Milla Paloniemi teki sarjakuvan vuodesta, joka mullisti kaiken.
Kuva Velda Parkkinen
Sarjakuvataiteilija Milla Paloniemi vastaa romantisoitua kuvaa taiteilijasta. Hän unohtaa ensimmäisen tapaamisen ja saapuu toiseen nukuttuaan kaverin sohvalla. Sitä paitsi hän riutuu rakkaudesta, kuten sarjakuva-albumi 112 osumaa – sarjakuvataiteilijan päiväkirja todistaa.
Kirja kertoo Milla Paloniemen vuodesta 2015. Sen alkuun osui kipeä ero, tekijän mukaan hänen ensimmäisensä, ja marraskuussa Paloniemi melkein kuoli. Hän laski porraskaidetta pitkin mutta huojahti kaiteelta, minkä seurauksena kallonpohjassa, rintalastassa, kyljessä ja selkärangassa luut murtuivat. Keuhkokin puhkesi.
Onnettomuus mainitaan myös kirjassa, mutta se ohitetaan nopeasti. Pääpaino on hahmon ihmissuhteissa ja angstailussa.
”Aloitin tämän piirtämisen, kun erosin. Piirtämiseni muuttui jollakin tavalla. Aloin tehdä henkilökohtaisempaa ja aloin piirtää niitä juttuja enemmän itselleni ja ulos itsestäni. Aiemmin kun olen julkaissut jotain blogissani, olen jollain tavalla tiedostanut yleisön.”
Paloniemi sanoo lukeneensa kirjan läpi pari kertaa julkaisun jälkeen. Se tuntuu edelleen terapeuttiselta.
”Ajattelen, että rauhoitu. Sulla on nyt tämä kirja ja olet käynyt tämän vaiheen läpi.”
Angstailun kanssa limittyy iloinen sinkkuelämä. Kirjan hahmo juo itsensä humalaan, tanssii, kännitekstailee, flirttailee ja ihastuu – ja ihastuu ja ihastuu.
”Tässä tavallaan Bridget Jones kohtaa Carrie Bradshawn kohtaa Milla Paloniemen. Aihe on aika häpeällinen ja hirveen ajankohtainen: kaikki Tinder-sekoilut, rakastumisen ja parisuhteen muodostamisen vaikeus, rimpuilu sen kanssa, että on siistii olla sinkku mutta haluaa kuitenkin jotain elämää suurempaa lovestooria.”
Emmä voi piirtää tästä… Älä piirrä tästä. Se lukee tän. Älä ainakaan julkase tätä. Näin kirjan hahmo miettii omaa piirtämistään.
Ihmisten nimet on häivytetty. Ihastukset ovat ”isukkeja”, ”fasaaneja” ja ”elokuvaohjaajia”. Asianomaiset tietävät, ketä he ovat, mutta kaunoja ei ole.
”Koska sisältö on niin henkilökohtaista ja siinä on niitä tiettyjä ihmisiä, olisi ollut superkiusallista julkaista se saman tien. Ja jos olisin julkaissut kaiken netissä, jengi olisi voinut kommentoida niitä reaaliajassa… Kirja ei tunnu mulle enää niin henkilökohtaiselta, kun se on ulkona, konkreettisena esineenä.”
Päiväkirja etenee kronologisesti, mutta se ei noudata yhtä tyyliä. Sarjakuvia on syntynyt hetkessä, joku niistä myös ravintola Tenkan karaokelapun taakse.
”Kun piirrän, en mieti tekniikkaa yhtään. Olen piirtänyt kersasta asti niin, että kynä käteen ja sitten vaan joku paperi sen alle.”
Tällä kertaa Paloniemi halusi ulottaa saman spontaanin otteen koko albumin rakenteeseen.
”Koin, etten halua hioa enkä karsia materiaalia yhtään. Tuntui hyvältä ajatukselta julkaista kaikki tällaisenaan. Mulla oli aluksi toinen kustantaja, joka olisi halunnut karsia sitä, tehdä jotain uusiksi, mutta en suostunut siihen.”
Tinkimättömyys kuuluu myös romanttiseen taiteilijuuden ideaan. Samoin itsensä alttiiksi laittaminen.
”Tavallaan välillä fiilistelen jossain määrin sitä omaa taiteilijuuttani. Poltan tupakkaa ja ajattelen surullisia asioita yöllä. Sitä yllättää itsensä tuollaisista tilanteista ja huomaa, että tavallaan nautin tästä rappiosta. Mutta sitten toisaalta olen, että ’nyt maanantaina pistän kaikki kuntoon’. ”
112 osumaa – sarjakuvataiteilijan päiväkirja (Arktinen banaani)
