Tel Avivin lähellä sijaitsevalla Ben Gurionin lentokentällä on kyltti, jossa israelilaisia kehotetaan olemaan ”hyviä lähettiläitä” ulkomailla. Jokainen israelilainen matkustaja edustaa myös maataan.

Israelilainen toimittaja ja toisinajattelija Gideon Levy on käymässä Suomessa Rauhanfoorumin puhujana. Kysyn, onko hänkin eräänlainen lähettiläs, vaikka sitten omalla tavallaan.

”Ei, esitän vain omat mielipiteeni. En edusta ketään. Tuo mistä puhut on propagandaa, ja se on vahingollista.”

Levy on kirjoittanut israelilaiseen Haaretz-sanomalehteen vuodesta 1982. Hänen aiheenaan ovat palestiinalaisten tilanne ja miehityksen ongelmat. ”Haaretz ei ole iso sanomalehti, mutta se on hyvin vaikutusvaltainen. Sitä lukee pääasiassa yhteiskunnallinen eliitti”, Levy sanoo.

Levy vastustaa Israelin valtion ylläpitämää miehitystä, kannattaa yhtäläisiä oikeuksia juutalaisille ja muslimeille, ja luonnehtii tilannetta miehitetyillä alueilla apartheidiksi. Tällaiset puheet tuskin tekevät kenestäkään suosittua Israelissa.

”Saan tappouhkauksia. En ota niitä vakavasti, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Ei tarvita kuin yksi todellinen sekopää.”

Levy ei ehkä ole israelilaisten valtaapitävien mieleen, mutta hän pitää silti itseään patrioottina. ”Rakastan maatani, enkä halua koskaan jättää sitä.”

Hän tarkentaa, että jos haluaa todella auttaa toista, ei aina voi olla mieliksi.

”Israelin ystävien pitäisi kysyä itseltään, mitä he tekisivät jos heillä olisi narkkarikaveri. Hän pyytää rahaa, ja käyttää ne huumeisiin. Jos pakotat hänet katkaisuhoitoon, hän on vihainen. Mutta se on silti todellista ystävyyttä.”

Levyn mukaan Israel on koukussa miehitykseensä, ja todellinen ystävä ajaa politiikkaa, jonka päämääränä on siitä luopuminen. Muutos on tarpeen, mutta Levy ei usko että se voi tulla Israelin sisältä.

”Ainoastaan ulkopuolelta. Eniten mahdollisuuksia vaikuttaa on Yhdysvalloilla.”

Ehkä hän silti ajaa maansa asiaa, esimerkiksi käymällä Suomessa puhumassa ja vaikuttamassa mielipiteisiin Israelin ulkopuolella.

”Yksi harvoista asioista, joista Israel voi edelleen olla ylpeä, on että olemme avoin yhteiskunta,” Levy sanoo. ”On erilaisia ääniä. Israelille on eduksi, että maailma kuulee vaihtoehtoisia puhujia.”

Levy ei aina ollut piikki vallanpitäjien lihassa, vaan aloitti ihan tavallisena israelinjuutalaisena nuorukaisena.

”Olin koulussa, menin armeijaan. Altistuin aivopesulle ja propagandalle.” Hän sanoo, ettei kyse ollut siitä että olisi vihannut palestiinalaisia. ”Minulle heitä ei vain ollut olemassa. Katsoin heidän lävitseen.”

Tilanne kuitenkin muuttui, kun Levy aloitti työt Haaretzissa. Hän teki juttukeikkoja miehitetyille palestiinalaisalueille ja tapasi palestiinalaisia. Hän haastatteli heitä ja puhui heidän kanssaan.

Prosessin myötä palestiinalaiset muuttuivat hänelle näkyviksi. He olivat ihmisiä, joilla oli samat huolet, ja joille pitäisi kuulua samat oikeudet, kuin kaikille muillekin. Ja kun sille tielle lähtee, paluuta ei ole.

Kysyin, tuleeko Levylle joskus kiusaus ottaa enemmän keskitien linjaa. Jos se vaikka vähentäisi tappouhkausten määrää. Hän reagoi ikään kuin olisin kysynyt, oliko hän harkinnut polkupyörämatkaa kuuhun.

”En. Ei se ole mikään valinta. Ei sellaista vaihtoehtoa ole.”

Et halua olla Benjamin Netanyahun rakastama?

”En, se olisi erittäin huono merkki.”

Varsinaista Israelia erottaa palestiinalaisesta Länsirannasta betonimuuri, joka on suurelta osin rakennettu Palestiinan puolelle rajaa. Jerusalemin palestiinalaisille kuuluvat alueet on jätetty kokonaan Israelin puolelle.

Tiellä Jerusalemista Länsirannalla sijaitsevaan Betlehemiin on Israelin suurin tarkistuspiste. Se on nimeltään Checkpoint 300. Matkustajan kokemus vaihtelee sen mukaan, kuka hän on.

Turistibussit menevät helposti läpi. Sotilas saattaa kurkata sisään, mutta muuten ulkomaalaiset saavat yleensä olla rauhassa.

Jos sen sijaan on palestiinalainen, meininki on toisenlaista. Jonotus tapahtuu kapeissa, häkkimäisissä käytävissä ja voi kestää tunteja. Se on karua silloin, kun on menossa aamulla töihin.

Levylle Checkpoint 300 on esimerkki miehityksen absurdismista.

”Usein miehitys muuttuu naurettavaksi. Ellei se olisi niin surullista niin monelle ihmiselle, se olisi huvittavaa”, hän sanoo. Lyhin reitti Betlehemistä Jerusalemiin menee tarkistuspisteen kautta.

”Mutta jos menet toista reittiä, ei ole mitään tarkastuspistettä. Se on farssi. Yhdestä kohdasta mennessä joutuu turvatarkastukseen, mutta toisesta ei joudu.”

Checkpoint 300 on siis valtava riesa kaupunkien välillä päivittäin liikkuville ihmisille, mutta mahdollinen pahantekijä voi rauhassa kiertää vähän kauempaa ilman mitään tarkastuksia.

”Mitä pidempään miehitys jatkuu, sitä naurettavampi siitä tulee.”

Levy puhuu mielellään Israelin miehityksen pöntöimmistä piirteistä.

”Anna kun kerron toisen tarinan. Näin tämän itse. Checkpointilla seisoi 18-vuotias sotilas. Paikalle saapui hyvin vanha nainen, joka sanoi että hänen täytyy mennä sairaalaan. Sotilas otti naisen röntgenkuvat tarkastaakseen tarvitseeko naisen todella mennä sairaalaan. 18-vuotias poika!”

Levy kuulostaa siltä, että on vieläkin hämmästynyt ajatuksesta, että poika ymmärtäisi röntgenkuvista yhtään mitään.

Levy radikalisoitui käydessään Länsirannalla työn puolesta, mutta moni israelinjuutalainen käy siellä asepalveluksensa kuluessa. Silti he eivät muuta mieltään.

”Se että menee Länsirannalle 18-vuotiaana sotilaana ei vielä ole palestiinalaisten kanssa hengailua”, Levy sanoo.

Inhimillinen kontakti ei synny jos välissä on kivääri. ”Eivätkä palestiinalaisetkaan kauhean lämpimästi sotilaita katsele. Eikä kuulukaan katsella.”

Israelin boikotoimista ajava BDS-liike (Boycott, Divestment, Sanctions eli boikotti, disinvestointi ja rangaistukset) on viime aikoina saanut hyviä tuloksia Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Israelin oikeusministeri Tzipi Livni sanoi joulukuussa, että ”ne jotka eivät halua nähdä sitä tulevat kokemaan sen nahoissaan”.

Levyn mukaan Livnin kommentit ovat merkki siitä, että BDS-liikkeestä voi tulla boikottien tsunami.

”Livni varoittaa israelilaisia siitä, että tällaista on tulossa. Onhan hän oikeassa. Ei sitä voi enää pysäyttää. Yhä useammat hallitukset ja yritykset tulevat boikotoimaan Israelia.”

Levyn oma ajattelu BDS-liikkeen suhteen on muuttunut viimeisen parin vuoden aikana. Ei ole kauaakaan, kun hän ei kannattanut boikottia.

”Olen israelilainen, enkä boikotoi Israelia. Ostan israelilaisia tuotteita. En voi vaatia muita boikotoimaan jotain mitä en itse boikotoi.”

Boikotti on silti hyvä asia.

”Viime vuosina minulle on käynyt yhä selvemmäksi, että niin kauan kun Israel ei joudu kärsimään miehityksensä tähden, mikään ei muutu. Sen takia BDS-liike on tärkeä. Se toimii israelilaisen yhteiskunnan herätyskellona.”

Yksi suomalainen esimerkki boikottitilanteesta koskee bussifirma Veoliaa. Suomen lisäksi Veolia toimii Israelin miehittämillä palestiinalaisalueilla. Sen vuoksi on käynnissä kampanja sulkea se kotimaisen julkisen liikenteen toiminnan ulkopuolelle.

Yksi palestiinalaisten aktivistien esille nostamista ongelmista on ”normalisaatio”, eli se että miehityksestä tulee tavallinen osa elämää, jota ei pidetä mitenkään ihmeellisenä. Kysyn Levyltä, sopiiko nykytilanne tavallisille israelinjuutalaisille.

”Kyllä. Palestiinalaisille ei. Israelilaiselle elämä on ihanaa. Hänelle se on paras ratkaisu, nykytilanteen jatkaminen.”

Miehitys ja sen ongelmat eivät Levyn mukaan näy Israelissa mitenkään tavallisten ihmisten elämässä.

”Ainoa tilanne missä palestiinalaiset ovat jotenkin esillä on silloin, kun he tekevät terroritekoja. Se on ainoa tapa muistuttaa israelilaisia siitä, että palestiinalaisongelma on ylipäätään olemassa.”

Levy näkee normalisaation uhkana myös Israelin juutalaiselle väestölle.

”Nykytilanne ei oikeasti ole israelilaisten eduksi. Se on aikapommi. Palestiinalaiset eivät siedä sotilasmiehityksen alla elämistä ikuisesti. Ei mikään muukaan maailman kansa sietäisi.”

Mitä pidempään miehitys jatkuu, sitä enemmän ongelmia on kun se loppuu.