Baltiassa on huolestuttu venäläisestä animaatiosarjasta Maša ja karhu. Se nimittäin saattaa olla Kremlin propagandaa, jossa viisas ja hyväntahtoinen karhu symboloi Venäjää ja rasavilli Maša-tyttö tavallista kansalaista.
Huhtikuun Voimassa haastateltiin venäläisen supersankarielokuva Guardiansin tuottajaa Daniel Shapovalovia. ”Yksi supersankareista muuttuu Venäjän kansalliseläimeksi, karhuksi”, hän kertoo. ”Mukana on vitsejä ja viitteitä, jotka liittyvät olennaisesti venäläiseen elämäntapaan: mentaliteettiin, borssikeittoon ja niin edelleen.”
Onko tämäkin Putinin pehmeää sodankäyntiä? Onko se venäläistä hybridivaikuttamista, jolla pyritään saamaan naapurimaat ja Venäjää osaavat symppaamaan Venäjää ja ajattelemaan maasta jotain muutakin kuin Ukrainan vihreitä miehiä ja ilmatilaa loukkaavia tekeviä sotilaskoneita?
On.
Niin on myös jääkiekkoliiga KHL, joka perustettiin tätä nimenomaista tarkoitusta varten. Niin on myös Radio Sputnik. Niin oli myös Sopotissa pidetty Intervision-laulukilpailu, jonka voiton Marion Rung toi Suomeen vuonna 1980 kappaleellaan Hyvästi yö.
Pehmeää vaikuttamista kulttuurin kautta tekee myös Kiina. Amerikkalaisissa blockbuster-elokuvissa on kiinalaisen rahan myötä nähty myös pakollisia kiinalaiskohtauksia. Nykyään kiinalais-blockbustereihin palkataan Matt Damonin kaltaisia tähtiä tai suomalaisia ohjaajia.
Kovin tämän osaston toimija on kuitenkin edelleen Yhdysvallat. Sen propaganda on läpitunkenut suomalaisen mielenmaiseman niin täydellisesti, että emme edes huomaa sitä. Se on osa identiteettiämme. Omaakin lapsuuttani ja nuoruuttani ovat leimanneet Star Trek, Star Wars ja Aku Ankka sekä lukemattomat pelit ja sarjakuvat.
Jenkkiarmeija ja sen sotilaat esitetään lähes aina samastuttavina hyviksinä, vaikka olisivatkin keskellä laitonta hyökkäyssotaa. Tämä ei ole sattumaa, vaan Yhdysvaltojen armeija ja valtio ovat Hollywood-elokuvien tärkeitä rahoittajia.
Kaikki propaganda ei kuitenkaan ole valtion rahoittamaa. Se voi myös edistää yhdysvaltalaisten, venäläisten tai kiinalaisten arvojen ja kuvaston suosiota pelkästään olemalla olemassa ja jopa kritisoimalla niitä. Mikäpä olisi keskeisempää americanaa kuin Fight Club ja Kapteeni Amerikka – tai rakastetumpia venäläisteoksia kuin Fedja-setä, kissa ja koira ja Kun Saatana saapuu Moskovaan? Kun ajattelemme niitä, emme ajattele pommikoneita.
Tätä taustaa vasten Kalle Kinnusen huomio siitä, että uuden Tuntemattoman sotilaan traileri olisi propagandaa, on mielestäni täysin oikea. Mutta se ei voisi olla mitään muutakaan, koska kaikki tarinat ovat propagandaa. Niillä pyritään vaikuttamaan mielipiteisiimme. Tämän kun pitää aina mielessä, voi myös vastustaa tuota vaikutusta.
Mike Pohjola
