Viime vuosien tietovuodot ja internetissä yhä lisääntyvä valvonta ovat tämän vuoden Berliinissä pidettävän taiteen ja digitaalisen kulttuurin festivaali Transmedialen selkärankaa.

Berliinissä dokumentaarinen kybermaailman ja tiedustelumaailman tarkasteleminen muuttuu taiteeksi. Vielä vuosi sitten kaikki näiden taiteilijoiden, hakkereiden ja aktivistien työ olisi näyttäytynyt pelkältä salaliittoteorialta.

Edward Snowden on muuttanut kaiken.

Kolme amerikkalaista: dokumenttielokuvaohjaaja Laura Poitras, taiteilija Trevor Paglen ja valokuvaaja-toimittaja-hakkeri Jacob Appelbaum ovat festivaalilla läsnä.

He kertovat kukin tavallaan, miten tuoda omassa taiteessaan esiin valtion salaamia ja arkaluontoisia asioita, ja miten voimme oppia näkemään piiloteltua todellisuutta ympärillämme.

Miten voi nähdä näkymätöntä?

”Haluan taiteelta keinoja nähdä se historiallinen hetki, jossa elämme”, Trevor Paglen sanoo. Paglen tekee kokeilevaa maantiedettä.

Häntä kiinnostaa historiallisena hetkenä eräs tietty salainen maisema, jonka hän kaivaa esiin käyttämällä ”oikeita välineitä” ja kysymällä ”oikeita kysymyksiä”.

Kyse on salaisesta sotilastukikohdasta Nevadan autiomaassa. Sen kuvaamista varten hän käyttää kaukoputkikameraa.

Paglen tarkastelee muun muassa Lähi-idän alueen mobiilipalveluista vastaavan Thuraya-satelliitin viereen ammuttua Yhdysvaltain tiedustelusatelliittia yötaivaalla. Paglen yrittää päästä selville erilaisten peitefirmojen logoista ja allekirjoituksista, joiden takaa ei löydykään mitään eikä allekirjoitusten mukaisia henkilöitä ole olemassa.

Paglen on tutkinut erilaisten peiteltyjen operaatioiden, kuten CIA:n salaisten vankiloiden logistiikkaa taiteen keinoin.

Saadakseen selville miten maailmanlaajuinen, salainen järjestelmä toimii kuljetusten tasolla, hän päätti seurata lentoliikennettä ja pyysi saada armeijalta käsiinsä listan siviililentoyhtiöistä, joilla on lupa laskeutua sotilastukikohtien lentokentille.

DHL:n, UPS:n, Fedexin ja muiden oletettujen firmojen lisäksi lupia pitää hallussa muun muassa Richmore aviation, Rapid air trans ja Premiere executive transport services. Niistä Paglen sai selville, että ne ovat salaisia kuljetuksia varten luotuja peiteyhtiöitä.

Seuraavaksi hän selvitti yhtiöiden osoitteita, ja vieraillessaan paikan päällä löysikin oletettujen yhtiöiden sijasta aivan toisia yhtiöitä ja eri ihmisiä.

”Ei tarvitse mennä Afganistaniin todistaakseen vakoilua, tai tarkkailla yötaivasta nähdäksemme salattuja toimenpiteitä. Riittää kun katsomme ympärillemme ja tarkkailemme asioita ja esineitä, joiden kanssa olemme päivittäin tekemisissä”, Paglen sanoo.

”Vuosi sitten emme olisi voineet puhua asioista, joista nyt aion puhua, sillä sitä olisi pidetty hulluutena. Ihmisten käsitykset ovat muuttuneet tietovuotojen seurauksena, ja erityisesti Edward Snowdenin paljastettua mitä tässä maailmassa oikein tapahtuu. Hullu ei tunnukaan enää niin hullulta”, Jacob Appelbaum sanoo.

Appelbaum kutsuu vuodettuja dokumentteja löydetyksi taiteeksi, ja esittelee kuvia erilaisista erikoisvalmistetuista tietokonetarvikkeista, joita Yhdysvaltain kansallinen turvallisuusvirasto NSA valmistaa ja levittää.

Kuvat olivat peräisin NSA:lta vuodetuista dokumenteista.

Appelbaum huomauttaa, että ”implantteja”, joiksi muunneltuja laitteita kutsutaan, on mahdoton erottaa tavallisista laitteista. Esimerkiksi tietokoneeseen vieraita tiedostoja injektoiva muunneltu USB-johto näyttää aivan tavalliselta USB-johdolta. Levittämistä helpottaa kulutuskäyttäytymisemme. Kun ostamme internetistä tehdasvalmisteisia laitteita, emme tiedä niiden alkuperää ja emmekä välttämättä tiedä, mitä reittiä ne meille tulevat.

Appelbaum kertoi itse tilanneensa tietokoneen internetistä, ja tarkastellessaan lähetysselvityksestä lähetyksen reittiä kävi ilmi, että se oli lähetetty ensin toisen nimiselle henkilölle eri osavaltioon ennen saapumistaan hänen kotiosoitteeseensa.

Viime vuoden syyskuussa Jacob Appelbaum selvitti Euroopan parlamentille USA:n valvontajärjestelmän toimintamekanismia. Hänen mukaansa päivittäispalveluiden tarjoajille kuten Skypelle ja Microsoftille luovuttamamme tiedot päätyvät NSA:n käsiin. Lopulta ne täydentävät jokaisesta internetin käyttäjästä rakentuvaa käyttäjäprofiilia.

Appelbaum väittää, että tieto järjestelmän toiminnasta on tuhonnut hänen oman internetin käyttönsä.

”Fyysinen maailma ja internet yhtyvät jokapäiväisissä esineissä, jotka ovat potentiaalisesti aseistettuja ja käännetty meitä vastaan”, Appelbaum lisää.

Kun Edward Snowden teki noin vuosi sitten päätöksen tuoda NSA:n dokumentteja julki, hän otti yhteyttä journalisti ja dokumenttiohjaaja Laura Poitrasiin. Miksi juuri häneen?

Poitras on kuvannut USA:n terrorismin vastaista sotaa sen alusta alkaen.

”Käsittelen työssäni USA:n sotatoimien inhimillisiä ja emotionaalisia seurauksia. Yritän luoda taiteen avulla tunneyhteyttä asioihin, joiden tiedämme olevan olemassa, mutta joihin emme osaa reagoida, kuten Guantánamo Bayn sotilasvankilaan. Se on virallisesti lakkautettu, mutta USA pitää siellä yhä vankina miehiä, joita ei ole edelleenkään syytetty rikoksesta”, dokumenttiohjaaja Poitras kertoo.

Poitrasin videolla näkyy ihmiskasvoja ja kehoja hidastetussa, muuttuvien ilmeiden ja ruumiinosien liikkeiden ajattomassa jatkumossa niiden ilmaistessa järkytystä, pelkoa, surua ja lohduttomuutta.

”Asuin New Yorkissa 9/11:n aikaan. En mennyt heti paikan päälle, vaan muutamaa päivää myöhemmin ja raunioiden sijasta kuvasin ihmisiä, jotka katsoivat raunioita. Itse asiassa kuvasin heitä katsomassa jotakin, jota ei enää ollut”, Laura Poitras kertoo.

Jacob Appelbaumin mukaan USA:ssa on tapahtunut kulttuurillinen muutos terroristi-iskujen jälkeen.

”Kun sanoin, että Osama bin Ladenille olisi pitänyt antaa oikeudenkäynti laittoman tappamisen sijaan, ihmiset sylkivät päin kasvojani. Olin surullinen, ettei hän saanut oikeudenkäyntiä, koska mielestäni se kuvasi meitä ihmisinä. Ajatus siitä, että on tavallisia ihmisiä, jotka ansaitsevat oikeudenkäynnin ja ’niitä muita’ heijastuu koko amerikkalaisen yhteiskunnan tasolla. Ongelma ei ole lehdistö tai hallitus, vaan ihmisessä asuva pieni fasisti, jonka moni meistä amerikkalaisista kieltäytyy tukahduttamasta”, Appelbaum kertoo.

New York Times uutisoi tammikuussa 2004 Yhdysvaltain armeijaa vastaan nostetusta tutkintapyynnöstä, joka koski vankien hyväksikäyttöä Irakissa.

”Juttu oli uutisten seassa, eikä kukaan tarttunut siihen, kunnes muutamaa kuukautta myöhemmin kersantti John Darby, joka oli nähnyt kuvat, ilmiantoi ne. Abu Ghraibin todellisuus paljastaa yhden sotahistorian järkyttävimmistä kuvastoista. Amerikkalaisten sotilaiden vankeihin kohdistamat raiskaukset, nöyryytykset ja kidutus eivät koskaan olisi tulleet tietoomme ilman ilmiantajaa”, Poitras muistelee.

Appelbaumin viittaus ”Snowdenin jälkeiseen aikaan” ilmaisee tietovuotajien yksittäisten tekojen painoarvon. Ilmiannot eivät itsessään muuta yhteiskuntaamme avoimemmaksi tai paranna sitä, mutta ne muuttavat käsitystämme siitä.

Vaikka todellisuus tuntuisi toivottomalta, olemme ehkä nyt siinä tuskallisessa tiedostamisen vaiheessa, joka on edellytys todelliselle muutokselle.

Paluuta aikaan ennen Snowdenia ei ole.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.