ElokuvaKirjoittanut Tuomas Rantanen

Orjuuden pitkä varjo

Lukuaika: < 1 minuutti

Orjuuden pitkä varjo

Teksti Tuomas Rantanen

Golden Globella palkittu Steve McQueenin elokuva 12 Years a Slave sijoittuu 1850-luvun Yhdysvaltojen etelävaltioiden orjaplantaaseille. Elokuvan näkökulman iskevyys nojaa siihen, että se on selviytyjän eikä uhrin kertomus.

Golden Globella palkittu Steve McQueenin (ei se näyttelijä) elokuva sijoittuu 1850-luvun Yhdysvaltojen etelävaltioiden orjaplantaaseille. Elokuvan taustalla on alun perin vuonna 1853 ilmestynyt Solomon Northupin elämäkerrallinen teos.

Vapaana mustaihoisena farmarina ja viulistina perhettään New Yorkissa elättänyt Northup shanghaijattiin orjaksi Louisianaan. Kahdentoista orjuusvuoden jälkeen hän pääsi valistuneen kanadalaisen puusepän avustuksella takaisin perheensä pariin.

McQueenin elokuvaa hallitsee pyrkimys tehdä tunnetuksi amerikkalaisen orjuuden traumaattista historiaa. Vaikka Alex Haley avasi samaa latua jo 1970-luvulla Pulizer-palkitulla Juuret-teoksellaan, amerikkalaisen valtakulttuurin kentillä aihetta ei ole puristettu tyhjiin.

Elokuvan näkökulman iskevyys nojaa siihen, että se on selviytyjän eikä uhrin kertomus. Lievästä opetuselokuvamaisuudestaan huolimatta 12 Years a Slave on taattua ammattilaistyötä ja täyttää tehtävänsä hyvin.

Steve McQueen: 12 Years a Slave. Elokuvateattereissa nyt.

Neljä tähteä