TaideKirjoittanut Jari Tamminen

Karhuhenki karjaisee

Lukuaika: 2 minuuttia

Karhuhenki karjaisee

Teksti Jari Tamminen

Ex-katutaiteilija on maalannut urbaaneja sotureita, eläinhenkiä ja olutmainoksen.

Rekan keulan kokoinen karhu karjuu katsojalle maalaajansa nimeä. Räjähtävä työ pysyy vain vaivoin raamiensa sisällä – osittain se onkin roiskunut ympäröiville seinille.

Katutaiteen parissa pitkän uran tehneen Jussi TwoSevenin maalaukset perustuvat sapluunoiden käyttöön, mutta eivät ole tyypillisiä genren edustajia. Ronskeilla telanvedoilla tehty pohjustus yhdistyy runsaisiin yksityiskohtiin, ja kokonaisuus on varsin omaleimainen.

Jussi TwoSeven työstää töitään työhuoneellaan Mäkkylän taiteilijatalolla. Talo on Espoon kaupungin omistama vanha koulu.

Graffiteilla aloittanut taiteilija siirtyi jo vuosia sitten käyttämään sapluunatekniikkaa. Teokset koettelevat sapluunamaalauksen rajoja.

”Olen yrittänyt löytää oman tyylini, enkä toistaa stereotyyppejä.”

Seuraavaksi hän haluaisi haastaa itsensä maalaamalla entistä suurempaa.

“Kyllähän siitä hyötyisivät kaikki, jos taiteilijat pääsisivät maalaamaan isoja teoksia kaupungille. Kaupunkikin voisi hyötyä – houkutella turisteja vaikka.”

Taiteilijan kotikaupungin Espoon virkamiehet eivät kuitenkaan jakaneet hänen visiotaan isoista julkisista maalauksista.

“Alkuvuodesta yritin saada luvan maalata tämän taiteilijatalon päätyseinän. Kulttuuripuolen ihmiset olivat innoissaan, mutta lupa tyssäsi johonkin koneistoon. Ympäryskunnissa on aika paljon avarakatseisempi meno kuin täällä Espoossa.”

Työmäärän, lupien ja tarvikkeiden haalimisen vuoksi suurikokoinen seinämaalaus on taiteilijalle jo lähtökohtaisesti työläs. Usein byrokratia on kuitenkin suurin syy siihen, että seinät pysyvät harmaina.

Vaikka kerran Jussi on päässyt oikein luvan kanssa maalaamaan ison ulkoteoksen. Kesällä 2012 Helsingin Lasipalatsin päätyyn maalattu työ oli tosin olutmainos.

“No, niin. Se oli tosi kaksijakoinen homma, siitä kuitenkin maksettiin ihan hyvin. Pakkohan raha-asioitakin on ajatella – Alepasta ei saa ruokaa kertomalla, että tuolla galleriassa on minun aika hieno tauluni. Ja jos minulle maksetaan siitä, että saan harjoitella nosturin käyttöä ja maalata jonkun bisselogon, niin voin kai sitten treenata tekniikkaa siinä.”

Jussi TwoSevenin viimekeväinen taiteilijaresidenssi Mäntyharjun taidekeskus Salmelassa tuli sopivaan hetkeen – oli halu kokeilla jotain uutta. Taiteilijan tavaramerkiksi muodostuneen urbaanin kuvaston rinnalle syntyi eläinaiheisia maalauksia.

Kokeilunhalusta kertovat myös työhuoneen seinään nojaavat kaksi suurta kukka-asetelmamaalausta. Vaikka niiden aihe on Jussi TwoSevenille epätyypillinen, töistä tunnistaa välittömästi hänen kädenjälkensä.

“Pitihän tuotakin kokeilla, mutta ne saavat jäädä tuonne työhuoneen pimeään kulmaan. Ehkä joku voi sitten kaivaa ne esiin sadan vuoden päästä. Eläinaiheen kanssa halusin testata, että pystynkö maalaamaan elollisia olentoja ja kuitenkin säilyttämään tyylini.”

Taiteilijaresidenssi toi mediahuomion ohessa myös kutsun helsinkiläiseen Galleria Heinoon. Jos iso näyttely oli taiteellisesti kiinnostava avaus, niin se tarjosi myös varsin ainutlaatuisen mahdollisuuden työskentely-ympäristön puolesta. Galleria oli suljettuna heinäkuun ajan ja taiteilija sai käyttää tilaa vapaasti koko kuukauden ajan. Seinälle päätyneitä teoksia ei työhuoneella olisi mahtunut työstämään alkuunkaan – Avara luonto -näyttelyn Roar-maalaukset ovat kooltaan noin kolme metriä kanttiinsa.

”Rupesin leikkaamaan ja nyppimään niitä karhuteosten sapluunoita vasta paikan päällä, ensimmäiset pari viikkoa meni niitä sapluunoita tehdessä. Samalla vielä rakensin niitä taulupohjia. Eihän sitä alun perin tajunnut, minkälainen homma niiden teosten maalaamisessa olisi.”

TwoSeven kiinnitti taulujen pohjat gallerian seiniin kiinni ennen maalaamista. Ei niitä olisi edes mahtunut työstämään työhuoneella. Paikan päällä maalatuista teoksista tulleet roiskeetkin ovat nähtävissä seinillä näyttelyn ajan – sitten ne maalataan piiloon.

Varsinkin Avara luonto -näyttelyn muut eläinaiheiset teokset tuovat myös mieleen Rorschackin musteläiskätestit.

Galleria Heinon näyttelyn jälkeen Jussi TwoSevenin töitä on esillä ArtHelsinki-nykytaidemessuilla syyskuussa. Työt ovat jatkoa yhdelle hänen kestoaiheistaan, Tähtien Sota -elokuvien Stormtroopereille, joita hän on toistuvasti sovittanut urbaaniin kuvastoonsa.

Nyt luvassa on George Lucasin hahmon toisintamisen sijaan oma tutkielman retrofuturistisesta soturista.

”Halusin tehdä omia soturityyppejä, joissa on mukana elementtejä samuraista ja urbaanista kuvastosta.”

Jussi TwoSeven: Avara luonto, Helsingin galleria Heinossa 31.8. asti.

Jussi TwoSeven ja Make Your Mark Gallery ArtHelsinki nykytaiteen messuilla Helsingin Messukeskuksessa 11.–14.9. www.arthelsinki.com

www.jussitwoseven.com