Tarina alkaa niin kuin suurmusikaalin pitääkin, valtavilla kuorokohtauksilla. Ne esittelevät Ahvenanmaan Simskälan kylän 1800-luvun puolivälissä.
Simskälalaiset odottavat kalastajia palaaviksi hyisen kylmältä mereltä. Pienten lyhtyjen valot ovat elämänlankoja. Jos eivät merimiehet löydä rantaan, kuolema korjaa heidät nopeasti. Alku on hyvin oopperamainen, kun draama etenee laulun kautta.
Tällä kertaa kalastajat eivät löytäneet perille. Jo teoksen alussa joudutaan valmistelemaan hautajaisia, koska eksyneet olivat jäätyneet veneeseensä.
Vaan pian koittaa ilon aika: Vestergårdin perheen Maija päätetään naittaa Janne Eerikinpojalle, joten luvassa ovat häät! Isien sopiessa avioliitosta on myös mietittävä mihin nuoret voisivat torppansa rakentaa. Jannen isä tietää: Myrskyluodolle.
Lasse Mårtensonin (1934–2016) säveltämä legendaarinen teemakappale välkähtää jo alun potpurissa – mutta sitä ei vielä kuulla kokonaan. Tietysti sen aika on koittava suuressa loppunousussa.
* * *
Maijalle puolisoksi määrätty Janne on kunnollinen ja kiltti mies, eikä nuorenparin yhteiselon alku vaikuta karmealta, vaikka heidät eristetäänkin karulle saarelle kauas sukulaisista ja ystävistä. Ja onhan Maijalla pian seuraakin, omia lapsia.
Saariston naisten elämää säätelevät – lähes yhtä paljon kuin vuodenaikojen vaihtelu – miehiset hierarkiat. Aluksi on kunnioitettava ja toteltava isää, sitten myös aviomiestään ja kaiken aikaa pappia. Ällistyttävää kyllä, lapsionnikaan ei ole pelkkä siunaus, vaan naisen likaiseksi tekevä kirous.
Työtä on tehtävä, sillä ilman silakkaa ja viljaa ei saada ostettua mausteita eikä hienompien vaatteiden puuvillaa, saati pääsylippua sivistyksen ylemmille portaille: kirjoja.
Aivan kuin ei köyhyydessä, elämän karuudessa ja myllertävissä luonnonvoimissa olisi tarpeeksi vastusta, kaukaiset herrat sotkettuaan maailmanpolitiikkaa sekoittavat ahvenanmaalaistenkin elämää: Krimin sota on laajentunut Itämerelle, ja engelsmannit hyökkäävät pohjoisiin satamiin. Kauppa Tukholman, Ahvenanmaan, Turun ja Helsingin välillä häiriintyy pahasti. Ja kaiken keskellä jotkut hölmöläiset polttavat Turun.
* * *
Saaristolaisten kokoontuessa juhliin on helppo ymmärtää miten hopeakylkiset silakat tuovat lupauksen hetkeksi helpommasta arjesta. Iloisissa silakkatalkoissa onkin teoksen svengaavin koreografia, kun kyläläiset nostavat ja perkaavat kalaa hihat heiluen.
Tummia pilviä kasautuu, eikä Maijan elämä olekaan auvoista. Katsomossa on jo kaivettu nenäliinat esiin balladeissa, joissa Janne ja Maija tunnustavat toisilleen haaveilleensa toisistaan jo ennen häitä, mutta suurimmat tunnekuohut koetaan, kun Maijan pieni poika laulaa miten äiti ilahtuu, kun pikkuinen tuo tälle simpukan.
Poika ei enää palaa simpukkaretkeltään.
Lapsensa menettävänä äitinä Laura Alajääski pääsee revittämään kunnolla epätoivoaan, ja oopperatähden tapaan hänen laaja äänialansa riittää upeaan soolonumeroon.
Ja niitä riittää, sillä lapsi ei ole Maijan ainoa menetys.
Maijan laulut ovat hienosti ohjattu, sillä hän ei itke hiljaa, vaan menetykset nostavat hänen äänensä voimakkuutta. Maija ei alistu uhriksi.
* * *
Myrskyluodon Maijan lavastus on pelkistettyä, mutta tunnelmaan sopivaa. Kömpelösti ommellut pilvikankaat ja kaksiulotteiset maalaistalojen julkisivut näyttivät alussa olevan kuin koulun näytelmästä, mutta tarinan kulkiessa eteenpäin niihin tottuu. Kangaslavasteiden paikat ja saumat kertovat köyhyydestä, ahkeruudesta ja liikuttavasti myös viattomuudesta.
Näille ihmisille ei mitään anneta valmiina, vaan kaikki on itse tehtävä.
Keveiden lavasteiden etuja ovat myös nopeat vaihdot kohtauksesta toiseen: näkymä muuttuu vilauksessa merestä jääksi, kylästä kalliosaareksi.
Eikä visuaalista ilmettä tuo vain lavastus, vaan myös tanssiryhmä. Siniset meren henget ovat kertojia, keppien päässä heiluvat kankaat merilintuja. Näyttämön yksinkertainen ilme keskittää katsojan huomion teoksen tärkeimpään elementtiin, musiikkiin. Maijan lempipaikka Högberg, jossa hän tähystää merelle, on puinen koroke, mutta musiikki takaa että korkeuksissa kyllä ollaan.
* * *
Anni Blomqvistin (1909–1990) kirjan lukeminen auttaa ymmärtämään vauhdikkaasti etenevää runsaan henkilögallerian tarinaa. Esimerkiksi puheet vuoroin kirkosta, vuoroin kummituksista kuuluivat keskeisesti ahvenanmaalaiseen perinteeseen: ankaran kristinuskon rinnalla elettiin henkimaailman keskellä.
Loppupuolella näyttämön valloittava punainen zombiekuoro oli hyvin ällistyttävä elämys, kirjan kertaamisesta huolimatta.
Onneksi tunteikkaasta tarinasta on jätetty pois maaseudun näennäisen yksinkertaisista ihmisistä kertovien musikaalien pakkopulla, kesäteatterityyppinen kohellushuumori – lukuunottamatta henkimaailman kertojien huitomistanssia leipälapion kanssa.
Vain yksi hahmoista, Suutari-Pelle, on keskeisesti koominen. Se hänelle sallittakoon, sillä Pellen vaativat laulut esittää Kaupunginteatterin musikaaliensemblen paras artisti, Antti Timonen, jo muinoin esitetyn Tohtori Zivagon Strelnikov.
* * *
Myrskyluodon Maija on Helsingin Kaupunginteatterin megasatsaus paitsi Suomen satavuotisjuhlien kunniaksi, myös siksi, että teatteri on päässyt palaamaan kuin uudeksi remontoituun taloonsa Helsingin Eläintarhantielle Hakaniemeen.
Toisin kuin väistötiloissa Linnanmäen Peacockissa, nyt koko musikaaliryhmä mahtuu tanssimaan ja laulamaan suurella näyttämöllä toisiinsa törmäilemättä. Maijan orkesterimontussa soittaa peräti 17 muusikkoa – kapellimestari Eeva Kontu kertoi Making of -videolla bändin olevan suurempi kuin koskaan aikaisemmin Kaupunginteatterin musikaalissa.
Suomi viettää juhlavuottaan kunnioittaen miehisiä sotasankareita erityisesti valkokankaalla. Kulttuurillisen balanssin takia on hienoa, että Kaupunginteatteri juhlistaa kansallista merkkipäivää naisten tarinalla, ja ankaran historiallisen realismin ohella teatterin taikamaailma onnistuu nostamaan esiin tänäkin päivänä tärkeitä aiheita. Myrskyluodon Maija kertoo yhteisön voimasta, empatiasta, solidaarisuudesta, tasa-arvosta ja jopa pakolaisuudesta.
Myrskyluodon Maija Helsingin Kaupunginteatterissa 27.2.2018 saakka.
Perustuu Anni Blomqvistin teoksiin.
Musiikki Lasse Mårtenson, sanoitukset Maija Vilkkumaa, sovitus Arttu Takalo, kapellimestari Eeva Kontu.
Dramatisointi Seppo Parkkinen, ohjaus Kari Rentola, lavastus Katariina Kirjavainen, puvustus Riitta Anttonen-Jalo, koreografia Jyrki karttunen, valosuunnittelu William Iles, äänisuunnittelu Sakari Kiiski.
Rooleissa mm. Laura Alajääski, Aaro Wichman, Marjut Toivanen, Leenamari Urho, Tiina Peltonen, Eero Saarinen ja Antti Timonen.
