Teatteri Jurkan näyttämöllä ei ole mitään ylimääräistä. Kolme tuolia ja kolme naista, jotka on puettu mustaan ja vaaleaan. Valoja ja jyrkkiä varjoja, kaikki näyttää beigeltä.

Mikko Roihan ohjaus Vastarinta koostuu Marguerite Durasin kolmesta novellista, jotka sijoittuvat toisen maailmansodan ja keskitysleirien ajan Pariisiin. Maailma on mustavalkoinen, synkkä ja köyhä. Se heijastuu lavalle tarkasti.

Näyttämötekstit ovat Marguerite Durasin (1914–1996) kirjasta Tuska, joka sisältää kuusi tarkkanäköistä ja vainoavaa tekstiä. Kirjassaan Duras kuvaa vastarintaliikkeen toimintaa. Mikko Roihan teatteri Jurkkaan ohjaama Vastarinta esittää näistä teksteistä kolme: Herra X, tässä Pierre Rabier, Metropolin Albert ja Tuska.

Nimitekstissä Duras odottaa miestään, Robert L:ää keskitysleiriltä ja kun he vihdoin kohtaavat, on järkytys valtava. Samalla alkaa taistelu selviytymisestä.

Herra X, tässä Pierre Rabier on kuvaus siitä, kuinka Duras väkipakolla tutustuu Gestapon poliisiin. Rabier, poliisi, on vanginnut Durasin puolison. Rabier suostuttelee Durasin tapaamaan hänet uudestaan, houkuttimena uutiset miehestä.

Peli on jännitteinen, Duras toimii vastarintaliikkeessä, pelkää miehensä ja omaa kohtaloaan, ja pohtii, miten ja milloin luovuttaisi Rabierin liikkeelle. Rabier on yksinäinen ranskalaiseksi naamioitunut saksalainen, joka on ihastunut Durasiin ja yrittää saada Durasin puhumaan vastarintaliikkeestä ja toisaalta sänkyynsä. Lavalla Rabier on musta trenssitakki näyttelijä Tanjalotta Räikän selässä.

Metropolin Albert on kuvaus kidutuksesta, väkivaltaisesta kuulustelusta, jossa Thérèse on työnjohtajana. Novellikokoelman lukuohjeissa Duras kirjoittaa, että Thérèse on hän itse, ja vain niissä teksteistä, joissa ei ole minä-kertojaa, hän käyttääkin tuota nimeä päähahmolle.

Tanjalotta Räikkä, Laura Rämä ja Anna-Leena Sipilä ovat novellien minäkertojan, Durasin tai Thérèsen, kolme ääntä. Kaikki näytelmään valitut novellit ovat kuin päiväkirjamuistiinpanoja. Duras kirjoittaa löytäneensä tekstit vasta vuosien kuluttua tapahtumista.

”En muista kirjoittaneeni tätä tekstiä. Tiedän, että se on minun tekemäni, minun kirjoittamani, tunnen käsialani ja tapahtumien yksityiskohdat, voin mielessäni nähdä paikatkin, Orsayn rautatieaseman ja liikuskeluni kaupungilla, mutta en itseäni kirjoittamassa tätä päiväkirjaa”, Duras kirjoittaa Tuska-tekstin esipuheessa.

Duras ei kuitenkaan usko kirjoittaneensa tekstiä todella odottaessaan miestään, Robert L:ää, vaan kirjoittamisen on täytynyt tapahtua sen jälkeen. Tunnelma on joka tapauksessa hyvin intensiivinen.

Teksti on niin vahvaa ja keskiössä, että teatteriesitys kärsii pienimmästäkin virheestä. Silloin rytmi katoaa ja illuusio särkyy. Teos on niin vähäeleinen, että jokainen visuaalinen ratkaisu kerää huomion: kasettinauhuri, josta kuuluu kidutettavan ääni, tai vaikkapa se, ovatko näyttelijän hiukset auki vai kiinni.

Yksinkertainen ja elegantti ratkaisu on sekin, että keskitysleirivangin kuihtuminen tehdään kietomalla pää sideharsoon. Mielikuva sairaasta laihuudesta syntyy heti.

Mitä keskitysleiritarinoilla halutaan sanoa tänä päivänä? Tiedotteessa sanotaan, että ”Vastarinta kertoo naisista, jotka eivät vaihda ideologiaansa, vaikka heidän kannattaisi toimia toisin”. Heidän kannattaisi siis olla taistelematta, olla liittymättä vastarintaan, jotta elämä olisi helpompaa?

Tiedotteen lause tuntuu ohjaavan ajatukset harhaan, ei kai kenenkään olisi kannattanut siirtyä natsien puolelle. Tekstit kuvaavat naista, joka ei antanut periksi, horjui muttei sortunut.

”Oppikaa lukemaan: nämä ovat pyhiä kirjoituksia”, Duras kirjoittaa lukuohjeeksi Metropolin Albert -tekstin esipuheessa.

Arkea ne eivät varmasti kuvaakaan, vaan erikoislaatuisia tilanteita, joissa oikein toimiminen määritetään sotaoikeuksissa. Duras kuvaa tarkasti sitä ristiriitaa, jonka poikkeuksellinen raakuus ihmisessä aiheuttaa: epäuskoa, toivoa ja kaipuuta rakkautta kohtaan, mutta myös kykyä kiduttaa ja vehkeillä.

Teatteri Jurkan pelkistetyt lavasteet ja minimaalinen äänimaailma antaa teksteille ja mielikuvitukselle kaiken sen tarvitseman tilan.

Vastarinta, Mikko Roihan ohjaus 3.5. asti Helsingin teatteri Jurkassa. Syksyllä 2014 esitys siirtyy Joensuun kaupunginteatteriin.