Teksti Antti Ronkainen Kuvat Valtioneuvoston kanslia
Oppositiopuolueet siunasivat hallitusvuosinaan nykyisen talouskurin.
Eurokriisin jälkeen talouskuria on lujitettu kansainvälisillä sopimuksilla ja kansallisella lainsäädännöllä. Tämän myötä politiikka rajautuu arvovalintoihin leikkauskohteista. Melu tulee kaiken aikaa pienemmistä asioista. Entinen valtiosihteeri Raimo Sailas ilmaisi asian näin:
”Jyrki Kataisen (kok.) hallitus kavensi finanssipolitiikan kansallista itsemääräämisoikeutta vähin äänin, eikä asiasta käyty juuri julkista keskustelua. Ajopuuna oltiin.” (HS 1.9.2015)
Sailas viittaa Kataisen hallituksen hyväksymään finanssipoliittiseen sopimukseen, joka astui voimaan 1.1.2013. Sopimuksen mukaan julkistalouden ”on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen”. Tämän seurauksena Suomen lakiin kirjattiin ”keskipitkän aikavälin tavoite” korkeintaan 0,5 prosentin suuruisesta rakenteellisesta alijäämästä (fipo-laki 869/2012).
Sopimus ja laki lisäävät Euroopan komission määräysvaltaa jäsenmaiden talouspolitiikasta.
Keskeisellä sijalla ”keskipitkän aikavälin tavoitteiden” saavuttamisessa on niin kutsuttu ”tuotantokuilu”. Tuotantokuilu tarkoittaa toteutuneen BKT:n ja tilastollisilla menetelmillä lasketun potentiaalisen BKT:n välistä erotusta. Koska komissio määrittää tuotantokuilun korjaamisen, sen arviot BKT:n kehityksestä rajoittajat Suomen hallituksen talouspolitiikan liikkumavaraa.
Käytännössä rakenteellinen alijäämä onkin lakiin kirjattu mittari, jonka perusteella toteutunutta alijäämää pyritään korjaamaan komission määrittämillä talousteoreettisilla malleilla. Nämä mallit perustuvat uusklassisiin ihanteisiin työn tarjonnan tarpeellisuudesta ja julkisen sektorin tehottomuudesta.
Mikäli jäsenmaa jää keskipitkän aikavälin tavoitteesta, finanssipoliittisen sopimuksen mukaan ”Euroopan komissio tekee ehdotuksen tätä koskevaksi lähentymisaikatauluksi”. Merkittävä poikkeaminen tältä ”sopeuttamisuralta” käynnistää ”korjausmekanismin”, joka on kirjattu fipo-lain myötä Suomen lainsäädäntöön komission ehdottamien periaatteiden pohjalta.
Lakiin on siis kirjattu henki, jonka mukaan työllistämisohjelmilla tai kokonaiskysynnällä ei ole suurtakaan merkitystä talouden kannalta.
Osviittaa komission määräysvallasta saatiin keväällä, kun Juha Sipilä, Timo Soini ja Alexander Stubb neuvottelivat hallitusohjelmasta. Komissio lähetti paimenkirjeen, jossa se vaati tulevalta hallitukselta toimenpiteitä alijäämän laskemiseksi, liian varhaisten eläkeputkien poistamista, kunta- ja sote-uudistusten kustannustehokkuutta, vähittäiskaupan avaamista kilpailulle sekä nuorten, vanhojen ja pitkäaikaistyöttömien työllistämisen edistämistä.
Kolme ässää ryhtyivät toimiin. Hallitusohjelmassa sovittiin miljardien leikkauksista, minkä lisäksi on asetettu erilliset euromääräiset menosäännöt, joita valtiontalous ja kuntatalous eivät saa 2019 ylittää. Lisäksi hallitus valmistelee sote-uudistusta sekä työttömyysturvan uudistusta, joka tiukentaa velvollisuutta ottaa vastaan työtä ja osallistua aktivointitoimenpiteisiin. Hallitus on myös esittänyt kauppojen aukioloaikojen sääntöjen kumoamista, minkä jälkeen ne voisivat olla auki 24/7.
Sipilä, Soini ja Stubb tekivät kiltisti kaiken, mitä komissio vaati. Komissio katsoi, että toimet olivat riittäviä. Syyskuussa julkaistun Julkisen talouden suunnitelman mukaan Suomi täyttää komission vaatimukset rakenteellisesta sopeutuksesta vuosina 2015 ja 2016 ”kohti keskipitkän aikavälin tavoitetta”.
Suomi on saanut komissiolta puhtaat paperit kuitenkin ainoastaan kahden ensimmäisen vuoden osalta, sillä ”myöhempien vuosien osalta sopeutusvaatimuksia ei vielä ole määritelty”. Maailmantalouden heilahdukset ja niiden mukana muuttuvat komission arviot voivat johtaa vielä moniin uusiin julkistalouden ja palkkojen leikkauksiin.
Sinällään Juha Sipilä ei valehdellut sanoessaan, että komissio on hilkulla alkaa päättää leikkauksista Suomen puolesta. On kuitenkin ironista, että Sipilän hallitus sitoutuu ankaraan leikkauspolitiikkaan välttääkseen komission ankaran leikkauspolitiikan.
Tämän tragedian vastustaminen on vaikeaa, sillä nykyiset oppositiopuolueet, SDP, vihreät, vasemmistoliitto, RKP ja kristillisdemokraatit, olivat hyväksymässä finanssipoliittista sopimusta ja fipo-lakia. Joko oppositiopuolueet hyväksyivät talouskurin ja komission määräysvallan Kataisen hallituksessa tai eivät ymmärtäneet päätöstensä seurauksia.
