Paluu vastakkainasettelujen aikaan

Ville Suhonen teki elokuvan isänmaanpetturina teloitetusta Martta Koskisesta.

Sodankylän elokuvajuhlilla viime kesänä ensi-iltansa saanut dokumenttielokuva Ompelijatar on loka-­marraskuussa valtakunnallisella esityskiertueella.

Ville Suhosen elokuva kertoo poliittisesti aktiivisen työläisnaisen elämäntarinan kautta niistä poliittisista jännitteistä, joiden keskellä Suomessa elettiin sisällissodan ja jatkosodan päättymisen välisenä aikana.

Elokuvan keskushenkilö Martta Koskinen tuomittiin jo vuonna 1918 punakaartin naiskomppanian jäsenenä vankileirille. 1930-luvulla hän toimi kielletyn kommunistisen puolueen aktiivina ja kuului muun muassa Hertta Kuusisen, Yrjö Leinon ja Hella Wuolijoen lähipiiriin.

Sodan jälkeen Hertta Kuusisesta tuli SKDL:n kansanedustaja ja Suomen kaikkien aikojen toinen naisministeri. Yrjö Leino toimi 1940-luvun lopulla kolmessa hallituksessa ministerinä. Teatterikirjailijana ja liikenaisena tunnetusta Hella Wuolijoesta tuli Yleisradion pääjohtaja.

Martta Koskiselle kävi huonommin: hän on viimeinen valtiovallan teloittama nainen Suomessa.

Ville Suhonen oli pyöritellyt aihetta mielessään jo kolme vuosikymmentä. Se, että elokuva valmistui juuri nyt, on Suhosen mukaan sattumaa ja liittyy rahoituskuvioihin.

”Elokuvan takana on ajatus siitä, että 1920–30-luvut olivat Suomen historiassa yksi sellainen aikakausi, jota ei ole käsitelty pohjamutia myöten. Ihmisoikeuskysymykset, sananvapauden rajoitukset ja väkivallan lietsominen ovat sellaisia juttuja, joista syytämme tänä päivänä muuta maail­maa surutta. Kuitenkin on hyvä muistaa, että yhden sukupolven päässä se oli Suomessakin todellisuutta.”

Martta Koskinen vaikuttaa elokuvan perusteella hillityltä ja harkitsevalta persoonalta, enemmän hiljaiselta puurtajalta kuin eturivin agitaattorilta. Kuinka hänen persoonansa istuu oman aikansa maanalaisen toiminnan aktivistien kuvaan yleensä?

”Oman aineistoni perusteella tuntuu, että miehet olivat yleensä aika suoraviivaisia, toiminnallisia ja keskenään kinastelevia, kun taas naisten tehtävä oli enemmän olla taustalla ja pitää pyöriä pyörimässä. Naisten yhteisö vielä tiivistyi vankilajaksojen aikaan. Martta Koskinen tuntuu henkilönä olleen erityisen vastuuntuntoinen jo nuorisoseuran aikana 1920-luvulla, jolloin hän saattoi joskus ainoanakin kantaa vastuuta myös käytännön asioista.”

Elokuvassa kerrotaan, miten maanalainen vastarintaliike välitti Neuvostoliittoon tietoja esimerkiksi Suomen puolustuksesta ja pyrki muilla tavoin tukemaan Neuvostoliittoa sen Suomea vastaan käymässä sodassa.

Suhosen mukaan tietojen välittäminen oli kuitenkin melko vaatimatonta toimintaa – jos tiedot edes päätyivät Neuvostoliittoon asti.

”Idässä ei ollut juuri luottoa ja uskoa suomalaisten kommunistien toimintaan. Minusta Martta ei ollut erityisen militantti. Vaikuttaisi siltä, että esimerkiksi elokuvassa mainittuja viestejä hän ryhtyi välittämään, koska oli hyvin läheinen Hertta Kuusisen kanssa, ja Hertan mies Yrjö Leino pyysi.”

Suhosen mukaan Koskisen tapaukseen liittyvä ja sotilastietoja koskeva näyttö liittyi kahteen lappuseen, joiden tausta on osin hämärä.

”Valtiollisella poliisilla ei todennäköisesti ollut kovin tarkkaa tietoa siitä, mitä oikeasti oli tapahtunut. Kun vielä 30-luvulla oli sen toimintaa sääteleviä lakeja, sota-aikana sille kaikki oli sallittua ilman mitään rajoja. Kommunistien toimintaa taas selittää se, että Suomi kävi sotaa natsi-Saksan liittolaisena, ja voitto sodassa olisi tarkoittanut kommunisteille kovaa kohtaloa. Tässä mielessä he kokivat, ettei heillä ollut vaihtoehtoa. Kuitenkin ihmisten valintoja arvioitaessa kannattaa varoa jälkiviisautta.”

Yhteiskunnallinen jännite näyttää jälleen nousevan Suomessa. Jotkut ovat perustamassa jo uutta Lapuan liikettä. Onko vastakkainasettelujen aika ehkä jossain mielessä palaamassa? Suhonen ei sitä mahdollisuutta kiellä.

”On mahdollista, että vastakkainasettelu voi palautua oikein kunnollakin. Tämä elokuvakin olisi tuntunut ihan erilaiselta, jos olisin saanut tehtyä sen viisi vuotta sitten. Nykyään kansallisen menneisyyden hallinta tuntuu dramaattisesti kadonneen. Kun kaikki eivät jaksa lukea tutkimuksia, elokuva voi olla tärkeä välittäjä. Silti dokkareita tehdään vähemmän kuin aikaisemmin, koska rahoituskuviot ovat vaikeita eikä ulkomailta juurikaan saa rahaa kansallisiin hankkeisiin. Kysyntää kyllä olisi, jos vain niiden tekemiselle ja levittämiselle löytyisi enemmän resursseja. Onneksi historialliset aiheet näyttävät löytäneen tietään fiktionkin puolelle.”

Ompelijatar kiertää loka-marrakuussa ainakin Helsingissä, Tampereella, Mäntässä, Ikaalisissa, Lahdessa, Kuopiossa, Turussa ja Oulussa. Tarkempi ohjelmisto päivittyy verkkosivuille.

Kommentoi Facebookissa
Querelle 2019
Route Couture