Teksti Noora Isomäki
Uudessa pelissä ratkaistaan vihjeitä ja pyritään löytämään tie ulos huoneesta. Huoneesta pakeneminen hämmentää, turhauttaa, palkitsee ja ilahduttaa.
”Karhulla on syntymäpäivät”, Ágnes Kaszás ilmoittaa meille Insideout-nimisen room escape -pelin alussa.
”Järjestämme yllätysjuhlan. Tässä on hänen huoneensa. Teidän tehtävänne on seurata vihjeitä.”
Unkarilainen kolmikko, psykologi, näyttelijä ja graafinen suunnittelija ovat tuoneet netistä tuttujen room escape -pelien konseptin oikeaan maailmaan Helsingissä. Tehtävänä, nimensä mukaisesti, on paeta huoneesta. Huoneesta ulos pääsee, kun osaa ratkaista annetut vihjeet. Suomalaisille tämä on uutta, mutta Unkarissa idea on saanut jo massiivisen suosion. Vastaavanlaisia pelejä löytyy Budapestistä jo lukuisia.
Kaszás käynnistää videon ja sulkee oven. Videolla lentoemäntää muistuttava ylipirteä nainen selittää pelin säännöt ja jo puolivälissä selostusta olen valmis aloittamaan. Säännöt sikseen, missä on ensimmäinen vihje?
Videon loputtua ruudulle ilmestyy kello ja dramaattiset numerot alkavat juosta takaperin. Aikaa on kuusikymmentä minuuttia ja tehtävämme on päästä ulos huoneesta, joka on kuin jotenkin vinoutuneesti sisustettu opiskelijaboksi. Lukolliset kaapit ja mitä kummallisimmat koriste-esineet hallitsevat koko tilaa. Musiikki ja valaistus lisäävät jännitystäni ja tajuan poukkoilevani ympäriinsä melko lailla päättömästi. Tunnelma on kuin kokonaan toisessa maailmassa.
Ensimmäisen kerran tosi elämän room escape -pelistä kuullessani halusin välittömästi kokeilla ideaa. Taustatutkimukseksi etsin internetistä yhden vastaavanlaisen pelin ja päätin kokeilla. Ihan vain kuivaharjoittelun nimissä.
Kolmen ensimmäisen siirron jälkeen turhauduin täysin ja lopulta päädyin katsomaan videota, jossa joku toinen pelaa pelin läpi puolestani ja surkuttelemaan kekseliäisyyden puutettani. Karhun juhlia varten koristeltua syntymäpäiväjuhlahuonetta tutkiessani toivon hartaasti, että tällä kertaa ei kävisi samoin.
Aloitamme pelin painelemalla kaikkia mahdollisia nappeja, ravistelemalla lukkoja ja liikuttelemalla lähes kaikkea, mikä huoneessa liikkeelle lähtee. Pimputtelemme pianoa, siirtelemme tyynyjä ja hypistelemme taulujen kehyksiä. Paljon aikaa kuluu myös hämmentyneenä paikoillaan seisomiseen. Ensimmäisen reilun viiden minuutin jälkeen avaimenreiästä kuuluu ääni:
”Muistakaa, ettei vinkkikorttien käyttö ole mikään häpeä.”
Nielemme ylpeytemme ja vihjeiden avulla pääsemme lopulta eteenpäin. Yhden vihjeen ratkaiseminen johtaa seuraavaan, lukot aukeavat ja peli etenee. Turhaudun, kun jumiudumme kuitenkin pian uudelleen ja mieleeni palaa katkerana epäonnistumiseni kuivaharjoittelussa.
Muutaman itse päätellyn askeleen jälkeen päädymme lopulta käyttämään lisää vinkkikortteja. ”Miten ei totakaan tajuttu!” huomaan jo nauravani, kun vastaus ja pitkään pohtimaamme pulmaan onkin yllättäen niin ilmiselvä.
Huvitun lisää, kun löydämme helpottavia vihjeitä jo ratkaisemiimme ongelmiin ja sitten jumiudumme taas täysin. Jossain vaiheessa pelin logiikka alkaa kuitenkin aueta meille paremmin ja ensimmäinen täysin ilman apua ratkaistu ongelma herättää mahtavan onnistumisen riemun. Musiikki vaihtuu dramaattisemmaksi ja numerot kellossa muuttuvat pienemmiksi ja pienemmiksi.
Tajuan, kuinka paljon todella haluankaan päästä tämän läpi. Löydän sisäisen huonon häviäjäni ja yritän pinnistellä täysin toimintakykyisiksi luulemiani aivojani tekemään edes jotain hyödyllistä. Yritän ajatella ”laatikon ulkopuolella”, kuten ohjeissa kehotettiin.
Saan itseluottamukseni takaisin, kun keksin erään vihjeen idean saman tien, kun sen löydämme. Pikkuhiljaa huoneen salaisuudet aukenevat, huomaamme lisää ja lisää vihjeitä ja odotus voitosta alkaa jo kyteä sisälläni. Me pystytään tähän!
Hämmennyksen ja innostuksen valtaamana luettelen viimeisen ovikoodin pelitoverilleni. Voitonriemu on suunnaton, kun ovi aukeaa, enkä ole lainkaan valmistautunut viimeiseen säikähdykseen.
Istun alas puhuakseni yhden pelin kolmesta tekijöistä, näyttelijä Ágnes Kaszásin kanssa ja huomaan, etten pysty rauhoittumaan ja ajatukseni poukkoilevat edelleen juuri kokemassani. Naurahtelen hämmentyneenä, pompin tuolillani ja osoittelen vihjeitä, joiden tajuamiseen meillä meni niin järjettömän kauan. En muista, milloin olisin tunnin aikana ehtinyt kokemaan tällaisen tunneskaalan ja oivallusten määrän.
Kaszás vakuuttaa, ettemme olleet lainkaan tyhmiä ja ettemme edes käyttäneet kaikki apukortteja. Hän kertoo myös, etteivät kaikki pelaajat ole todellakaan päässeet edes läpi. Meille aikaa jäi kuitenkin vielä ruhtinaalliset kymmenen minuuttia. Ylpeys sekoittuu typerrykseeni.
”On mielenkiintoista, kuinka ihmiset toimivat paineen alla niin eri tavalla”, Kaszás kertoo.
”Aivot toimivat eri tavalla ja kokonaisuus voi jäädä näkemättä. Tällainen peli pureutuu sekä ihmisen omaan toimintaan että ryhmädynamiikkoihin. Siksi suosittelemme tätä esimerkiksi työporukoille tai syntymäpäiväjuhlijoille, vaihtoehtona siihen tavalliseen baarissa istumiseen.”
Vaikka todellisuuden room escape -pelit ovat olleet Unkarissa valtava hitti, Kaszás kertoo yllättyneensä siitä, miten paljon suosiota nyt vasta parin viikon ajan toiminut suomalainen versio on saanut.
”Markkinointiin ei ole juuri ollut vielä aikaa, mutta silti ihmiset ovat löytäneet tänne todella hyvin. Monet ovat kyselleet, miten voivat tulla uudelleen. Tämähän on melko kertakäyttöinen peli”, hän naurahtaa.
Unkarilainen työryhmä kuitenkin suunnittelee jo jatkavansa alunperin lyhytaikaiseksi ajateltua projektiaan. Karhun syntymäpäivistä tehdään pysyvä mahdollisuus ja lisää pakohuoneita on tarkoitus perustaa ainakin kaksi.
”Uskon, että suomalaiset voivat löytää tämän samalla tavalla, kuin unkarilaiset”, Kaszás arvelee ja toivoo suosion riittävän. Alunperin hän aloitti projektin lähinnä lievittääkseen koti-ikäväänsä. Tarkoituksena oli tuoda jotain hauskaa ja mielekästä Budapestista Helsinkiin.
Unkarilaisen idean tuomisessa maailmalle on kuitenkin Kaszásin mukaan muitakin hyviä puolia. ”Unkarista kuulee niin usein vain uutisia siitä, kuinka rasistisia siellä ollaan, tai millaisia muita vaikeuksia siellä on. On hienoa, että välillä voidaan tuoda maailmalle jotain hyvääkin.”
Pelin pyörittäminen on Kaszásille itsellekin nautinnollista.
”Olemme jo miettineet, että pitäisi alkaa myydä lippuja pelikatsomoon. On niin hauskaa istua ja seurata valvontakameroista, kun pelaajat ovat niin lähellä vihjettä ja sitten kävelevätkin aivan toiseen suuntaan. Vähän kuin seuraisi jotain urheiluottelua, ainakin eläytymään pystyy samalla tavalla.”
Tajuan itsekin joutuneeni naurunalaiseksi, mutta kävellessämme ulos pelihuoneesta huomaan jo toivovani, että pääsisin pian kokemaan jotain samankaltaista uudelleen. Kokemuksena tosi elämän room escape -peli on jotain aivan uudenlaista.
Insideout on Suomen ensimmäinen tosielämän pelisimulaatio, joka pohjautuu netissä oleviin room escape -peleihin. Se toimii Reprumin tiloissa Sörnäisissä, Hämeenkatu 33. 2–5 hengen ryhmä voi varata ajan pelille netistä.
