big_fimage.jpg

Oy Graffiti Ab

Teksti Jari Tamminen

Kalliossa kokeillaan, miten katutaide taipuu ammatiksi ja yritystoiminnaksi.

”Tarkoituksena on saada sen verran iso myynti aikaiseksi, että maalarit voisivat  saada tästä elantonsa. Leiskuvan yhtenä tavoitteena on edistää katutaidetta ja graffitia Suomessa. On kaikkien toimijoiden etu, että alaa pystytään puskemaan eteenpäin”, toteaa Saija Salonen.

Salonen avasi katutaidetila Leiskuvan marraskuussa 2014 puolisonsa Marko Saarelaisen kanssa Pengerkadulle, Helsingin Kallioon. Tila sijoittuu jonnekin nuorisokulttuurin, katutaiteen ja opetuksen välimaastoon.

Erilaiset kurssit Leiskuvan oman henkilökunnan ja vierailevien tähtien vetäminä on suunnattu iästä riippumatta kaikille, jotka ovat kiinnostuneita katutaiteesta joko harrastuksena tai seuraajana.

Katutaidetilassa järjestettävien lyhyiden ja pidempien kurssien lisäksi leiskuvalaiset ryhmineen jalkautuvat myös ajoittain läheisen Suvilahden graffitiseinälle.

Salosella on taustaa nuorisotyön ja mediakasvatuksen parissa tuottajana. Saarelainen puolestaan on toiminut graafisena suunnittelijana ja web designerina sekä takavuosina kunnostautunut luvattoman graffitin saralla keräten mainetta taiteilijanimellä Acton.

Molemmat ovat myös työskennelleet Helsingin nuorisoasiainkeskuksen palveluksessa.

Entä yhteinen firma? Onko siinä kyse alakulttuurilla rahastamisesta?

”Graffitilla rahastetaan jatkuvasti. Jokainen alalla ja sen liepeillä toimiva firma ’rahastaa’ sillä. Jokainen maali­, tussi­ ja vaatemerkki rahastaa sillä. Sen lisäksi graffitilla myydään tuotteita. Sitä käytetään mainonnan välineenä ihan niin kuin kaikkia kulttuurisia ilmiöitä. Ikeakin lanseeraa tänä keväänä ’jotain graffitiaiheista'”, Salonen vastaa.

Se ”jotain” on sarja katutaideaiheisia julisteita.

”Graffitin parissa on Suomessa useita toimijoita, jotka miettivät, miten sillä elättäisi itsensä ja perheensä. Jokainen alalle tuleva tukee toisia edistäen graffitia omalla sektorillaan. Toivottavasti Leiskuva tulee myös raivaamaan mahdollisimman paljon tilaa graffitille kulttuurina ja liiketoimintana muillekin.”

Salonen löytääkin yhden erityisen kipupisteen kulttuuriyrittäjän arjessa.

”Ongelma tietenkin koko kulttuurialalla on, että ihmiset haluavat kokea kulttuuria ilmaiseksi – tavallaan sen pitäisi olla kaikkien oikeus. Kuitenkin samalla tekijöiden pitää pystyä elättämään itsensä. Tässä kohtaa on löydettävä joku kompromissi.”

”Moni tekee graffitia harrastuksenaan ja rahoittaa sen palkkatyöllä, vaikka teokset olisivat todella kunnianhimoisia ja korkealaatuisia. Muualle palkkatyön tekeminen on tavallaan mahdollisuuksien tuhlaamista, koska se rajoittaa graffitin parissa vietettyä aikaa ja alan laajempaa eteenpäin viemistä.”

Monet taideprojektit rakentuvat käytännössä apurahojen varaan. Tämä ei kuitenkaan ole katutaiteen saralla vielä toistaiseksi arkea.

”Apurahat eivät ole perinteisesti graffitimaalareille jakaantuneet.”

Marko Saarelainen muistuttaa, ettei katutaidetta myöskään kannata mystifioida liikoja.

”Katutaide tai graffitit voivat olla, ja ovatkin, normaalia harrastustoimintaa muiden harrastusten joukossa. Ja Leiskuva nimenomaan tarjoaa vapaa­ajan ja virkistystoimintaa. Me emme kuitenkaan ole tarjoamassa survival­tyyppisiä seikkailumatkoja junajaardeille. Jossain toisessa paikassa saatetaan maalata akvarellimaalauksia, meillä maalataan kirjaimia ja sarjakuvatyyppisiä hahmoja tussein, akryyli­ tai spraymaalein taululle ja paperille. Työpajojen puitteissa toki myös muita kohteita.”

Leiskussa pyritään myös aktiivisesti poistamaan skeneen liittyviä pinttymiä.

”Yleisestikin olettamus siitä, että graffitit olisivat vain nuorten miesten hommaa, voisi joutaa romukoppaan”, Saarelainen toteaa. ”Kyseessä on kuitenkin melko seksistinen ja ihmisiä vähättelevä näkemys. Graffiti taideharrastuksena sopii kaikille, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Ei spraypurkin käyttöohjeissa lue, että pakollisena käyttäjäominaisuutena pitäisi olla penis.”

”Spraymaalipurkki on muutenkin vain väline muiden joukossa siirtää väriä haluttuun kohteeseen. Tämän hetken lapset ja nuoret kasvavat onneksi ilmapiiriin, jossa graffitimaalaaminen on vain yksi urbaani harrastus muiden joukossa. Luvallisilla graffitiseinillä voi nykyään törmätä meidän perheen ohella muihinkin perheisiin, jotka ovat koko perheen voimin eväs­ ja maalausretkellä. Onneksi meillä on tällaisia mestoja.”   Opetustehtävän lisäksi Leiskuvan tavoitteisiin lasketaan ei enempää eikä vähempää kuin asenteiden ja katukuvan muuttaminen.

”Esimerkiksi Multicolored Dreams ­ryhmä teki melkoisen kasvojenkohotuksen Myyrmäen juna­asemalle maaliskuun lopussa. Meiltä puuttuvat vielä katukuvasta taiteellisesti korkealaatuiset teokset, jotka valtaavat harmaat talot ja haastavat perinteisen betoniarkkitehtuurin”, Salonen tarjoaa esimerkiksi.

Työtä siis riittää, onneksi myös tekijöitä.  

Leiskuva

Pengerkatu 9, Helsinki.

www.leiskuva.fi 

Ikean katutaidejulisteista voi lukea lisää Fifin Häirikkö­blogista.

Kommentoi Facebookissa
Educa 2019
Helsinki liikkuu