohtia olivat USA:n liittyminen sotaan ja Hitlerin epäonnistuminen Moskovan valtauksessa.

Ja vielä yksi ylitse muiden: yli viiden miljoonan sotilaan voimainkoitos, Stalingradissa 1942–43 käyty maailman suurin taistelu, joka päättyi Saksan jäätymiseen.

”Sen merkitys oli valtava, koska ihmiset ymmärsivät sen jälkeen, että Saksa on lyötävissä.”

Ensi vuonna Suomessa on jälleen talvisodan muistovuosi: sen alkamisesta on kulunut 80 vuotta. Siitä ilmestyy varmasti paljon kirjoja. Yhdysvaltalainen, legendaarinen sotakirjeenvaihtaja Martha Gellhorn raportoi aikoinaan 1939 ’pienen kansan rohkeudesta’ Suomen itärintamalta.

”Hän oli aikamoinen”, huokaa Beevor. ”Melkoinen persoona. Tunsin hänet kyllä, mutta vaimoni vielä paremmin: hän työskenteli myöhempinä vuosina Gellhornin assistenttina.”

Beevor muistelee menneitä komennuksiaan. Sodan ajan kauhut olivat tuoreita vielä, kun Beevor oli 1960–70-luvuilla sotilaspalveluksessa Saksassa. Hän joutui käymään entisillä joukkohaudoilla.

Paitsi, ettei ratsastus varsinkaan Bergen-Belsenin leirille ollut helppoa.

”Hevosemme kääntyivät pois. Koirat eivät menneet lähellekään sitä. En tiedä miksi. Mutta ne vaistosivat ja pelkäsivät jotakin.”