Poika puhalsi Pekka Pohjolan klassikoihin uutta elämää.
Trumpetisti Verneri Pohjola on tehnyt levyn isänsä, jazz- ja progelegenda Pekka Pohjolan (1952–2008) musiikista. Tällaista voisi pitää jopa liian kunnianhimoisena projektina, koska isä-Pohjolaa ahkerasti kuunnelleet musadiggarit ovat ainakin mielestään keskivertoa asiantuntevampia rockpoliiseja.
Pekka Pohjola oli basisti, joka muutti bändin taustakomppitukijalan jopa soolosoittimeksi, jenkkilegendan Jaco Pastoriuksen malliin.
Verneri Pohjola on trumpetisti, joka on jo tehnyt useamman oman levyn hyvin omanlaisellaan, isäänsä abstraktimmalla ja rennommalla tyylillä.
Oli aika rohkeata astua isän suuriin saappaisiin. Eikö pelottanut?
”Se tapahtui pikkuisen kuin varkain. En mä ollut hautonut sitä pitkään”, vastaa Verneri Pohjola.
Onko Pekka-nimisen levyn tekeminen isänmurha?
”Kyllä se sana kuvaa sitä aika hyvin”, harkitsee Pohjola. ”Halusin kuitenkin kunnioittaa sitä musaa enkä vain legendaa. Ja tuli tunne, että sitä täytyi muokata.”
Muokkausta poika-Pohjola totisesti tekikin. Levy on paljon sähköisempää mättöä, ei niin rauhallisen melodista kuin isä-Pohjolan.
”Se tuntui ensin niin jäykältä”, kommentoi Pohjola isänsä tyyliä. ”Pekan musa on just sellaista kuin se on. Mutta sitten tajusin, että mä olen hyvinkin väärässä. Mitä kauemmas edettiin, sitä enemmän aloin kunnioittaa niitä sävellyksiä ja samalla tehdä omia juttuja. Lopulta siitä tuli sekä isänmurha että rakkaudentunnustus isälle.”
Musiikkia ei kukaan voi omistaa, ja jotta Pekka Pohjolan sävellykset saisivat uutta yleisöä, tämä levy on tervetullut pläjäys jo ukkoutuneeseen progeskeneen.
Levyn tekeminen alkoi Verneri Pohjolan taiteellisesta kriisistä. Hän avaa Pekan alkuaikoja: ”Viime syksynä mulla oli loppuunpalamisen hetki. Mun oli pakko pitää taukoa, ja mä peruin töitä. Sitten tuli vahva halu tehdä tämä. Halusin tehdä välillä jotain, johon saisin rokimpia soundeja. Enkä oikein löytänyt omista bändijutuista mitään siihen.”
Pekan aloittava The Dragon of Kätkävaara – isällä Kätkävaaran lohikäärme – on hurjempaa rockmättöä kuin isällä koskaan. Levyn edetessä kuullaan tuttuja kaikuja klassikoista, mutta Verneri Pohjolan uusi bändi nostaa biisit ihan eri sfääreihin. Sehän ei tietenkään uusia kuulijoita haittaa.
Verneri Pohjola kuuluu uuteen, nykyään varsinkin pääkaupunkiseudulla sangen muodikkaaseen jazzsukupolveen, jonka musiikki kerää runsaasti keikkayleisöä.
Koko bändi toimii oikein hyvin, mutta Verneri Pohjolan rooli on ehdottomasti keskeisin ja kuuluvin. Hän ei pidättele itseään vaan improvisoi ja nousee lentoon joka biisissä hänelle tunnusomaisin sähköisin soundein.
Vielä muutama vuosi sitten Pekka Pohjolan bändi soitti hovipaikassaan Tavastialla tarkkaan Pohjolan sovitusten mukaan, vaikka Pohjola oli edesmennyt lähes kymmenen vuotta aiemmin.
Eikö maestro sallinut bändilleen vapauksia? Pekka Pohjolan bändissä soittanut pianisti Seppo Kantonen vastaa:
”Pekka oli hyvin tarkka näistä asioista.”
”Kappaleet opeteltiin kädestä pitäen niin, että Pekka näytti bändille, miten niiden pitää mennä. Hän näytti jopa, miten soinnut purkautuvat. Kyllä mä joskus yritin että ’voisko tähän tulla tällainen?’, mutta hän vastasi, että ’ei mee noin’.”
Verneri Pohjola on kuullut isänsä biisejä paitsi levyltä myös keikoilla.
”Mutta kyllä isä soitti mulle aina keskeneräisiäkin juttuja. Ihan niin kuin taiteilija soittaa toiselle ja kysyy että ’onks tää hyvä?’”
Biisien valikoimiseen oli selvä metodi.
”Kyllä mä valitsin tähän juuri mun suosikkini. 1990-luvulta ne ovat Benjamin ja Innocent Questions.”
Ne ovat alun perin Pekka Pohjolan Changing Waters -levyltä (1992). Kantonen vahvistaa, että ’Innocent Questions’ kuului isänkin suosikkeihin.
Pohjola mainitsee lopuksi vielä Pekalle päätyneen suosikkibiisinsä, jonka isä-Pekka levytti, kun Verneri oli vasta kolmevuotias:
”Ja tietysti Kätkävaaran lohikäärme! Mun poika on tykännyt lohikäärmeistä ja miettinyt kovasti ukkia, kun ei koskaan ehtinyt sitä tapaamaan.”
Verneri Pohjola
Pekka
Edition Records 2017
