Vaikka Syyrian sodasta puhutaan paljon, ei sen taustoja tai mahdollisia ratkaisuja tunneta. Suomalaiset toimittajat haluavat vaikuttaa tähän.
Syyrian sodasta on uutisoitu vuodesta 2011 lähtien harva se päivä. Myös Islamilainen valtio -järjestö (IS), joka käytti aiemmin nimeä Isis, on paistatellut toisinaan sensaatiohakuisissa otsikoissa aina vuodesta 2014. Tavanomaisesti median huomio suuntautuu Syyrian ja Irakin konfliktien irrallisiin yksityiskohtiin, kuten jonkun sodan osapuolen tekemään iskuun tai tarinoihin inhimillisestä kärsimyksestä. Uutisointia säännöllisesti seuraavatkaan eivät välttämättä ole saaneet kriisistä kattavaa kokonaiskuvaa.
”Olemme järjestäneet useita puhe- ja keskustelutilaisuuksia Syyrian sodasta ja IS-järjestöstä kuluneiden vuosien aikana. Tapahtumat ovat vetäneet puoleensa poikkeuksellisen suuren määrän yleisöä. Tiedonhalusta ei ole ollut pulaa. Meiltä on usein kysytty, mitä kannattaisi lukea. Valitettavasti aiheesta on saatavilla suomenkielistä taustoittavaa tuotantoa hyvin niukasti – idea tietokirjan kirjoittamisesta syntyi tähän havahtumisen myötä”, kertoo toimittaja Airin Bahmani. Bahmani työstää ensimmäistä kattavasti Syyrian sotaa ja IS:n vyyhtiä purkavaa suomenkielistä teosta yhdessä toisen Lähi-idän poliittisiin prosesseihin erikoistuneen toimittajan Bruno Jäntin kanssa.
Tietokirja nojaa Syyrian selkkausta ja IS:ää käsittelevän akateemisen kirjallisuuden lisäksi Bahmanin ja Jäntin itse keräämään laajaan tutkimusaineistoon. Ensimmäisen osan aineistosta toimittajat keräsivät alkuvuodesta 2016 Irakissa IS:n joukkotuhonnasta selvinneiden jesidipakolaisten keskuudessa. Osa aineistosta on kerätty Libanonissa.
Tutkimusta oli alun perin tarkoitus tehdä myös Syyriassa, mutta Jäntin ongelmat Syyrian viranomaisten kanssa estivät aikeet.
”Assadin hallinto eväsi minulta pääsyn Syyriaan. Päätöksen tehnyt syyrialaisviranomainen paljasti lähteelleni, että kielteisen viisumipäätöksen taustalla oli analyysini Syyrian tilanteesta. Erityisesti se, että olen kuvaillut Assadin hallintoa diktatoriseksi, ei kuulemma miellyttänyt päättäjiä Damaskoksessa”, Jäntti tähdentää.
Syyrian selkkaus sai alkunsa vuoden 2011 maaliskuussa. Lounaissyyrialaisessa Daraa’n kaupungissa puhkesi laajamittaisia Assadin hallintoa vastustavia mielenosoituksia, jotka levisivät lyhyessä ajassa kaikkiin Syyrian suuriin kaupunkeihin. Maassa heräsi toivo demokraattisemmasta tulevaisuudesta.
Yli kuusi ja puoli vuotta myöhemmin Assad hallitsee edelleen suurta osaa Syyriasta ja demokraattista muutosta ajava syyrialaisten oppositio on tukahdutettu lähes olemattomiin.
”Väkivallattomilla mielenilmauksilla alkaneessa kansannousussa vaadittiin muun muassa demokraattisia uudistuksia, korruption kitkemistä, poliittisia ja kansalaisoikeuksia sekä poliittisten vankien vapauttamista. Syyrian hallituksen turvallisuusjoukot vastasivat mielenosoittajien vaatimuksiin massapidätyksillä ja silmittömällä väkivallalla. Kansannousu pyrittiin tukahduttamaan nopeasti”, Jäntti kertoo.
Jäntin mukaan Syyrian sodan kehitystä on ollut poikkeuksellisen vaikeaa ennakoida.
”Tuskin kukaan osasi nähdä vuoden 2011 protestien alkaessa, että vuoden 2017 loppupuolella Syyrian yhteiskunta olisi tuhoutunut ja syyrialaisten humanitaarinen ja pakolaiskriisi olisivat akuuteimmat koko maailmassa. Tai että Venäjä, Yhdysvallat ja lukuisat muut valtiot pommittaisivat samanaikaisesti Syyriaa. Tai että Assadin syrjäyttämistä ajavista poliittisista voimista tehokkaimmin järjestäytyneitä olisivat sunnalaisen ylivallan teokratiaa tai sunni-islamistista osademokratiaa ajavat islamistiverkostot miljardibudjetteineen.”
Paikallisten, alueellisten ja kansainvälisten sodan osapuolten valtakamppailu on saanut aikaan tämänhetkisen maailmanpoliittisen kentän tuhoisimman sodan.
”Yli puolet syyrialaista on joutunut jättämään kotinsa. Miljoonat ovat paenneet ulkomaille, miljoonat ovat maan sisäisinä pakolaisina. Kuolinluvut vaihtelevat eri lähteiden mukaan 300 000 ja 500 000 välillä”, Bahmani selventää.
Mikä sitten ratkaisuksi Syyrian konfliktiin? Bahmanin mukaan suuri osa syyrialaisista haluaa demokraattisen yhteiskunnan. Hän painottaa, että Syyrian demokratisoituminen edellyttää muun muassa ulkovaltojen päätäntävallan huomattavaa vähentämistä.
”Eräs syyrialainen haastateltavamme esitti seuraavan analogian: mikäli hänellä on riita tyttärensä kanssa, hän ei välttämättä haluaisi naapureidensa sekaantuvan siihen, saatikka joidenkuiden aivan tyystin ulkopuolisten.”
Bahman kertoo, että vallasta taistelevat yhtäältä Assadin diktatuuri Venäjän ja Iranin tuella ja toisaalla ultrakonservatiiviset sunni-islamistiset oppositioverkostot Qatarin, Saudi-Arabian, Turkin, Yhdysvaltain, Britannian ja Ranskan tuella. Islamistioppositiota on tuettu niin taloudellisesti, poliittisesti kuin sotilaallisestikin.
”Iranin rooli Assadin hallinnon puolustamisessa on ollut ratkaiseva, ja se on ollut sitä aivan kansannousun alusta lähtien. Iran on kouluttanut Assadin armeijaa ja antanut sille sotilaallista ja taloudellista tukea, minkä lisäksi Iran on mobilisoinut irakilaisia, afganistanilaisia ja pakistanilaisia shiiataistelijoita vahvistuksiksi Assadin asevoimien rinnalle. Joidenkin tiedustelulähteiden mukaan Iran on käyttänyt Assadin hallinnon puolustamiseen pelkästään sodan kolmen ensimmäisen vuoden aikana noin 15 miljardia euroa”, Bahmani selventää.
Jäntti korostaa, että Syyrian kriisin kansainvälisyyden vuoksi yleisellä mielipiteellä sotaan osallisissa maissa on erityisen suuri painoarvo.
”Suuri osa mediasta ja älymystöstä Syyrian sotaan osallisissa valtioissa on hallitustensa kyynisen ulkopolitiikan kriittisen arvioimisen sijaan päättänyt prostituoida palveluitaan valtiollisen propagandan tueksi. Painetta syyrialaisten hengillä pelattavan sodan lopettamiseksi ei ole pahemmin näkynyt Venäjällä, Yhdysvalloissa, Iranissa, Turkissa tai Saudi-Arabiassa − maissa jotka kantavat leijonanosan vastuusta Syyrian tuhoutumisessa.”
Jäntti kertoo, että Bahmani on käynyt läpi vaikutusvaltaisten persiankielisten ja hän itse vuorostaan merkittävien yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten tiedotusvälineiden Syyria-uutisointia.
”Kaikissa niissä oman hallituksen Syyria-politiikka esitetään tavanomaisesti suopeassa valossa. Syyriaa maan tasalle hävittäneet valtiot vain haluavat syyrialaisille paremman huomisen, näin meille tietää kertoa omien hallitustensa intressejä myötäilevä veltto älymystö.”
Bahmani selventää, että ”yksikään sodan syyrialaisista osapuolista ei valmista itse aseitaan, vaan ulkopuoliset liittolaiset kärräävät niitä Syyriaan kuin viimeistä päivää. Mikäs siinä, kun ei itse tarvitse kärsiä seurauksia. Asevienti tulisi jäädyttää samalla, kun syyrialaisten itsemäärämisoikeuteen perustuva diplomaattinen rauhanprosessi pantaisiin YK:n valvonnassa alulle.”
Bahmani ja Jäntti ovat dokumentoineet sotarikoksia ja joukkotuhontaa. Jäntti kertoo, että monet heidän haastattelemansa syyrialaiset ja irakilaiset vaativat uskottavia sotarikosoikeudenkäyntejä.
”Aineistossamme on kymmeniä sivuja pelkästään Geneven sopimusten rikkomuksia. Syyriassa ja Irakissa on muutaman viime vuoden sisään suoritettu joukkotuhontaohjelmia, järjestelmällistä orjuuttamista, siviilien ja vankien massamurhaamista. Syyriassa ja IS:n alueilla sotarikokset ovat paikoin olleet sääntö, eivätkä poikkeus.”
Jäntin mukaan olisi ensisijaisen tärkeää, että mahdollisimman moni vakaviin rikoksiin syyllistynyt asetetaan syytteeseen.
”Tämä edellyttää poliittista painetta, mutta tätä painetta hallitukset eivät ole luomassa omasta vapaasta tahdostaan. Paineen on tultava kansalaisyhteiskunnan eli tavallisten vastuuntuntoisten ihmisten suunnalta.”
Kirjoittaja on Lähi-idän tutkimuksen opiskelija Helsingin yliopistossa ja Airin Bahmanin veli. Bahmanin ja Jäntin teos julkaistaan syksyllä 2018.
