Teksti Tapani Möttönen
Death Hawksin hippiretkue vaeltaa synkkyydessä ja valmistautuu uuden levyn äänityksiin Flow-festivaalin alla. Suunta on yhä mysteeri kitaristi-laulaja Teemu Markkulalle.
Death Hawks on päättänyt hiljan Ruotsista Kroatiaan ulottuneen Euroopan-kiertueensa, joka käsitti 19 keikkaa kolmessa viikossa. Yhtyeen kitaristi-laulaja Teemu Markkula kättelee kuitenkin reippaasti lounasravintolan takaosassa. Kumma kyllä, kesän ainoa vapaa viikonloppu on riittänyt palautumiseen.
”Olen innoissani ensimmäisestä varsinaisesta festarikesästämme”, Markkula kertoo.
”Olemme keikalla lähes jokaisena viikonloppuna, mutta viikolla meillä on aikaa valmistella uutta levyämme.”
Tulevalla Flow-keikalla saatetaan jo kuulla uuden levyn materiaalia.
Haukkojen debyytti Death and Decay julkaistiin 2012 ja yhtyeen nimilevy seuraavana vuonna 2013. Vain muutamassa vuodessa riihimäkeläisystävyksien viiksikvartetti on kivunnut Femma-gaalan päävoiton kautta kotimaan suurimmille festarilavoille. Konsepti vain on hieman epätavanomainen.
Kuten suuri osa tämän hetken vähääkään taiteellisesti kunnianhimoisista yhteistä, myös Death Hawks ammentaa historiasta. Radioystävällisestä retrosopasta ei kuitenkaan ole kyse. Yhtye vaeltaa hippipsykedelian jälkeisessä synkkyydessä, jossa tie toiselle puolelle käy happolätkän sijaan kuoleman portin kautta.
”Tekemällä oppii parhaiten. Tai ehkä sanoisin mieluummin, että tekemällä oppii oman tyylin”, Teemu Markkula kuvaa yhtyeensä kehitystä.
”Olimme soittaneet yhtyeenä aikaisemmin, mutta päätyneet sitten omille teillemme. Minulla kasaantui sitten nippu omia kappaleita, ja pyysin jätkiä avuksi soittamaan ja sovittamaan. Siitä eteenpäin homma oikeastaan on kehittynyt luonnollisen evoluution kautta.”
”Olemme kasvaneet yhdessä yhteisten bändien kautta, diggailleet samanlaista musiikkia New York Dollsista Thelenious Monkiin, ja jokainen tuo keitokseen mukaan oman annoksensa henkilökohtaisuutta”, Markkula jatkaa.
Henkilökohtaista tai ei, levyillä esiintyy yhtenäinen yhtye, jonka musiikillisia vaikutteita on samalla vaikea kuvata tyhjentävästi. Kappaleissa on transsinomaista junnausta, autiomaa-bluesia, Ennio Morriconea ja krautrockin maalailevia syntetisaattoreita.
”Musiikkimme ei missään tapauksessa ole itsetarkoituksellista retroilua, vaan perustuu yksinkertaisesti siihen määrään asioita, jotka 70-luvulla on tehty hyvin”, Markkula sanoo.
”Kun vertaa vaikkapa 90-lukuun, niin silloin hyvin tehtyjen asioiden skaala on vain yksinkertaisesti paljon kapeampi, vaikka löytyyhän sieltä rap ja norjalainen black metal”.
Rap ja black metal eivät toistaiseksi paista läpi yhtyeen äänimaisemasta, mutta jälkimmäisen kalmankatku on nähtävästi tarttunut yhtyeen tematiikkaan.
”Minua on mietittänyt, miksi nykyisin vain hevibändit laulaa kuolemasta”, Markkula sanoo.
”Yksi yhtyeemme lähtöajatuksista oli käsitellä samoja teemoja kuin hevibändit, mutta täysin eri tyylillä. Ei kuitenkaan nurkkaan piiloutuen tai selkä yleisöön päin soittaen, vaan näyttävästi, aihetta uuteen valoon nostaen.”
”Pidän kuolemaa kiehtovana aiheena, en asiana, jota tarvitsisi välttämättä pelätä tai käsitellä juuri tietyllä tavalla. Siinä on yhtä paljon surun ja juhlan aihetta. Onko se tyhjyys tai matka, en tiedä vielä. Minua kiinnostaa kyllä ottaa selvää, joskaan ei suoranaisesti”, Markkula hymähtää.
Yhtyeen tematiikassakin tapahtuu kehitystä koko ajan.
”Ensimmäisen levyn sanoitukset olivat mystistä folk-lyriikkaa, lainaa kansantaruista Death Hawks -mytologialla maustettuna”, Markkula kuvailee.
”Mutta ounastelisin vahvemmin omakohtaista otetta jatkossa. Tätä kehitystähän tapahtui jo toisen levymme kohdalla.
Mutta miksi juuri 70-luku ja kraut?
”Se on luonnollista kehitystä, joka on vain tapahtunut. Pidän hirveän kiehtovana aikana juuri sitä hippivaiheen krapulaa. Olen itsekin soittanut iloista folk-psykedeliaa, ja vaikka en olekaan tarkoittanut toistaa omalla kohdallani sitä tapahtumakulkua, niinpä vain minullekin on käynyt. Enpä olekaan ajatellut asiaa tuolta kantilta”, Markkula naurahtaa.
Helsingistä hiljan maaseudulle muuttanut Markkula keksii pian toisenkin yhtäläisyyden.
”Moni kraut-yhtye, esimerkiksi Harmonia, pakeni sitä Länsi-Saksan betoniankeutta maaseudun idylliin, myös musiikillisesti. Luonnon virta on se, mikä useilla kraut-bändeillä aiheuttaa sen toiston, ei niinkään kaupungin syke.”
Vielä Death Hawksin ensimmäisellä levyllä Markkula vastasi sekä sävellys- että sanoitustyöstä, mutta tämä on muuttunut.
”Mua ei lainkaan haittaa, että olemme koko ajan bändiytyneet ja liikkuneet kohti yhdessä tekemistä. Näinpä me kuulostammekin koko ajan enemmän yhtyeeltä.”
”Biisimme ovat kyllä livenä raameissaan, vaikka nämä raamit ovatkin laveammat kuin tyypillisesti pop- ja rock-bändeillä. Improvisaatiota voisi oikeastaan lisätäkin”, Markkula pohtii.
Toisaalta yhtyeen äänimaailma on kehittynyt Death Hawks -levyllä modernimpaan ja elokuvallisempaan suuntaan. Tallella on hypnoottinen toisto.
Äkkinäinen voisi luulla, että yhtye rakentaa kappaleistaan transsin välikappaleita livekokemusta valmiiksi ajatellen.
”Pyrimme yhtyeenä soittamaan aina täydellä intensiteetillä”, Markkula sanoo.
”Mutta ei ole väliä, onko yleisön reaktio istua hiljaa paikallaan vai hyppiä lavalta yleisön sekaan, sillä molempia tapahtuu meidän keikoillamme.”
”Mehän emme harrasta keikoilla välispiikkejä. Emme halua katkaista saavutettua intensiteettiä höpisemällä jotain päivän kuulumisia.”
Death Hawksin nykytilanne on rehevä yhdistelmä keikkailua ja vaikutelmien etsimistä uutta levyä varten.
”Kasassa on demoja, aihioita, raakileita, nauhoituksia soundcheckeistä, luontoääniä ja kirkkourkuja Kufsteinin kaupungista Itävallassa. Kaikki tapahtuu yhtä aikaa: keikkailu, biisien tekeminen ja se, millaiseen maailmaan se vie. Kuljemme kapenevaa polkua, jonka päästä lopulta löytyy uuden levyn tyylillinen suunta.”
”Flow tulee olemaan erityinen kesän keikkojen joukossa”, Markkula jatkaa.
”Soitamme sisälavalla ja roudaamme mukanamme omat visuaalit. Oma VJ:mme Janne kuvittaa keikkamme livenä. Lavalle tuomme laajennetun kokoonpanon, johon kuuluvat jouhikon soittaja Pekko Käppi ja tuottaja Janne Lastumäki.”
Uskollisena Flow’n-kävijänä Markkula tulisi kaupunkiin festivaalia varten, vaikkei siellä esiintyisikään.
”Se musiikillinen tarjonta on aina ollut ainutlaatuista. Se, että Flow on kaupunkifestari, näkyy myös hyvällä tavalla”, Markkula virnistää.
Death Hawks keikkailee elokuussa Porissa, Helsingissä ja Tampereella sekä Ranskan Cernoyssa. deathhawks.com
Flow-festivaali 8.–10.8. flowfestival.com
Uusimmat kategoriassa Musiikki:
