”Sanat ovat kuin pieniä arsenikkiannoksia: ne nielaistaan huomaamatta, eikä alkuun näy mitään vaikutusta. Sitten vähän ajan kuluttua myrkytysreaktio ottaa vallan.” Victor Klemperin vuonna 1947 lausumat sanat osuvat propagandan ytimeen. Vaikka propagandaa ajatellessa useimmille mieleen tulevat ”I want YOU for U.S. army” -henkiset tai neuvostosotilaita glorifioivat julisteet sotavuosilta, voi propaganda hyvin myös 2010-luvun maailmassa.
Mielipiteiden tavoitteellinen muokkaaminen oman opin tai aatteen levittämiseksi on vanha keksintö. Niin Egyptin pyramideja kuin Aleksanteri Suuren kuvan painamista kolikoihin voi pitää esimerkkinä propagandasta.
Propagandan muodot ovat vuosituhansien saatossa muuttuneet yhtä matkaa yhteiskuntien kehityksen kanssa. Tänä päivänä ensimmäisen maailmansodan aikaisen propagandan tunnistaa helposti, mutta piiloon jäävät ne propagandan keinot, joita nykyiset taitavat propagandistit käyttävät. Propagandan on välttämätöntä kehittyä jatkuvasti, sillä sen voima perustuu siihen, ettemme tunne sen vaikuttamistapoja.
Suomessa käydään läpi kahdessa vuodessa mahdollisesti jopa neljät vaalit, mikäli maakuntavaalit toteutetaan ensi vuonna. Vaalien alla propaganda on erityisen voimakasta, eikä siltä suojautumisessa auta kuin tuntea propagandan metodit. Sivistynyt ihminen tunnistaa huonon propagandan helposti: MV-lehden valheita ei niele, mikäli omaa pienintäkään medialukutaitoa tai suhtautuu kriittisesti tarjottuun tietoon. Poliittisessa puheessa kuitenkin käytetään myös paljon hienovaraisempia propagandakeinoja, ja niiden havaitsemisessa jokainen meistä tarvitsee apua.
Vaikka kaikkien puolueiden puheessa ja toiminnassa on propagandistisia piirteitä, on perussuomalaiset kunnostautunut erityisen näkyvästi propagandan tuottamisessa. Niin puolueen lehti kuin poliitikkojen blogit ovat propagandan suhteen kiinnostavaa tutkimuskenttää.
Mahdollisesti Suomen paras propagandisti on perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi nostettu Laura Huhtasaari. Vaikka Huhtasaaren mielipiteet ovat vastenmielisiä, ihmisvihamielisiä ja vanhanaikaisia eikä tämä ole kaksinen kirjoittaja, on Huhtasaari erinomainen esiintyjä ja tästä syystä vaarallinen propagandisti.
Huhtasaaren tekstit ovat pysäyttäviä, ja hän jakaa avoimesti linkkejä MV-lehden videoihin. ”Joskus asiat kannattaa yksinkertaistaa”, hän kirjoitti keväällä perussuomalaisten puoluekokouksen alla. ”Perussuomalaisten puheenjohtajaksi on ehdolla ’pahoja’ ehdokkaita, koska jokainen kisaan ilmoittautunut on kertonut olevansa maahanmuuttokriittinen. Onneksi. Mitä on poliittinen puolue ilman ideologiaa? Hyvä, että uskallamme olla vaihtoehto. Muut puolueet ovat jääneet ’hyvyyden vankilaan’. Sieltä on hyvä paheksua.”
Propagandalle on ominaista usko oman kulttuurin ylivertaisuuteen. Propagandistit vetoavat äänekkäästi sananvapauteen ja esiintyvät kansan todellisina puolustajina, vaikka propaganda on olemukseltaan demokratian vastaista. Vaikka propaganda naamioituukin tiedonvälitykseksi, ei sen tehtävä ole välittää oikeaa tietoa vaan vahvistaa uskomuksia ja mielikuvia.
Usein propagandistit esiintyvät ”tavallisen kansan” edustajina ja haluavat luoda pesäeroa eliittiin. He käyttävät myös kiertoilmauksia saadakseen agendalleen hyväksyntää.
Huhtasaaren käyttämät kuvat edustavat vielä vähemmän hienovaraista propagandaa. Twitter-tilinsä taustakuvassa Huhtasaari kuvataan sosiaalisen median tunnemyrskyn keskeltä koskemattomana nousevana viikinkijumalattarena. Turun iskujen jälkeen Huhtasaari julkaisi kuvan itsestään vartioimassa valtakunnan rajoja koiransa kanssa ”Paperit, kiitos” ja ”#suomitakaisin”-teksteillä varustettuna.
Vielä muutama vuosi sitten ajatus Huhtasaaren kaltaisesta poliitikosta presidenttikisassa olisi lähinnä huvittanut. Trumpin jälkeisessä maailmassa Huhtasaaren ehdokkuus on erinomainen poliittinen peliliike. Ei ole lainkaan mahdotonta, että toisella kierroksella vastakkain ovat Huhtasaari ja Sauli Niinistö. Presidenttipelin alkaessa tuntosarvet propagandan suhteen kannattaa pitää ylhäällä, sillä tällä kokoonpanolla sitä tullaan tuuttaamaan eetteriin valtavasti.
Paras suoja propagandaa vastaan on ottaa selvää sen vaikutusmenetelmistä ja pysähtyä eri viestien äärellä kysymään itseltään, mitä minulle halutaan tällä viestiä ja miksi.
Taustateoksena jutulle ja työkaluksi propagandan tunnistamiseen Joonas Pörstin kirja Propagandan lumo (Teos 2017).
