Rakkaudentanssi sormilla

Teksti Minea Koskinen

Elokuvafestivaali Espoo Ciné avaa viikonlopun omaperäisellä esityksellä, jossa koreografi Michèle Anne De Mey tanssii sormilla live-kameralle rakennetuissa miniatyyrilavasteissa. Live-elokuva Kiss & Cryissä yhdistyy kahden taiteenlajin vetovoima.

Espoon kulttuuritalolla Kiss & Cryn taiteilijaryhmä viimeistelee ehkä maailman ensimmäisen sormitanssilive-elokuvan lavasteita. Michèle Anne de Mey esittelee puolen sentin mittaista päähenkilöä, joka istuu penkillä juna-aseman edessä.

Kiss & Cryssä vanha nainen muistaa juna-asemalla hetken, jolloin hän 9-vuotiaana kosketti tuntemattoman pojan kättä 11 sekuntia. Kosketuksesta avautuu viisi rakkaustarinaa ja viisi mahdollista maailmaa.

Belgialainen elokuvaohjaaja Jaco Van Dormael tunnetaan ehkä parhaiten muutaman vuoden takaisesti Mr. Nobody -elokuvasta. Siinä Jared Leton esittämä päähenkilö elää kolme elämää kolmen eri naisen kanssa. Yksi valinta kuljettaa mukanaan toista.

Van Dormaelia kiinnostaa valinnoista avautuvat ja sulkeutuvat todellisuudet. Hän kokoaa elokuvansa lapuille kirjoitetuista ideoista. Tarina syntyy kokeilemalla ja palasten paikkoja vaihtamalla.

Kiss & Cry kertoo muistoista ja kysyy, missä ovat ihmiset, jotka olemme unohtaneet. Esitystä kuljettaa eteenpäin nostalginen vire ja kaipuu menetettyihin hetkiin ja menetettyihin mahdollisuuksiin.

”Ei se ole nostalgiaa”, De Mey korjaa.

”Miksi ei?” kysyy Van Dormael yllättyneenä.

”Nostalgiaan liittyy katumusta.”

Live-elokuvassa kuullaan paljon melankolista fado-musiikkia. Musiikkityyliä kuvaa portugaliksi sana saudade. Se tarkoittaa nostalgiaa, jossa kaipaukseen on sekoittunut myös iloa ja kiitollisuutta eletystä hetkestä. Ranskaksi sana nostalgie ei tavoita samaa iloa.

”Päähenkilö on vielä rakastunut ja elää siinä kokemuksessa”, Van Dormael sanoo.

Kiss & Cryn kokoaminen alkoi keittiön pöydältä kaksi vuotta sitten. Pöydän ääressä Van Dormael pohti, kuinka pitkälle minimalismin voi viedä ja voiko elokuvan kuvata vain muutaman neliömetrin avulla. Kuinka vähän riittää kokemuksen välittämiseen?

”Vahvimmat muistot tiivistyvät hyvin lyhyisiin hetkiin. Ehkä elämässä on vain niitä, eikä tarinaa.”

Myös De Meystä rakkauden muistot elävät erityisen vahvoina. Ne ovat harvoin tarinallisia muistoja, vaan välähdyksiä, kuten kosketus tai tuoksu.

Esityksen tarinan ja päähenkilön työryhmä keksi vasta viime metreillä. Tunnelma on tarinaa tärkeämpi, vaikka sitä on vaikea kuvailla.

”Jotkut asiat puhuvat aivoille, toiset iholle”, Van Dormael selittää.

Kiss & Cryn lavasteet on suunniteltu hyvin yksityiskohtaisesti ja taidokkaasti. Sormien tanssiin on ladattu koko kehon liike. Kotimaassaan Belgiassa teos voitti arvostetun Prix de la Critique -palkinnon vuonna 2011.

”Meille esitys on kuin jalkapallopeli, jonka yritämme saada ajoitettua täydellisesti.”

Koreografivaimon kanssa Van Dormael joutuu luottamaan esityksessä hetkiin, joita ei voi tarinallistaa. De Mey taas joutuu antamaan periksi ohjaukselle ja narraatiolle. Kiss & Cryn voi kokea tällaisena, kahden taiteenlajin vuoropuheluna. Parhaimmillaan se on taianomainen virtaus, josta paljon turhaa on onnistuttu karsimaan hengittävän rakkaudentunteen tieltä.

Kiss & Cry Espoo Cinéssä, Tapiolan Louhi-salissa perjantaista sunnuntaihin kello 19.

Kommentoi Facebookissa
Olutposti 2019
Nauti tyhjyydestä