Aurinkoteatterin Saalistajissa kohtaavat The Rocky Horror Picture Show ja suomalainen syrjäytyminen.
Esitys alkaa David Attenboroughin klassisten luontodokumentttien parodiana.
Otsalampulla varustettu luontovalistaja kuvailee ääntään madaltaen kituliaasti liikehtivän luojanluoman lajityypillisiä piirteitä. Ympäristö muistuttaa öistä kaatopaikkaa.
Päivänvalossa alkukantaisen lajin alfanaaraksi määritelty hahmo paljastuu alkoholisoituneeksi Armiksi (Niklas Häggblom) ja tutkiva dokumentaristi naapurin teinityttö Pamelaksi (Paul Höllander).
Armi elelee aran aikamiespoikansa Jarmon (Wilhelm Grotenfelt) kanssa ”jossain Pohjanmaalla” roskatun luonnon, haulikolla surutta kohti ammuskelevien tilallisten ja läheisen karaokebaarin ilmentämän sivilisaation rajaamalla vyöhykkeellä.
Armin itsetuhoisuuden hallitsemaan leiriin työntyy lisää ulkomaailman lonkeroita, kun lapsuuden traumoja pillereiden voimalla väistelevä Helli-tytär (Milla Kangas) eksyy paikalle entistä kotitaloa kauppaamaan.
Saalistajat on The Rocky Horror Picture Showsta ja Lea Kleemolan groteskista queerismistä ideoita ammentava absurdi ja poliittisesti yliepäkorrekti tragikomedia.
Esityksessä syrjäytymisen pohjatroolaus viedään niin ääriajoille ja ylikin, että kyydissä kliseetkin kirkastuvat. Valittu estetiikka on post-apokalyptisen dekadenttista, ja yhteiskuntakritiikin kärki kohdistuu ympäröivän kulttuurin tekopyhyyteen ja hyvinvointivaltion kuolleisiin kulmiin.
Samalla tämän huonosti käyttäytyvän perheen pahoinvointi näyttäytyy myös turvaverkoista pudonneiden kompuroivana kamikaze-kamppailuna.
Vaikka tekstin lyhentäminen olisi tiivistänyt pakettia ja terävöittänyt draamaa, juuri esityksen karussa rönsyilyssä ilmentyy oma ehjällä tavalla rikkinäinen maailmansa. Se jää kummittelemaan mieleen.
Näyttelijätyötäkin sopii kiittää. Etenkin Niklas Häggblomin Armissa yhdistyvät suorastaan häkellyttävällä tavalla putoavalle pinnalle päätynyt äidillisyys ja päihdekierteisen rock-kukon patologinen itseriittoisuus. Esityksen muuhun kulkuun purkalla ja hakaneuloilla liimatut musiikkiesitykset tukevat kokonaisuutta jopa karhean kauniisti.
Vaikka esitys päällisin puolin nauraa alkoholismille, syrjäytymiselle ja tyydyttämättömille haluille, se ei tee sitä ivaten eikä vailla syvällisempää tragedian ja empatian tajua.
Kaiken traumaattisen vyöryn keskelle piirtyy kuva perheen sisäisistä moninaisista tunnesiteistä. Kuonan alta pilkottaa myös torjuttu tunne inhimillisestä välittämisestä.
Sanna Hietala: Saalistajat
Aurinkoteatterin esitykset
Universumissa 29.4. asti
Lisäesityksiä kesällä
