Anarkistit osallistuvat itsepintaisesti työväenliikkeen vappumarssille. Onko mustille lipuille tilaa vapunvietossa?

Teksti Suvi Auvinen Kuva Velda Parkkinen

Vastakkainasettelun aika ei tietenkään ole ohi, mutta vappuisin Helsinki on jakautunut kahtia selvemmin kuin muulloin. Tähtitorninmäellä valkoiset ylioppilaslakit hohtavat kilpaa kuohu­viinilasien kanssa. Rautatien­torilla ihmisjoukon yllä liehuu punaisten lippujen meri. Punaisten lippujen, puoluei­den logojen ja ay-tunnusten keskeltä erottuu mustia lippuja. Vappu­marssille on vasemmiston lisäksi lähdössä joukko anarkisteja.

Anarkistien läsnäolo vappumarsseilla on herättänyt kummastusta. Miksi puoluevasemmiston ulkopuolella toimivat anarkistit haluavat väkisin mukaan työväen juhlaan?

tapahtumat, jotka vaikuttivat vapun viettämiseen toukokuun ensimmäisenä päivänä ja sen vakiintumisesta työväenliikkeen juhlapäiväksi, sijoittuvan 1880-luvun Chicagoon. Yhdysvallat oli vakavan laman kourissa, eikä työläisten asemassa ollut hurraamista.

Asiat olivat erityisen huonosti Chicagossa. Siirtolaisen päiväpalkka oli 1,50 dollaria, työviikko oli kuusipäiväinen ja keskimäärin 60-tuntinen, ammattiyhdistystoimintaa vastaan hyökättiin niin poliittisin keinoin kuin väkivalloinkin. Ei ollut tavatonta, että poliisi ja sotilaat tappoivat kapinoivia työläisiä. Chicagosta tulikin Yhdysvalloissa keskeinen taistelukenttä työläisten olojen parantamiseksi.

Työläisten taistelun radikaalia siipeä edustivat sosialistiryhmät ja pääasiassa Euroopasta muuttaneet anarkistit. Tuhansien vahvuinen anarkistiliike operoi Chicagossa kahdella taholla. Suuri osa toiminnasta keskittyi saksankielisen Arbeiter-Zeitung-lehden ympärille.

Anarkistien militanttisiipi varustautui sanojen sijaan asein ja räjähtein. Sen strategia keskittyi suunnitelmaan poliisien vastustamisesta sekä keskeisten tuotantolaitosten haltuunotosta, mistä seuraisi työläisten mittava tuki, vallankumous, kapitalismin tuho ja sosialistisen talousjärjestelmän perustaminen. Militantit ryhtyivät vastaamaan työnantajien ja poliisin väkivaltaan väkivalloin. Linja ”väkivalta puolustuskeinona” muuttui nopeasti ”väkivalta hyökkäyskeinona” -muotoon ja tunnelma alkoi kiristyä molemmilla puolilla.

Vallankumouksellinen ajatus kahdeksantuntisesta työpäivästä alkoi työnantajien harmiksi saada yhä laajempaa kannatusta työväestön keskuudessa. Federation of Organised Trades and Labor unions -liitto päätti, että kahdeksantuntinen työpäivä astuisi voimaan 1.5.1886.

Työnantajien painostamiseksi julistettiin laajoja lakkoja ja pidettiin mittavia mielenosoituksia. Chicagossa lakkoon osallistui 30 000–40 000 työläistä, ja arviolta kaksinkertainen määrä ihmisiä osallistui ympäri kaupunkia järjestettyihin mielenosoituksiin ja marsseihin. Toukokuun ensimmäinen päivä sujui pääasiassa rauhallisesti, mutta mielenosoitukset eivät loppuneet.

Kaksi päivää myöhemmin McCormickin tehtailla syntyi selkkaus. Suuri osa tehtaan väestä oli lakossa, ja lakkorikkureiden kimppuun hyökättiin työpäivän päätteeksi. 400 poliisia oli suojelemassa lakkorikkureita ja avasi tulen kapinoivia työläisiä vastaan. Eri lähteiden mukaan kahdesta kuuteen työläistä kuoli poliisin luoteihin.

Paikalliset anarkistit raivostuivat poliisin toimista ja alkoivat no­peas­ti levittää lentolehtisiä, joissa kutsuttiin ihmisiä seuraavaksi illaksi ­Haymarketille protestoimaan tapahtunutta ja kuulemaan lisää kahdeksantuntisen työpäivän vaatimuksista.

Ensimmäinen versio kutsusta sisälsi kehotuksen aseistautua, mutta mielenosoituksen puhujaksi kutsuttu anarkisti August Spies kieltäytyi puhumasta mielenosoituksessa, ellei kehotusta poistettaisi. Muutamia satoja aseistautumiseen kehottavia lento­lehtisiä ehdittiin levittää, ennen kuin kehotus poistettiin.

Seuraavana iltana Haymarketille­ oli kokoontunut arviolta 600–3 000 hengen joukko vihaisia ihmisiä, joista osa oli aseistautunut. Ihmiset ohjattiin läheiselle kadulle, jossa mielenosoitus pidettiin.

Viimeisen puheenvuoron ollessa loppumaisillaan ja vain parinsadan henkilön ollessa enää paikalla poliisijoukko valmistautui hajottamaan mielenosoituksen. Tässä vaiheessa poliisirivistöä kohti heitettiin pommi, joka haavoitti useita ja tappoi yhden poliisin.

Tilanne muuttui kaoottiseksi. Mielenosoittajat juoksivat pakoon, laukauk­sia vaihdettiin, hämärässä illassa moni poliisi ampui toisiaan. Selkkauksen tuloksena ainakin 60 poliisia haavoittui ja seitsemän kuoli, ja siviiliuhreja oli suunnilleen yhtä paljon.

Tuntemattomaksi jäänyttä pomminheittäjää ei koskaan tavoitettu. Tämä ei estänyt virkavaltaa rankaisemasta ihmisiä. Haymarketin tapahtumien maksajiksi jäivät anarkistit.

Kahdeksan anarkistia sai syytteen Haymarketin pommituksesta.

Mielenosoituksessa puhunut, Arbeiter-Zeitung-lehteä toimittanut ­August Spies oli yksi syytetyistä. Oikeudenkäynti kesti kaksi kuukautta ja anarkistit todettiin syylliksiksi kahdeksaan murhaan. Ketään heistä ei kuitenkaan voitu todisteiden ja lausuntojen perusteella liittää pommitukseen. Yksi syytetyistä sai vankeusrangaistuksen, ja seitsemän tuomittiin kuolemaan.

Ennen teloitusta yksi tuomituista tappoi itsensä. Neljä anarkistia hirtettiin, näiden joukossa Spies.

Mestauslavalta huputettu ja köysi kaulassaan odottanut Spies huusi: ”Tulee olemaan aika, jolloin hiljaisuutemme on voimakkaampi kuin äänet, jotka kuristatte tänään.”

Viimeisinä sanoinaan syytetyt ylistivät anarkismia. Kesken sanojen hirttolavan luukut avattiin ja syytetyt kuristuivat hitaasti. Hautajaisiin osallistui 150 000–600 000 työläistä.

Haymarketin traagiset tapahtumat johtivat siihen, että vuonna 1889 Pariisissa kokoontunut kansainvälisen työväenliikkeen toinen internationaali päätti ryhtyä viettämään vappua työläisten maailmanlaajuisena mielenosoituspäivänä ja murhattujen anarkistien muistoksi. 1893 Illinoisin uusi kuvernööri vapautti loput kolme vangittua anarkistia ja totesi kaikkien kahdeksan olleen syyttömiä.

Suomessa työväki ryhtyi viettämään vappua juhlanaan pian toisen internationaalin julistuksen jälkeen: Helsingin kirjatyöntekijät viettivät työväen vappua jo 1890.

Vappumarssi valikoitui keskeiseksi juhlinnan muodoksi ja kasvatti suosio­taan vähitellen. 1970-luvulla vappumarsseille osallistui parhaimmillaan kymmeniä tuhansia ihmisiä. Työ­väenliikkeen hajaannuksesta johtuen sosiaalidemokraatit ja kommunistit järjestivät pitkään omat vappumarssinsa, jotka kulkivat Helsingissä eri reittejä.

Maan nuori anarkistiliike on vähitellen vakiinnuttanut asemaansa vapunvietossa. Helsingin vappumarssilla on marssinut anarkisteja puna­mustien lippujen kanssa ainakin vuodesta 1987.

Vuodesta 1995 vappumarsseja järjestivät marginaalisemmat toimijat Vasemmistoliiton ja SDP:n lopetettua marssimisen. Vappumarssitoimikunta-­nimellä kokoontunut joukko koostui kommunisteista ja anarkisteista. Hiljalleen yhdessä autonomiliikkeen kanssa anarkistit alkoivat hakea omannäköisempää toimintaa.

Vuonna 2000 Helsingissä järjestettiin toimintapäivä kapitalismia vastaan. Tapahtuman kutsusta löytyy jo nykyliikkeelle tuttua retoriikkaa: ”Kapitalismi, joka perustuu ihmisten, yhteisöjen ja ympäristön hyväksikäytölle harvojen eduksi, on pääsyy nykyisiin ­yhteiskunnallisiin ja ekologisiin­ ­ongelmiin. Vapun­päivä tarjoaa meille sekä symbolisesti, että käytännöllisesti täydellisen tilaisuuden rakentaa vastarintaa sitä vastaan.”

Tuhat osallistujaa kerännyt toimintapäivä kapitalismia vastaan valtasi Pohjoisesplanadin katujuhlilleen. Vapunvietossa ollut Ben Zyskowicz kulki tapahtuman läpi, jolloin yksi toimintapäivän osallistujista sieppasi Zyskowiczin päästä tämän ylioppilas­lakin. Zyskowiczin seurassa ollut mies joutui välillä pitelemään raivostunutta kansanedustajaa, joka noitui mielen­osoittajille.

”Te edustatte onneksi niin saatanan pientä vähemmistöä. Kommunisteja ei onneksi ole paljon! Neuvostoliitto on romahtanut.”

Tapahtuman aikana yksi EU-lippu kiskottiin puolitankoon ja toinen poltettiin maassa.

Osa anarkisteista otti osaa autonomiliikkeen järjestämiin EuroMayDay ja Reclaim the City -tapahtumiin Helsingissä 2004–2009, joskin osa anarkistiliikkeestä kritisoi näitä muun muassa autonomiliikkeen puolue­sidonnaisuuksien takia.

Vappupäivän sijaan autonomit ­marssivat aina vappuaattona, ja Tampereella anarkistit ovat ottaneet saman tradition. Vuonna 2005 helsinkiläinen Anarkistinen Toiminta järjesti Anarkistinen vappu -tapahtuman, johon kuuluivat vappuaaton punk-keikka, vappupäivän anarkisti­blokki vappumarssille ja anarkistinen vapputori Tokoinrannassa.

Anarkisteja on osallistunut Suomen eri kaupunkien vappumarsseille omina blokkeinaan. Tampereen vappu­aaton anarkistisia kulkueita on järjestetty ainakin vuodesta 2009. Erityisen kuuluisaksi ovat jääneet vuoden 2010 ”vaahtobileet”, joihin palokunta saapui vaahdottamaan anarkistien kokkoa.

Vuonna 2014 Helsingissä poliisi nosti anarkistisen vapunvieton uusiin sfääreihin. Marssille osallistumassa ollut anarkistiblokki eristettiin järjestäjien pyynnöstä 70 mellakkapoliisin voimin muista marssijoista ja blok­siin. Poliisi vei sekä Tampereen vappuaaton että Helsingin vapunpäivän anarkisteilta lippukepit kutsuen näitä ”lipuiksi naamioiduiksi lyömäaseiksi” sekä astaloiksi. Poliisi takavarikoi myöhemmin myös Vasemmistonuorten lippukepit – tosin tätä takavarikkoa poliisi myöhemmin pahoitteli ja korvasi järjestön lippukepit, toisin kuin anarkistien vastaavat.

Vuoden 2015 vappumarssin järjestävä puoluevasemmisto ilmoitti etukäteen, ettei mielenosoitukseen saa tulla esimerkiksi naamioituna. Kutsun muotoilusta anarkistit päättelivät, etteivät ole tervetulleita vappumarssille.

Vuonna 2015 anarkisteilla oli oma marssinsa vappuaattona Tampereella ja vappupäivänä Helsingissä sekä Turussa. Helsingissä kokoontui aamulla Taistelevan työväen vappu -tapahtuma, joka halusi muistuttaa vapun anarkistisista juurista. ”Työtä ja taistelua jo vuodesta 1886” -banderolli johti puoli tuntia ennen puolueiden vappumarssia lähtenyttä kulkuetta. Anarkistien niin ikään järjestämä Vallaton vappurieha -tapahtuma jatkui vappumarssin jälkeen kulkueena Dallapé-puistoon, jossa pidettiin anarkistinen vapputori.

Anarkismi ja anarkistien yhteenotot poliisin kanssa kuuluvat vapun traditioihin yhtä kiinteästi kuin koko työväen taistelu.

Vastakkainasettelun aika ei ole ohi, mutta jakolinjan ei vappuna tarvitse kulkea punaisen ja mustan välillä. August Spies lähetti vuonna 1886 työläisille viestin: ”Pysykää yhdessä, seiskää liittojenne rinnalla tai ette tule onnistumaan.”