Ensimmäinen muistoni on tulipalo. Kellarissa oli syttynyt bensakanistereita, ja muistan katselleeni ulkona kuinka kotimme paloi. Vanhempani erosivat, kun olin ihan pieni. Muutimme pikkuveljeni kanssa mummin ja vaarin luokse asumaan, koska tarha ja koulut olivat Käpylässä lähellä. Muistan sekarotuisen koiramme Mustan, joka veti minua pulkassa. Meillä oli myös rottia, ja vaari metsästi meille villihiiriä lemmikeiksi.

Meillä oli aina aamupuuroa ja päivisin mentiin Kimmonkentälle leikkimään. Me rakennettiin majoja ja hiekka-autoratoja. Kotona meillä oli nukkekoti, se oli sen ajan Sims.

Synttärijuhlille mummi leipoi valtavia täytekakkuja. Vaari oli kotoisin Pohjois-Karjalasta ja työskennellyt siellä tukkimiehenä. En tiedä onko se karjalaista, mutta pidän moottorisahoista. Vaari teki betonitaidetta ja oli valanut vuosikymmen ennen kuolemaansa itselleen uurna-alttarin, jonne uurna ei lopulta mahtunut. Hänet haudattiin omenapuun alle kotitalonsa pihaan.

Teinimutanttininjakilpikonnat olivat lapsuudessa se siistein juttu. Lobo* on toinen. Se ei ole lastensarjakuva, yhdessä lehdessä porukka pistetään moottorisahabaletissa paloiksi. Olen aina pitänyt kauhusta ja monstereista.

Halusin jo lapsena olla painija. Luokkakaverilla oli wrestling-pelejä ja yläasteella meilläkin oli kaikki pleikkarin painipelit. Katsoimme veljen kanssa painia TVTV!:ltä. Meistä molemmista tuli painijoita.

Koulussa pidin puutöistä, teknisestä työstä ja kuvaamataidosta. Vaikka piirrän kehnosti, osaan muovata asioita. Kuvaamataidon opettaja oli lempiopettajani, hän ei tuominnut ketään.

Kävimme Käpylän yhtenäiskoulua. Seiskaluokalla laitoin ensimmäisen, ihan tavallisen nahkatakkini päälle. Minulle lälläteltiin. Koulussa ei hyväksytty erilaisuutta. Pikkuveljeäkin kiusattiin, ja minua harmittaa, että en vetänyt kiusaajia silloin pataan. En tiedä, miksi meitä kiusattiin. Yksi parhaista ystävistäni on kertonut myöhemmin, että haisin tupakalle. Meillä poltettiin paljon sisällä, mutta minä en ole koskaan maistanut tupakkaa.

Häpeän luokkakuvaa, jossa puristan suu irvessä haaruksiani. En muista, mitä siinä tapahtui, mutta ilkuttiin, että olisin kussut housuuni. Minulla oli vaaleat lenkkarit, joita en voinut käyttää, koska ne olivat ”tyttöjen lenkkarit”. En näyttänyt koskaan homolta, mutta yritin silti välttää kaikkea siihen viittaavaa.

Koulumuistot eivät satu enää. En ole kostonhimoinen, mutta haluaisin näyttää, että he eivät saaneet minua lannistettua.

Olin rämäpäinen. Laskin pulkalla pahimmat hyppyrit ja tykkäsin leikkiä kukkulan kuningasta. Minulla ei ollut itsesuojeluvaistoa. Ehkä siksi olen hyvä painija.

Hassua kertoa menneisyydestä, jolloin olin vielä poika. Ja olinkin ihan tosi peruspoika!

Yläasteella näytin Iron Maiden -fanilta, vaikka en edes kuunnellut heviä. Ihailin Lordia, jonka julisteita minulla oli seinällä. Oli siellä Marilyn Mansoniakin. Menin huonon opinto-ohjauksen takia ammattikouluun ja elektroniikka-asentajalinjalle. Tein puoli vuotta niitä hommia, mutta kolmivuorotyö tehtaassa ei ollut minua varten.

Kun 17–19-vuotiaana kömmin ulos kaapista Jessicana, aloin myös toteuttaa rohkeammin goottipuoltani. ”Miesaikanani” näytin ehkä vampyyriltä: käytin pitkää, mustaa nahkatakkia, kasvatin pitkän tukan ja meikkasinkin vähän, mutta olin tosi äijä. Erosin kirkosta, kun tulin täysikäiseksi. Uskon enemmän taruun sormusten herrasta.

Tyttöystäväni Jonna pitää minua lesbona ja itseään heterona, mutta olemme kai molemmat panseksuaaleja*. Jonna kuitenkin sanoo, että olen ainoa nainen, josta hän voisi olla seksuaalisesti kiinnostunut.

Me asutaan Vantaalla susien ja karhujen seassa ja täällä on Ikea. Meidän koti on täynnä kaikkea siistiä tilpehööriä ja naapurinlapset käyvät täällä askartelemassa. Olisin varmaan hamstraaja, mutta Jonna on onnistunut hillitsemään minua.

En harrasta ampumista, mutta olen aina halunnut haulikon. Voisi mökillä pistää vaikka pesukoneita paskaksi. Ihan sikakivaa. Minulla on kotona moottorisahoja, muovikuulapyssyjä, viidakkoveitsi, pari ilmakivääriä ja pesäpallomaila. Tuollaisia kodinturva-aseita. Tärkeämpää on kuitenkin tunne, että on varustautunut zombie apocalypseen!

Jonna on ensirakkauteni. Edellinen tyttöystävä halusi nimenomaan miehen. Aloimme kirjoitella pitkiä viestejä Qruiserissa kolme vuotta sitten. Tapasimme Rautatientorilla. Jonnalla oli tosi isot silmät! DTM:ssa hän joi yhden karpalolonkeron ja minä kokiksen. Jonna oli ujo, mutta uskaltauduin antamaan suukon. Loppuilta menikin pussaillessa.

Ensimmäinen vuosi oli melkoista säätöä. Olin itsekeskeinen ja käyttäydyin huonosti Jonnaa kohtaan. Suhde on kuitenkin kasvattanut meitä. Jonnan mielestä olen ihana. Otan toiset huomioon ja osaan lohduttaa oikealla hetkellä. Jonnakaan ei enää ole niin ujo. Elin silloin jo Jessicana, mutta näytin hirveältä. Kuten moni transprosessia aloitteleva, en uskaltanut käyttää täyttä settiä. Näytin semihuonolta androgyyniltä. Mutta Jonna tykkäsi.

Netissä kuviani kommentoidaan seksikkäiksi, mutta seksikäs minä en ole. Jos yritän olla seksikäs, kompastelen omiin sukkiini ja minusta tulee likainen setä. Jonnan mielestä en saa yrittää. Setäily sängyssä on kuulemma epäeroottista.

Meidän riidat ovat usein väärinkäsityksiä, koska unohdan kertoa asioita Jonnalle. Ehkä paini ja jatkuvat iskut ovat huonontaneet muistia.

Olen seurusteluihminen ja parisuhde on minulle luonteva tapa elää. Olemme erilaisia vaikkakin takatukkinemme aika samantyylisiä. Minä olen kodinhengetär, siivoan ja laitan ruokaa. Jonna järjestelee sukkia makuuhuoneessa.

Toivon, että Jonna pysyy rinnallani hamaan loppuun asti. Jonna ei välitä sukupuolesta, hän näkee minussa ihmisen. Jos me saadaan lapsi, sen nimeksi tulee Andy Francesca. Se voi olla tyttö tai poika.

Olemme kihloissa, mutta me ei olla haluttu mennä rekkariin. Autoja ja koiria rekisteröidään. Me odotamme, että pääsemme naimisiin.

Paini on iso osa elämääni. On siistiä tavata painijoita, joita on nähnyt telkkarista ja painia niiden kanssa. Painikehä on minulle pyhä, siellä ei perseillä.

Ammattipaini, pro wrestling kulkee monella nimellä. Suomessa se tunnetaan myös show-painina. Se on näyttävä show ja teatraalinen kamppailulaji. Showelementin takia paini voi näyttää helpolta tai feikiltä, mutta se juuri tekee lajista raskaan. Kaikki pitää tehdä isosti ja kaiken tulee näkyä takariviin saakka.

Koulutuksessa opetellaan välttämään loukkaantumisia, mutta vahinkoja sattuu. Ideana on periaatteessa tappaa toinen, mutta tappaa ei tietenkään saa. Paini on nimenomaan väkivaltaviihdettä.

Olisin tosi tyhmä, jos en mainostaisi itseäni transsukupuolisena naispainijana. Pelkässä naispainijassa ei ole mitään erikoista. Olen Euroopan ainoa transpainija, ja koko maailmassa meitä on kymmenkunta. Miehiä sukkahousuissa on nähty, mutta minä olen ihan real deal ja vieläpä hyvännäköinen!

Äijempää lajia on vaikea keksiä, mutta klubin jengillä on kuitenkin hyvä bisnesvaisto, ja Jessican markkina-arvo ymmärretään. Fanikunta on ihan perustallaajaa, myös lapset tykkää, koska olen tällainen värikäs prinsessa. Olen hyvä esikuva: tällaisiakin transihmisiä voi olla.

Viime ottelun jälkeen olin yltä päältä veressä. Jonna sanoi, ettei enää koskaan tule katsomaan, kun telon itseäni kehässä. Se on kai huolissaan.

Kyllähän iskut sattuu, mutta kipu kuluu lajiin. Minä lyön kovaa ja hyppään korkealta. En tykkää lässytellä, olen niin sanotusti stiffi. Otan kovasti turpaan, mutta kamppailen sitkeästi vastaan. On nautinnollista kipua ja on kipua, jolloin haluaisin mennä kotiin. Olen adrenaliini-junkie ja parhaimmat kiksit tulee painista.

Sukupuolenkorjaushoitoihin ei välttämättä kuulu genitaalikirurgia. Minulla on kaunis naispenis ja kivekseni Sami ja Tero ovat tallella. Suomessa sukupuolenkorjausprosessi edellyttää lisääntymiskyvyttömyyttä, mutta kohdallani hormonaalinen kastraatio on riittävä.

Joillekin transprosessi on vaihe elämässä, jonka jälkeen he ovat naisia tai miehiä riippuen siitä, mihin suuntaan korjaus on tehty. Oma prosessini on tullut päätökseen. Minulla on virallisesti naisen nimi ja henkilöturvatunnus. Olen eheä transnainen.

Minun on toisinaan vaikea pitää turpaani kiinni: olen transsukupuolinen! Minun ei tarvitse elää stelttinä*, niin ettei kukaan huomaisi.

Käytän sanaa trane, mutta Transtukipistekään ei pidä siitä. Transu on loukkaava sana, jolla on painolastia. Minusta trane on hyvä, jos luokitteluja on käytettävä. Sana pitää sisällään kaikki transihmiset, ja sitä voi kukin käyttää omalla vastuullaan.

Se, kuinka tärkeää on, että menee läpi miehenä tai naisena, on yksilöllistä ja riippuu elämäntilanteesta. Minä olen ihan läpimenevä, mutta se ei ole minulle enää niin tärkeää. On kaksi eri asiaa olla hyvännäköinen tai läpimenevä. Minulle riittää, että näytän hyvältä. Ääneni kanssa olen tarkempi, vihaan kuulostaa tranelta.

Tykkään meikata ja laittautua nätiksi, mutta en koe että naisena pitäisi toimia erityisen naisellisesti. Teen asioita ihmisenä.

Kävin aluksi omarahoitteisesti laserhoidossa parrankasvun hidastamiseksi. Hormonien avulla naisellinen puoleni on tullut esiin. Tärkein etappi sukupuolenkorjausprosessissani oli tissit. Minulle ne olivat naiseuden tärkein symboli. Nyt melkein kolme vuotta hormonihoidon aloittamisen jälkeen joskus huomaan, että onpa ne isot.

Joidenkin mielestä olen varmasti huono esimerkki transihmisestä, koska en ole vihannut ruumistani. Minulla oli pientä tyytymättömyyttä, mutta sitten sain tissit ja olin ihan jee!

Monsteripainija Kane on yksi lempipainijoistani. Hankin Kanen nahkaisen maskin replikan, joka maksoi yli 300 euroa. Aion opetella itse tekemään hirviömaskeja.

Elämässä jokainen rakentaa itsestään hahmon, jota voi muokata tarvittaessa. Maskeilla voi olla erilaisia käyttötarkoituksia ja meillä on maskeja erilaisiin tilanteisiin. Tyttöystäväni näkee minut maskittomana, neutraalina. Jonnan kanssa ei tarvitse esittää mitään.

Esittäminen suojaa kaikelta paskalta. Jessica Love -maski on kärjistetty, liioiteltu versio minusta, jossa painin osuus on nostettu 110 prosenttiin. Olen kuitenkin niin sinut itseni kanssa, että se ei ole piiloutumista maskien taakse, ennemminkin itseni korostamista.

Vaikka minua viehättää kaikki pelottava ja synkkä, tykkään silti pinkistä ja söpöydestä. Olen myös herkkä, itken helposti leffoissa. Lordi on minulle all time favourite, mutta fanitan myös Britney Spearsiä, Lady Gagaa ja Boy Georgea. Tykkään olla ihana ja pidetty. Se tarkoittaa sitä, että otan muut huomioon ja käyttäydyn rehdisti. Haluan miellyttää ja provosoida. Ehkä se on huomionhakuisuutta.

Olen nyt se, joka haluan olla, ammattipainija ja naapurin värikäs täti, joka pitää naapurin lapsille askartelukerhoa.

Parasta elämässä on ollut Jonnan tapaaminen ja se, että uskalsin taas rakastaa. Minulla on maailman siistein prätkä 70-luvulta ja uusi pelitietokone kahdella näytöllä. Xboxiin ei ole hankittu nettiaikaa, mutta muuten menee aika hyvin. Ainoa mitä kadun on, että en koskaan kasvattanut viiksiä.

Olisi siistiä myydä koko omaisuus ja lähteä prätkällä liikenteeseen. Täällä ei tapahdu mitään. Jos tulee maailmanloppu, niin Suomessa on todennäköisesti pari astetta pakkasta, ja se on siinä.

_______________

* Panseksuaalit eivät halua määritellä seksuaalista suuntautumistaan koskemaan vain joitain sukupuolia, tai eivät ylipäätään koe sukupuolta olennaiseksi seksuaalisen tai emotionaalisen kiinnostuksensa määrittäjäksi.

* Lobo on sarjakuvahahmo ja antisankari, jolla on supervoimat ja tarkemmat aistit kuin tavallisilla ihmisillä. Hän paranee saamistaan vammoista lähes välittömästi. Lobo on tiettävästi tappanut kotiplaneettansa kaikki asukkaat, joista viimeinen oli hänen äidinkielen opettajansa.

* Elää stelttinä (eng. stealth) = Elää haluamassaan sukupuolessa siten, ettei kukaan tiedä/saa tietää läpikäydystä sukupuolenkorjausprosessista. Usein tämä tarkoittaa, että suhteet ihmisiin, jotka tuntevat henkilön historian, on katkaistu.

_______________

Seuraa Jessicaa somessa:

facebook.com/Jessica.love.wrestling

twitter.com/JessicaLoveFCF

forsakenfashiondolls.blogspot.fi

Lisää ammattipainista Suomessa:

wrestling.fi

facebook.com/fcfwrestling

twitter.com/fcfwrestling