Elokuvaksi sovitettu Ikitie on ikkuna suuren kansallisen kertomuksen kulisseihin.
Pohjanmaalaisen Ketolan talon eteen pysähtyy yöllä auto. Lapuan liikkeen muiluttajat eivät piittaa pelästyneen talonväen vastalauseista vaan retuuttavat puolipukeisen isännän autoon ja lähtevät viemään häntä itärajalle.
Vastentahtoisesti Neuvostoliittoon joutuva Jussi Ketola löytää pian itsensä USA:n suuren laman ja Stalinin propagandalupausten takia uudestaan kotimaataan vaihtaneiden amerikansuomalaisten kolhoosista.
Näin alkaa syyskuussa ensi-iltaan tuleva Ikitie. AJ Annalan ohjaama elokuva perustuu Antti Tuurin samannimiseen kirjaan, joka on Jussi Ketolasta kertovan trilogian päätösnide.
Kirjasarjan ensimmäisessä osassa – Taivaanraapijat (2005) – parikymppinen Ketola osallistuu 1900-luvun taitteen Amerikan siirtolaisaaltoon ja elättää itsensä pilvenpiirtäjien rakennustyömailla. Siellä hän törmää etniseen ja sosiaaliseen riistoon sekä tulee samastuneeksi osuuskunnalliseen yhteisöllisyyteen ja utopisti Matti Kurikan (1863–1915) sosialistiseen pasifismiin.
Kylmien kyytimiehessä (2007) takaisin Pohjanmaalle palannut Ketola yrittää aseistakieltäytyjänä välttää osallistumista sisällissotaan, mutta joutuu valkoisten pakottamana Tampereen taistelujen keskelle kaatuneiden hevosmieheksi.
Vaikka Ikitie (2011) toimii niin kirjana kuin elokuvana itsenäisesti, trilogia piirtää kokonaisuutena vielä pohjustetumman kuvan kahtia jakaantuneen kansan keskellä kolmatta tietä etsivästä Ketolasta.
Satavuotisen Suomen juhlinta on nostanut pintaan sen, miten vahvasti kansallinen historia mielletään nimenomaan toisen maailmansodan aikaisten sotien kautta. Tosin sekin tapahtuu valikoivasti siten, että talvisota näyttäytyy sisällissodan kahtia repineen kansakunnan yhtenäistymisen ikuisena peruskivenä. Toisaalta jatkosodasssa korostuvat natsi-Saksan rinnalla käydyn hyökkäysvaiheen sijaan sodan loppuvaiheen torjuntataistelut, joiden avulla maa jäi viholliselta miehittämättä.
Poliittisen historian alalla sivummalle ovat jääneet 1930-luvulla Suomessakin nousseen äärioikeistolaisuuden mustat aallot sekä Neuvostoliittoon eri vaiheissa ja eri syistä siirtyneiden suomalaisten kohtalo Stalinin ajan vainoissa.
Ikitie-elokuvan pressitilaisuudessa Antti Tuuri kertoi halunneensa teoksessaan pohtia myös, miten Pentti Haanpään vuonna 1931 kirjoittaman Noitaympyrän päähenkilölle Pasi Teikalle olisi Neuvostoliitossa ehkä käynyt. Haanpään elinaikana poliittisista syistä julkaisematta jätetyssä teoksessa raskassieluinen uittotyöläinen ajautuu kohtaamansa vääryyden ja puutteen takia siirtymään rajan yli – Neuvostoliittoa koskevista epäilyistään huolimatta.
AJ Annala tunnetaan kalevalaista ja kiinalaista mytologiaa yhdistelevästä Jadesoturista (2006), kauhuelokuva Saunasta (2008) ja historiallista draamaa ja realitya yhdistäneestä Heroes of the Baltic Sea -televisiosarjasta.
Tällä kertaa historiallinen kertomus on niin vahva, että sen kuljettamiseen ei tarvita erityisefektejä. Elokuvan onnistuminen perustuukin pitkälti siihen, että siinä nojataan kerros kerrokselta traagisemmaksi käyvän tarinaan.
Lopputulosta tukee sekin, miten hyvin 1930-luvun Petroskoi ja Itä-Karjalan kolhoosiympäristö on rajallisista resursseista huolimatta onnistuttu lavastamaan kuvauspaikoille Viroon.
Tommi Korpela onnistuu Ketolan roolissa välittämään kirjallisen esikuvansa periaatteellisen mutta silti sopeutumiskykyisen hahmon. Tanskalaisesta Vallan linnake -sarjasta tunnetun Sidse Babett Knudsenin valinta Korpelan vastanäyttelijäksi tuntui ennakkoon hiukan keinotekoiselta, mutta hänenkin roolisuorituksensa istuu kokonaisuuteen hyvin.
Kaikkiaan on onnekasta, että juhlavuoden elokuvallinen historiapönötys ei ole vain Tuntemattoman sotilaan uuden versioinnin varassa. Suomalaisten oman maastamuuton traumojen avaaminen on tänään ehkä kaikkein tärkeimpiä teemoja kansallisen itseymmärryksen syventämiseksi. Tällä tiellä kiinnostava olisi myös Tuurin Ketola-trilogian ensimmäisen osan filmatisointi.
★★★★AJ Annila: Ikitie
Ensi-ilta 15.9.
