big_fimage.jpg

Taiteilija nimeltä Sjón

Teksti Hannele Huhtala

Islantilaisen kirjailijan uutuusteos kuvaa ulkopuolisuutta 1900-luvun alussa.

Sjón kertoo nauraen erään tiedejutun otsikon: “Zombie-worms drill whale bones with acid”, zombie-madot poraavat valaanluita hapolla. Islantilainen kirjailija törmasi artikkeliin Twitterissä. Hänellä on siellä tili, mutta hän ei käytä sitä varsinaisesti omien töidensä mainostamiseen, vaan uusien ideoiden etsimiseen ja ulkomaalaisten ystäviensä kanssa keskustelemiseen.

Tuon tiedejutun otsikkoakin mieltäkutkuttavampia ovat Sjónin eli Sigurjón Birgir Sigurðssonin kirjat.

Vastikään suomennettu uutuuskirja Poika nimeltä Kuukivi kertoo homosta pojasta 1900-luvun alussa Islannissa. Poika rakastaa elokuvia ja viettää aikansa pimeissä teattereissa.

“Olen itsekin aika elokuvafriikki”, Sjón sanoo. Ja sen huomaa: kirjan sivulla on viittauksia ja muutamia kuviakin Louis Feuilladen Vampyyrit-elokuvan 6. osasta.

Sjón tekee kirjojaan varten paljon tutkimustyötä. Poika nimeltä Kuukivi -kirjassa yhtenä teemana on espanjalaistauti, jota käsitteleviä artikkeleita Sjón kertoo tallettaneensa 12 vuoden ajan.

“Tämä on tietynlaista salapoliisityötä, etsin asioita ja yhdistelen tietoja. Jos luen jotain kiinnostavaa, otan siitä valokopion, niin kuin tein aikana ennen internetiä.”

Mutta espanjantautia koskevia artikkeleja hän alkoi kerätä suunnitellessaan kirjaa spiritualismista Islannissa.

“Spiritualismista tuli valtavan suosittua vuoden 1918 jälkeen, sillä islantilaisia oli kuollut valtavasti espanjalaistautiin. Syntyi tarve keskustella kuolleiden kanssa”, Sjón sanoo.

Sjónin uutuuskirjan päähenkilö karkotetaan maasta, kun hänen homoseksuaaliset suhteensa paljastuvat. Nykypäivän Islanti on vapaamielisempi. Tasa-arvoinen avioliittolaki on ollut maassa voimassa vuodesta 2010.

“Kun ensimmäinen gay pride järjestettiin Reykjavikissa vuonna 1978, paikalla oli 20–30 ihmistä. Nykyisin jokakesäinen gay pride on kaupungin suosituin koko perheen juhla.”

Sjón sanoo, että tasa-arvoa ajavat tahot onnistuivat antamaan maalle “kauniin ja kompromissittoman opetuksen ihmisoikeuksista”.

Kun kysyn, miten islantilaiset taiteilijat selvisivät Islannin talouskriisistä vuonna 2008, Sjón kohauttaa olkiaan.

“Silloin oikeastaan huomasimme, kuinka vähän yhteiskunta oli aiemminkaan tukenut kulttuuria. Kulttuuri ei ole kallista. Ja kun maassamme moni menetti kotinsa, eivät taiteilijat alkaneet valittaa tukien menetyksistä”, Sjón toteaa.

“Toisaalta kovat ajat ovat hyvää materiaalia taiteilijalle”, kirjailija jatkaa.

Vuonna 2009 Islannissa nousi johtoon Paras puolue, jota vetää koomikko Jón Gnarr. Puolue voitti Reykjavikin paikallisvaalit vuonna 2010, ja Gnarrista tuli pormestari.

“He onnistuivat kääntämään populismin sanoman voitokseen. Taiteilijat ovat kuitenkin hyviä tällaisissa tiukoissa paikoissa: he ovat jo tottuneet työskentelemään pienillä budjeteilla ja lahjomattomasti.”

Viime vuoden parlamenttivaaleissa Islannissa valtaan pääsivät kansallismielinen itsenäisyyspuolue ja keskustaliberaali progressiivinen puolue.

“He ovat ahdasmielistä porukkaa. Pääministeri sanoi juuri, että ilmastonmuutoksesta on vain hyötyä Islannille!” Sjón kertoo.

Kirjailijan mukaan islantilaisilta puuttuu yhteinen päämäärä.

“Kukaan ei tiedä, millainen maa Islanti haluaa olla 40–50 vuoden päästä.”

Hän huomauttaa, että esimerkiksi Googlen ja Facebookin kaltaiset yritykset tietävät, mitä he haluavat: he haluavat myydä tuotteitaan 200 vuodenkin päästä.

“Kun yhteiskunnalta puuttuu suunta, tuntuu siltä, ettei ihmisten välillä ole solidaarisuutta. Emme tiedä, mihin olemme menossa.”

Sjón: Poika nimeltä Kuukivi. Suomennos: Tuomas Kauko. Like 2014. 154 s.

Kommentoi Facebookissa
Antropos-seminaari
Helsinki liikkuu