Selma Vilhusen dokumenttielokuva kuvataiteilija Hanneriina Moisseisesta ja runolaulaja Jussi Huovisesta kuvaa laulun parantavaa voimaa.

Hanneriina Moisseinen on jo aiemmin kirjassaan Sen synty perehtynyt Vienan Karjalan hävyttömiin ja hulvattomiin tarinoihin (Moisseinen & Markku Nieminen, Arktinen banaani, 2005). Nyt Moisseinen haluaa opiskella Hietajärven runokylän viimeisen runolaulajan Jussi Huovisen opissa. Hietajärvi on yksi kolmesta Suomen puolella olevista runokylistä.

Huovisen runolaulut ovat herkkiä, ja taiteilijoiden kohtaamiset ovat täynnä käsinkosketeltavaa lämpöä. Omanlaisensa kohtaaminen on vielä, kun Moisseisen islantilainen ystävä Sólveig Thoroddsen tutustuu Huoviseen. Kahden kansanlaulajan välillä ei ole yhteistä kieltä, mutta yhteys on vahva.

Laulamiseen liittyvät opit sopivat elämään muutenkin: ole läsnä ja keskity siihen mitä teet ja ole aidosti oma itsesi, älä kuvittele olevasi joku muu (tässä yhteydessä joku kuuluisa laulaja).

Dokumenttielokuva kertoo myös Moisseisen henkilökohtaisesta projektista: kadonneesta isästä ja siitä, kuinka Moisseinen työstää katoamisesta taideteoksen. Karjalan kulttuuri näkyy käspaikkaliinoissa, joihin Moisseinen kirjailee sarjakuvateoksensa Isä. Teos oli esillä Helsingin Kiasmassa Päin näköä -sarjakuvanäyttelyssä vuonna 2012.

Elokuva on täynnä kaunista kaihoa.

Selma Vilhunen: Laulu. Elokuvateattereissa nyt. Neljä tähteä.