Teksti Maria Karuvuori
Tamperelaiset saavat kesäksi 50 yhteistä ruokakasvilaatikkoa. Idean takana on puuhamies Heikki H. Attila, jonka mielestä puhdas ruoka on perusihmisoikeus.
Punainen puukolmio on kyljellään polun poskessa. Siihen on tarkoitus taiteilla teksti Yhteinen, common food. Pispalalainen puuhamies Heikki H. Attila yrittää pitää aloillaan kupruilevaa muovisapluunaa, kun yrttineuvoja Tuomas Kokkonen töpöttää kolmion pintaan kirkkaan oranssia ja vihreää maalia.
Parin ohikulkijan kanssa syntyy keskustelua sapluunoista. Pahvinen olisi tukevampi. Sapluuna pysyisi myös paremmin kasassa, jos kaikki kirjaimet olisi tehty tekstaten, mutta Kokkosta miellyttää kaunokirjoitus.
Näistä kolmioista kasataan kasvulaatikoita, joihin istutetaan ruokakasveja: tomaattia, avomaan kurkkua, hernettä ja niin edelleen. Laatikoita pystytetään ympäri Tampereen kaupunkia, ja niille on tarkoitus löytää hoitajia lähialueelta. Sato on kaikkien kaupunkilaisten yhteinen.
Tämän projektin nimi on Haist’ kukkanen, ja Attila, 65, on haaveilut siitä jo pari vuotta.
”Tampereella on tällä hetkellä liki 20 kaupunkiviljelyprojektia, mutta silti suuri osa ihmisistä ei oikein tiedä, mitä kaupunkiviljely on. Toivon, että nämä kasvulaatikot saavat ihmiset hoksaamaan, että lähiruokaa voi kasvattaa myös itse.”
Luutadiplomaatiksikin nimetty Attila toi muutama vuosi sitten valtakunnalliset siivoustalkoot Suomeen. Ideoita syntyy niin paljon, että Attila perusti Tuomas Kokkosen ja Maria Pilvimaan kanssa alkukeväästä Suomen talkoot ry -nimisen yhdistyksen. Sen turvin hankkeita on helpompi toteuttaa. Samanniminen yhdistys järjesti erilaisia auttamistalkoita sotavuosina 1940–41, kun työväestä oli pulaa.
”Hei kuulkaa, me laitetaan kasvulaatikoita! Syksyllä tästä voi ohi kulkiessa kerätä satoa, ellei joku ole edellisenä päivänä ehtinyt ensin.”
Ohikulkumatkalla olevat Kati Polojärvi ja Paavo Kolehmainen pysähtyvät ihmettelemään, mitä polun penkalle on tekeillä. He päättävät istahtaa nurmikolle kuuntelemaan, mitä Attilalla on lähiruoasta sanottavanaan.
”Vapaa ruoka on perusihmisoikeus. Kuinka monta ruokaohjelmaa meillä nykyisin tulee televisiosta? Viidestä kymmeneen viikossa. Samaan aikaan täällä on ihmisiä, jotka oikeasti näkevät jo nälkää”, Attila sanoo.
Attila toivoo, että ihmiset oppisivat jälleen omavaraisuutta. Hänen mielestään Suomessa on syntynyt pula-aikojen jälkeen tietokatko, ja ruoan tuotanto on etääntynyt hyvin kauas ihmisten arjesta.
”Nyt ruoan hinta nousee koko ajan, ja monella lapsiperheellä alkaa olla vaikeuksia tulla toimeen. Ruoan kasvattaminen ja villiyrttien tuntemus alkavat jälleen olla tärkeitä taitoja.”
Pienenä Attila halusi tulla professoriksi, mutta yliopistoon pääsy jäi aikanaan pienestä kiinni. Jälkeenpäin ajatellen se ei juuri sureta.
”Mitä minusta olisi tullut yliopistossa? Muistitiedon maisteri, turhaa tietoa toistava tohtori tai pilkkua viilaava professori.” Neljäs vaihtoehto olisi akateeminen alkoholisti.
Liika tieto on Attilan mielestä nykyihmisen suuri ongelma. Omavaraisuus syntyy ennen kaikkea taidosta ja tekemisestä: sen oivaltamisesta, että kun siemenen pistää multaan ja antaa sille aurinkoa ja vettä, siitä kasvaa syötäväksi kelpaava kasvi.
Mutta on Attilalle tietoakin kertynyt. Hän tietää esimerkiksi kertoa, että voikukka on hyvä diureetti, joka puhdistaa virtsatiet ja pitää munuaiset kunnossa.
”Mutta minä en saisi sitä syödä kovin paljon. Voikukkaa ei suositella syöpää sairastaville, sillä se nostaa testosteronia”, Attila toteaa ja napsaisee voikukanlehden suuhunsa.
Attila kertoo, että hänelle on povattu eturauhassyövän vuoksi huonoa ennustetta, mutta hän on päättänyt kieltäytyä kuolemasta. Puutarhanhoito ja käsillä tekeminen ovat Attilalle keino pitää fyysinen kipu aisoissa. Eikä Attila kaipaa ainakaan sääliä, sillä se on hukkaan heitettyä energiaa.
Energiaa voi käyttää hyödyllisempiinkin tarkoituksiin. Haist’ kukkanen on eräänlainen sosiaalinen kokeilu, jonka tarkoituksena on aktivoida kaupunkilaisia toimimaan.
Asioiden hyväksi toimiminen ei aina ole edes mahdottoman vaikeaa. Esimerkiksi Tampereen kaupunki hyväksyi kasvulaatikot ilman sen kummempia nurinoita.
”Tänä vuonna laatikoita tulee viisikymmentä. Jos kaikki menee hyvin, laitetaan ensi vuonna viisisataa”, Attila lupaa.
