Lukuaika: 3 minuuttia

Sairaudesta, sipseistä ja siskoista

PIENI SISKONI NÄYTTÄÄ, MITEN YHDEN IHMISEN SAIRAUS SAA KOKO PERHEEN SEKAISIN

Sanna Lenkenin Pieni siskoni (Min lilla syster) on elokuva 12-vuotiaasta Stellasta, joka joutuu salaamaan vanhemmiltaan isosiskonsa Katjan anoreksiaa. Stella ihannoi siskoaan, joka on lahjakas ja kunnianhimoinen taitoluistelija. Kun siskon syömishäiriö voimistuu, alkaa se vaikuttaa niin siskojen välisiin suhteisiin kuin Stellan omaan elämään ja koulunkäyntiinkin. Siskon kriittisyys itseään kohtaan heijastuu myös Stellaan, ja ulkonäköpaineet ja tarve aikuistua korostuvat. Aihe on vakava, mutta kun se pikkusiskon silmissä tiivistyy sipseistä kieltäytymiseksi, pahanhajuiseksi hengitykseksi ja jatkuvaksi juoksemiseksi, saa anoreksia vähän kepeämmän ja humoristisemman lähestymistavan.

Elokuva onnistuu pääosin melko realistisesti kuvaamaan anoreksiaa ja sitä, miten se ravistelee koko perhettä. Katjan neuroottiset kohtaukset ruuan suhteen jäävät kuitenkin vaikeiksi käsittää. Näyttää siltä, kuin hän olisi jonkin riivaajan vallassa eikä pystyisi hallitsemaan reaktioitaan, vaikka kyseessä ovat hänen omat vääristyneet ajatuksensa, jotka vain tietyissä tilanteissa pääsevät vääriin mittoihin. Tämä luo sairaudesta tietyllä tavalla väärän kuvan ja varsinkin, kun syitä Katjan anoreksian puhkeamiselle ei paljon esitetä, katsojan on hyvin vaikea käsittää, mistä purkaukset oikein juontuvat. Syy näiden kohtausten absurdiuteen ei ole näyttelijäntyössä vaan siinä, miten ne on elokuvaan kirjoitettu. Ne tulevat täysin yhtäkkiä, eikä Katja tunnu itsekään olevan täysin tietoinen siitä, miksi.

skrinna2

Vaikka anoreksia on sairaus, joka ulkopuolisten on usein vaikea ymmärtää, ja siihen liittyvät tunteenpurkaukset vaikuttavat usein yhtäkkisiltä, tulevat ne kuitenkin anorektikon omasta päästä ja hänelle täysin loogisista ajatusketjuista. Vaikka ohjaaja-käsikirjoittaja Sanna Lenken on tiettävästi itse sairastanut nuorena anoreksian, hän ei ole täysin onnistunut käyttämään tämän kokemuksen tuomaa etua saadakseen sairauden olemusta välitettyä katsojalle. Elokuvasta jää mielikuva jostakin karmaisevasta taudista, joka ilman syytä voi ottaa valtaansa kenet tahansa niin, että sairastunut joutuu toimimaan oman tahtonsa vastaisesti kuin manattu.

mainos alkaa

Joiltain osin Pieni siskoni muistuttaa opetusfilmiä, sellaista, jonka voisin näyttää luokalleni, jos opettaisin vaikkapa ala-asteella terveystietoa. Tuntuu, että sellaiset asiat, jotka tekevät elokuvasta persoonallisen, ovat saaneet siirtyä syrjään sairauden kuvaamisen tieltä. Asioita on pelkistetty niin, että ne ovat helposti käsitettävissä, ja sairaus kuvataan selkeästi yksityiskohtiin takertumatta. Tämän myötä esimerkiksi vanhempien hahmot jäävät luonnosmaisen yksinkertaisiksi. Simppeliys ja suoraviivaisuus on toki hyväkin, mutta rajaa elokuvan ainoastaan yhtä arvokkaaksi kuin aiheensa: Ilman sitä sillä ei olisi paljoakaan tarjottavaa, ja mikäli anoreksia olisi elokuvissa yleisempi aihe, olisi Pieni siskoni varmaan jäänyt tekemättä.

Siinä, missä elokuvasta puuttuu persoonallisuutta, sitä tuo onnistuneesti elokuvaan nuori pääosan esittäjä Rebecka Josephson. En muista, milloin olisin ihaillut yhdenkään lapsinäyttelijän suoritusta samoin, kuin Stellan kömpelöä ja hellyyttävän aitoa hahmoa seuratessani. Stella ajaa kuvitellut viiksensä, kirjoittaa rakkausrunoja siskonsa 35-vuotiaalle valmentajalle ja jää Katjan varjoon niin kotona kuin luistelukentälläkin. Josephson on pääroolissaan vangitseva ja onnistuu luomaan aidomman ja moniuloitteisemman hahmon kuin yksikään elokuvassa esiintyvistä, varmasti kokeneemmista kollegoistaan. Koko hahmo on ilahduttavaa vaihtelua nuortenelokuvien päähenkilökavalkadiin. Stella on pullea ja epävarma pieni tyttö, johon on helppo samastua ja jonka motiivit ovat ymmärrettäviä.

josephson

On elokuvassa toki muutakin hyvää. Se on kauniin yksityiskohtaisesti kuvattu, ja huolellisesti siihen on saatu sommiteltua sivujuonia Stellan ihastuksesta ja hänen ystävistään. Pieni siskoni kuvaa myös surullisen humoristisesti hämäryyttä lapsuuden ja aikuisuuden välillä. Se tuo esille ristiriidat, jotka syntyvät, kun haluaa kerätä pieneen lasipurkkiin koppakuoriaisia, mutta myös opetella pussailemista tomaatilla, tai kun haluaa syödä grillisipsejä, mutta olla samalla yhtä kaunis ja hoikka kuin ihailtu isosisko. Pieni siskoni on myös realistinen ja kaunis kuvaus siskojen välisestä suhteesta. Vaikka kiristys, uhkailu ja pelottelu ovat toki oleellinen osa tätä pyhää sidettä, kuuluu siihen myös ennen kaikkea välittäminen ja huoli toisesta.

Pieni siskoni ensi-ilta: 11.12.2015. Ohjaus: Sanna Lenken
Rooleissa: Rebecka Josephson, Amy Deasismont

Kommentoi Facebookissa
Ellen Eljaala