Tämä tarina on yhtä äkkiväärä kuin laulaja-lauluntekijä Kari Tapiirin kappaleet.

Editoin kesäkuun Voimaan juttua Mosambikin kadonneesta sarvikuonokannasta. Teen työn pitkin hampain, sillä olen erikoistunut politiikkaan ja talouteen. Kostoksi päätoimittaja käskee kirjoittaa sarvikuonoaiheesta myös kainalojutun.

Toukokuisissa juhlissa uhoan, että kirjoitan nykyään eläimistä. Joviaalisuuden puuskassa pyydän erästä eduskunta-avustajaa valitsemaan minkä tahansa eläinlajin.

”No, mitähän tapiireille kuuluu”, avustaja mietiskelee.

”Sovittu. Juttu tapiireista ilmestyy kesän Voimassa”, lupaan.

Alan tutkiskella tapiirien nykymenoja. Laji on vaarantunut, osin uhanalainen, mutta ei sillä poikkeuksellisen huonosti mene. Kohauttavin tapiiritapahtuma löytyy 1990-luvun loppupuolelta: tapiiri puri miestä jossain pöpelikössä. Kumpikaan ei kuollut. Tapiiri pötki takaisin viidakkoon ja mies sai ehkä antibioottikuurin ja laastaria.

Kiroilen toimituksessa, että nyt tuli luvattua tyhmyyksiä. Toimitussihteerillä välähtää.

”Kari Tapiiri”, hän huudahtaa. Kari Tapiiri eli Tapio Luhtasaari, 31, on Helsingin hipstereiden palvoma laulaja-lauluntekijä.

Tapiiri kuin tapiiri. Vuosi sitten ilmestynyt esikoislevy Intiaani hankitaan toimitukseen heti, ja kuunnellaan huolella läpi. Levy jakaa toimituksen kahtia, kuten eksentrinen musiikki usein tekee.

Pari vuotta soolouraansa luoneesta Tapiirista on muodostumassa kulttihahmo. Kari Tapiirilla on Facebookissa yli 1 200 tykkääjää, se on indie-muusikolle paljon.

Tapiirin lauluissa palataan villiin länteen, kaivataan takaisin luontoon, utuisiin mielenmaisemiin. On mies, kitara ja herkkä tunnelma. Laulajasta tulee mieleen Kari Peitsamo ilman arroganttia töksähtelevyyttä.

Voiman 34-vuotiaan kuvaajamiehen lempibiisi on Länkkäri. Sen kertosäkeessä Kari Tapiiri laulaa eteerisesti ”ratsastaa joku vitun heevonen, ei ketään enää kiinnosta länkkärit, jippijaijee, pum pum.”

”Ton hönkäilyn kuuntelemisessa toleranssi tulee vastaan noin vartin jälkeen. Haluaisin katkoa Tapiirin kitaran ja lähettää sen pala palalta lajitovereille Madagaskarille”, toimituksen 30-vuotias miesjäsen kuvailee.

Vastakkainen kanta ei voisi olla kauempana:

”Tykkään yksinkertaisesta singer-songwriter-musiikista, se on ihanan söpöä ja tulee sielusta. Sanoituksetkin on tosi ihanat ja söpöt”, 33-vuotias naispuolinen graafikko, Tapiirin fani ja baarituttu huokailee.

”Vaikka kappaleessa Maailmanpyörä se lause, että puiden sisällä voi matkustaa”, hän jatkaa. ”Se on ihana, on luonto ja henkisyys yhdessä lauseessa. Melodiat on yksinkertaisia, ihanan aneemisia. Kaiken eteen voi laittaa ihana-sanan kun puhutaan Tapiirista.”

Usein käy niin, että kun alkaa seurata jotakin asiaa, se pompahtaa esiin joka paikassa. Niin myös Tapiiri, jonka kuvaaja huomaa jo heti seuraavana päivänä keikkailevan Helsingin Karhupuistossa, toimituksen vieressä.

Samaan syssyyn luemme netistä, että Lana Del Rey, yksi maailman tämän hetken suosituimmista artisteista, on valinnut useiden ehdokkaiden joukosta lämmittelijäksi kesäkuun keikalleen Helsingin Areenalle juuri Tapiirin.

Menemme metsästämään Tapiiria Karhupuistoon. ”Tuolla se kävelee”, kuvaaja kuiskaa. Tapiiri vaeltelee pitkät hiukset liehuen puistossa, halailee vastaantulijoita ja heidän vauvojaan.

Hiekkaisen keskusaukion perukoilla on pieni, telttakatoksella varustettu lava, jonka keskelle Tapiiri kapuaa laulamaan outoja laulujaan. On vaikea sanoa, kuinka tosissaan ne on tehty. Kysytään häneltä itseltään.

Miksi laulat asioista, joista laulat? Oletko sielultasi hippi?

”Lauluni ovat yleismaailmallisia, arkisia ja tätä päivää. Niihin on helppo samaistua. Ja haluan, että laulut kuulostavat kauniilta. En tiedä mikä on hippi-sanan määritelmä. Minulla on pitkät hiukset ja rakastan rauhaa, mutta eikö se ole kaikkien oikeus?”

Facebookissa sinulla on yli 1 200 tykkääjää. Se on paljon. Olet jo lähes kulttihahmo. Mihin tarpeeseen vastaat musiikillasi?

”Joo kiitos Facebook-tykkääjilleni. Ai olen vai? Ai mihin tarpeeseen? No tänä päivänä suurin osa musiikista tehdään elektronisesti ja tietokoneilla. Minun lauluissani ei soi kun ääneni ja kitara. Ja nauhoituksetkin tehdään analogisesti, kiitos tuottajani Didier Selinin, joka on sen alan taikuri ja muutenkin osaa luoda huumaavan äänimaailman biiseihin.”

”Musiikillani vastaan omiin tarpeisiini laulaa ja luoda melodioita ja uusia lyriikoita. Olen tyytyväinen, että joku muukin tykkää musiikistani, itseni lisäksi.”

Olet rumpali fiftari-henkisessä Yöjuoksijat-yhtyeessä. Oma musiikkisi on hyvin erilaista. Miten löysit tyylisi?

”Sain akustisen kitaran pari vuotta sitten synttärilahjaksi Yöjuoksija-yhtyeessä kitaraa soittavalta Faija-Villeltä. Sitten sitä kitaraa rämpyttelin ja biisejä alkoi tulla. Otin pari biisiä nauhalle ja soitin ystäville. He tykkäsivät ja käskivät mennä studioon tai lähettää ne johonkin.”

Voiman toimituksessa musiikkisi jakaa mielipiteitä. Toiset pitävät sitä vilpittömänä ja herkkänä. Kriittiset ovat sitä mieltä, että musiikkisi on tekonaiivia, ironista vitsailua. Mitä vastaat? Kuinka tietoisesti olet valinnut esimerkiksi sanoituksellisen linjan? Mitä itse haluat musiikillasi kertoa, miten vaikuttaa ihmisiin?

”Kyllä mä oon musiikkini ihan tosissani tehnyt. Vaikka siellä onkin huumoria jossain väleissä. Naivistisista sanoituksistakin on ennenkin huomauteltu, voihan olla, että oon vähän naiivi. Mutta mielestäni on hienoa, että myös lapset voivat kuunnella musiikkiani ja kaiken ikäiset. Mutta emmä oo tarkemmin sanoja miettinyt. Yrittänyt vaan sanoa asioita suoraan. Tolleen kelaan muutenkin maailmasta usein. En ymmärrä miksi pitäisi ilmasta jotenkin vaikeimman kautta?”

”Toivon että musiikkini antaa kuulijalleen kannustusta ja hyvää mieltä ja epäitsekkyyden siementä.”

Kari Tapiiri jää yhtä arvoitukselliseksi ja sympaattiseksi hahmoksi kuin luonnossa elävät kaimansa. Uusromanttisen musiikkigenren aallonharjalla hän ei onneksi ole toistaiseksi vaarantunut laji.

Kari Tapiirin uusi Onni-sinkku kuunneltavissa täällä.

Kari Tapiiri: Intiaani. Timmion Records 2012. Toimituksen antamien tähtien keskiarvo: Kolme tähteä.