“Siivoustyö ei oo rangaistus. Se on ammattilaisen työtä. Ja meitä on muitakin kuin minä, jotka nimenomaan haluaa tehdä tätä työtä maailmassa, vaikka valinnanvaraakin olis.”

Siivousyrittäjänä toimiva nuori nainen katsoo intensiivisesti kameraan ja kertoo asiaansa varmana. Kun kuulokkeet nostaa korvilta, ei kokemuksilta pääse rauhaan, sillä viereisistä luureista vuotavien haastattelujen äänet sorisevat galleriassa. Televisioruutuja on vieri vieressä ympäri näyttelytilaa, ja jokaisessa on henkilö, joka kertoo tarinaansa.

Tilan on täyttänyt Martta Tuomaalan yksityisnäyttelyyn Siivoojan ääni kuuluva videoinstallaatio. Televisioruuduilla pyörii yhteensä 16 haastattelua, joissa siivoojat kertovat kokemuksiaan työstään. Lisäksi viereisessä huoneessa luuppaa näyttelyyn kuuluva elokuvallinen teos Oikeus olla olematta hiljaa, joka käsittelee siivousalan rakenteita yleisesti.

Näyttely on kunnianosoitus siivoojia ja siivoustyötä kohtaan. Tuomaala kertoo, miten siivoojat ovat 1990-luvun laman jälkeen hävinneet yhteisöstä ja heidän tilalleen on tullut siivousyrityksen kasvoton työntekijä. Siivooja oli aikanaan tuttu ja kiinteä osa yhteisöä, jopa auktoriteetti, mutta nykyään suhtautuminen työhön ja sen tekijään on muuttunut.

“Usein perustellaan, että siivoustyöstä maksetaan matalaa palkkaa, koska työ ei tuota mitään”, Tuomaala sanoo.

On aistittavissa, että Tuomaala pitää tärkeänä sitä, että työn hyvinvoinnin tuottavuus nousisi esille. Hän havainnollistaa siivoustyön merkitystä elokuvassaan. Miltä julkinen tila, esimerkiksi rautatieasema näyttäisi, jos sitä ei siivottaisi viikonlopun ajan?

“Kyse ei ole vain tilojen pitämisestä esteettisesti miellyttävinä, vaan infrastruktuurin ylläpitämisestä.”

Laaja dokumentaarinen teos ei syntynyt hetkessä, sillä aineistoa installaatiossa ja elokuvassa on yhteensä kuuden tunnin verran. Muun tuotantoprosessin lisäksi haastattelut ovat olleet aikaavieviä, sillä jotkut peruivat osallistumisensa tai jättäytyivät pois projektista pelon vuoksi. Tuomaala kertoo, ettei halua vain tavata ihmistä nopeasti saadakseen materiaalia teokseensa.

”Teosprosessissa on ollut myös tärkeää, että osallistujat ovat tyytyväisiä mukanaoloonsa”, hän sanookin.

Teosta on tehty yhteistyössä useiden eri järjestöjen ja siivooja-aktiivien kanssa. Tuomaala kertoo kokoustaneensa runsaasti eri tahojen ja aktiivien, muun muassa Oikeutta siivoojille -liikkeen, Vapaa liikkuvuus -verkoston ja PAMin toimihenkilöiden kanssa prosessin aikana ja pohtineensa, miten teoksesta ja haastatteluista olisi laajemmin hyötyä.

“Minulle taide on sitä, että olen itse mukana”, hän korostaa.

Haastateltavat ovat halutessaan voineet käyttää omaa äidinkieltään, puheet on tekstitetty suomeksi. Tavoitteena on ollut alan monikulttuurisen kirjon esilletuominen sekä mahdollisuus ajatusten ilmaisemiseen omalla äänellä.

Nopealla kuuntelukierroksella installaation läpi siivoojien haastatteluista nousevat päällimmäiseksi työn huonot puolet, mutta tarkemman kuuntelun myötä kokemuksia on laidasta laitaan. Erityisen vahvana videoista välittyy ihmisten arvostus omaa työtään kohtaan.

“Kyse ei ole valitusvirrestä, vaikka haastatteluissa nousee myös esille työperäinen hyväksikäyttö”, Tuomaala korostaa.

Haastateltavat ovatkin saaneet kertoa tarinansa ja kokemuksensa siitä, millaista on olla siivooja.

Osa artikkelista on julkaistu Voimassa 4/14.

Martta Tuomaala: Siivoojan ääni 11.5. asti Helsingin galleria Jangvassa. Tuomaalan artikkeli 3 siivoojan potrettia löytyy Fifistä.