Elokuinen, paahtavan aurinkoinen aamu sarastaa, ja muutama toimittaja puikkelehtii tutkimusalus Muikulle. Vaikka ihmismieli iloitsee merimatkasta, se ei tosiasiassa ole vain riemukas reissu.

Itämeri ei ole niin puhdas kuin miltä tänä kesänä on usein paikoin näyttänyt. Muikulla Suomenlahtea ympäriinsä seilaava tutkimusryhmä tarkkailee, miten laajalle alueelle hapettomat pohja-alueet ovat levinneet.

”Nyt on tutkittu 800 neliökilometriä, siitä hapetonta pohjaa on ollut noin viisi prosenttia”, tutkija Emil Vahtera sanoo. Hän on Helsingin ympäristökeskuksen tilaaman Itämeren pohjan selvityksen tutkimusjohtaja. Pohjan tilaa tutkittiin ensimmäisen kerran viime vuonna.

Taivaalle kertyy tummia pilviä, kun Siljan Ruotsin-laiva seilaa maisemaan: se päästää paksua mustaa savua piipuistaan. Samoin kun katseen siirtää kohti Helsinkiä, selvä savusumu leijuu kaupungin yllä.

Saastesumutilanne ei tietenkään ole niin paha kuin esimerkiksi Shanghaissa tai joissain Intian kaupungeissa, mutta ei ilma, jota pääkaupunkilaiset hengittävät, ole putipuhdasta. Kaikki se, mitä on ilmassa, vaikuttaa myös mereen.

Merta reunustaa yhdeksän valtiota: Suomi, Venäjä, Viro, Liettua, Latvia, Puola, Saksa, Tanska ja Ruotsi. Jokaisella maalla on omat ongelmansa mereen laskevien jokien, ravinteiden sekä saasteiden kanssa.

Kaikilla mailla on paljon toimintaa Itämeren pelastamiseksi. Kampanjoita on niin kansainvälisiä kuin paikallisia.

Pelkästään kolmen kesäkuukauden aikana minulle on tullut lähes 50 erilaisiin Itämeri-kampanjoihin liittyvää tiedotetta. Baltic Sea Action Group, Itämerihaaste, John Nurmisen säätiön Puhdas Itämeri -kampanja ja Helsingin kaupungin ympäristökeskus ovat tunnettuja kampanjoitsijoita, joiden avulla järjestetään ja rahoitetaan erilaisia tutkimuksia ja toimenpiteitä.

Muikku pysähtyy näytteenottopaikalle muutaman tunnin matkan päähän Helsingistä. Tutkimusavustajat Julia Talvitie ja Kirsi Hyvärinen veivaavat sedimenttinäyteputkea sen alustaan kiinni näytteidenottoa varten. Putken täyttää musta, voimakkaasti rikiltä haiseva lieju. Tämä on nyt sitä hapetonta pohjaa: elotonta massaa.

”Tilanne näyttää samalta kuin viime vuonna. Helsingin edustalta Vuosaaren lähistöltä löytyi pari uutta hapetonta kuoppaa. Rannikon läheisimmät hapettomat alueet ovat pienempiä kuin arvelimme, mutta niitä on useampia”, Vahtera sanoo.

Kun sedimenttinäyte otetaan myöhemmin terveestä pohjasta, se ei haise. Sen kerrostumat ovat hiekan eri sävyisiä.

Syrjäytyneet kalat

Itämerelle on hyödyllistä, jos kirjolohen sijaan syödään paikallisia villikaloja, jotka mereen jäädessään lisäävät rehevöitymistä. Rehevöityminen lisää muun muassa levätuotantoa ja happikatoa.

Tällaiset olosuhteet suosivat niin sanottuja roskakaloja, lähinnä särkeä. Särkikalojen runsaat määrät edesauttavat rehevöitymistä kalojen pöllyttäessä pohjasta ravinteet veteen ja ulostaessa ravinteita levien hyödynnettäväksi.

Keväällä 2013 järjestetyssä seminaarissa Itämeri ja ruoka näille roskakalalajeille keksittiin uusi nimi: syrjäytyneet kalat. Se on kauniimpi ja totuudenmukaisempi ilmaus kuin roskakalat.

Suomessa syödään kyllä kalaa, mutta tonnikalaa ja norjalaista kirjolohta. Listalle pitäisi palauttaa lahnat, hauet, silakat, muikut ja muut lähialuekalat. Kaloista ja niiden yksipuolisesta kuluttamisesta puhuttaessa on huomioitava, että kyseessä on kaksisuuntainen ongelma: ympäristön lisäksi kalakannat kärsivät.

”Suurimmat kaupalliset kalat ovat 85-prosenttisesti ylikalastettuja tai toipuvia kantoja. Vuonna 2050 tärkeimmät kaupalliset kalakannat romahtavat”, sanoo WWF Suomen suojeluasiantuntija Matti Ovaska.

Itämeri ja ruoka -seminaarissa Palmian tuotesuunnittelija Petteri Hautamaa esittelee lahnamurekepihviä. Se otettiin ruokalistoille vuonna 2012, mutta ongelmiksi kotimaisen kalan käytössä Hautamaa sanoo käsitellyn kalan eli kalamassojen hinnan, saatavuuden ja riittävän jalostusasteen.

”Kalojen käsittely ruokakäyttöön on kallista.”

Palmia on Helsingin kaupungin omistama liikelaitos, joka vastaa muun muassa koulujen ja sairaaloiden ruuista, ja heidän keittiöistään on eettisistä syistä poistettu tuore tonnikala, puna-ahven, tilapia ja niilinahven.

Eniten kotimaisista kaloista, 34 000 kiloa vuodessa, Palmian keittiössä käytetään lahnaa.

Rehevöityminen

Keskeinen Itämeren ongelma on rehevöityminen. Yksinkertainen selitys rehevöitymiselle löytyy Valtion ympäristöhallinnon sivulta:

”Rehevöityminen tarkoittaa kasvien perustuotannon kasvua, mikä johtuu lisääntyneestä ravinteiden saatavuudesta. Ravinteita leviää luontoon muun muassa jätevesien, pelloilta valuvien lannoitteiden ja ilmasta tulevan laskeuman mukana.”

Rehevöitymisen yhteydessä puhutaan erityisesti typestä ja fosforista.

”Vuonna 2008 rehevöittävä typpikuorma Itämereen oli 580 630 tonnia, siitä 25 prosenttia oli peräisin ilmakulkeumista ja 75 prosenttia suoraan vesistövalumista. Fosforipäästö Itämereen oli 25 299 tonnia ja lähes kaikki oli peräisin vesistövalumista”, MTT:n professori Sirpa Kurppa esittelee lukuja.

Vesistövalumat tulevat pääosin maa- ja metsätaloudesta. Vesistövalumia aiheuttavat myös turvetuotanto, teollisuus ja kaivokset.

Itämeren merellisen ympäristön suojelukomission eli HELCOMin tavoitteen mukaan typpikuormaa tulee vähentää Suomesta 1 200 tonnia, Virosta 900 tonnia ja Latviasta 2 560 tonnia.

Vastaavat fosforikuorman vähentämistavoitteet ovat Suomesta 150 tonnia, Virosta 220 tonnia ja Latviasta 300 tonnia. Kaikkien Itämeren alueen valtioiden yhteinen vähennystavoite on 135 000 tonnia typpeä ja 15 250 tonnia fosforia.

Venäjä & Puola

Suomi ja suomalaiset yritykset ovat pitkään auttaneet Venäjää veden puhdistamisessa. Lokakuussa 2013 otetaan käyttöön Pietarin vesilaitoksella kokoojaviemäritunneli. Sitä ovat olleet puuhaamassa suomalaiset Onninen Oy ja Econet Oy.

”Tunnelin käyttöönoton jälkeen Pietarin kaupungin alueen yhdyskunta- ja teollisuusjätevesistä menee puhdistuslaitoksille 98,4 prosenttia”, Riitta Hemmi sanoo. Hemmi on ympäristöasioista vastaava konsuli Suomen pääkonsulaatissa Pietarissa.

Pietarin vesilaitos Vodokanal ja Lahden LADEC (aikaisemmin Lahden Tiede- ja yrityspuisto) ovat perustaneet kansainvälisen vesiosaamiskeskuksen, jonka tarkoituksena on kouluttaa näiden valuma-alueiden vesilaitosten henkilökuntaa sekä suunnitella niiden tarvitsemia uudistuksia, Hemmi kertoo.

Kesäkuussa Helsingin Sanomien toimittaja kertoi Puolan Gdanskissa sijaitsevan Fosfory-lannoitetehtaan vanhasta kipsivuoresta ja sen synnyttämistä fosforivalumista Itämereen. Suomalais-puolalainen tutkimusryhmä otti alueelta näytteitä heinäkuussa. Tuloksista raportoidaan syyskuun alussa.

Näytteiden mukaan fosforipäästöt voivat olla jopa 220 tonnia vuodessa. Määrä vastaa esimerkiksi koko Viron vuotuista tavoitetta vähentää fosforipäästöjä.

Öljyntorjunta

Itämeri on yksi maailman liikennöidyimmistä meristä. Siellä seilaa koko ajan 2000 alusta.

On ihme, ettei Itämerellä ole vielä sattunut isoa onnettomuutta. Pahaa tuhoa saisi aikaan esimerkiksi öljytankkerin ja matkustajalautan törmääminen.

Luen Turun yliopiston opiskelijan Emilia Luoman maantieteen pro gradu -tutkielmaa syksyltä 2010 Suomen öljyntorjunta-alusten keruutehokkuuden mallintamisesta Suomenlahdella.

Luoman lopputulos on, että Merivoimat, Rajavartiolaitos ja Meritaito Oy, joiden hallinnassa on kaikki 14 Suomen valtion öljynkeräysalusta, selviytyisivät hyvin öljyonnettomuudesta, kunhan aallonkorkeus onnettomuushetkellä ei ole yli kahta metriä.

Suomen ympäristökeskus on määritellyt Suomenlahdella öljynkeruun tavoitetasoksi 30 000 kuutiota, joka vastaa alueella liikennöivien säiliöalusten kahden lastitankin sisältämää öljymäärää. Luoma huomauttaa, että todellisuudessa öljyvuoto voisi olla isompikin.

WWF:n vuonna 2003 perustamiin vapaaehtoisiin öljyntorjuntajoukkoihin kuuluu 6 500 suomalaista. Syyskuussa öljyntorjuntakursseja järjestetään jälleen Helsingissä, Porvoossa ja Oulussa, osa kursseista on jo täynnä.

”Jos öljyonnettomuus sattuisi, ei Suomella olisi edes sitä etua, joka eteläisimmillä rannikkoalueilla on, sillä kylmässä vedessä öljy hajoaa hitaasti”, Itämerihaasteen Lotta Ruokanen selittää.

Suomen rannikko on myös hyvin hajanainen ja öljy leviäisi nopeasti pienten saarien rannoille. Talvella öljyntorjunta on lähes mahdotonta.

Keskeistä onkin keskittyä onnettomuuksien ehkäisyyn. Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO on määrännyt, että vuoteen 2015 mennessä öljykuljetukset yksirunkoisilla aluksilla kielletään.

Satamapalvelut & jätevedet

Laivat saavat yhä tyhjentää jätevedet avomerelle eikä jäteveden jättöpakko koske kuin kotimaan liikennettä. Siitä huolimatta Itämeren kuormitusta halutaan pienentää ja siksi esimerkiksi Helsingin ja Turun satamissa jäteveden jättäminen on ilmaista. Esimerkiksi Helsingissä vierailee vuosittain noin 300 risteilyalusta.

Helsingin satama on selvittänyt mahdollisuutta tarjota risteilyaluksille maasähköä, ettei laivojen tarvitsisi pöristä satamissa tyhjäkäynnillä.

Katajanokan terminaalissa maasähköliityntä otettiin käyttöön syksyllä 2012 ja sitä käyttävät Helsinki–Tukholma-välin matkustaja-autolautat. Pakkahuoneenlaiturilla on maasähköliityntä, jota voivat käyttää Helsingissä vierailevat alukset.

Mitä voi tehdä

”Jos Itämerta haluaa suojella, kannattaa siirtyä kasvisruokavalioon ja kulkea enemmän kävellen tai pyörällä.”

Tutkimuspäällikkö Emil Vahteran neuvot ovat varsin yksinkertaisia. Kannattaa olla yhteydessä omaan ehdokkaaseen, koska poliitikot pääsevät tekemään suuria ympäristöpoliittisia linjauksia.

Samalla linjalla on MTT:n professori Sirpa Kurppa. Hän näyttää listasta eri ruoka-aineiden rehevöittämisvaikutuksista. Ykkösenä naudanliha, toisena kanamunat, kolmantena sianliha, neljäntenä siipikarjatuotteet. Vähäisin rehevöittävä vaikutus on perunoilla.

”Ympäristön kannalta on parasta syödä MSC-sertifioituja kaloja, lähialuekaloja ja pienikokoisia kaloja”, WWF Suomen suojeluasiantuntija Matti Ovaska listaa.

Marine Stewardship Council on voittoa tavoittelematon kansainvälinen järjestö, jonka sininen, ovaalinmuotoinen MSC-sertifikaatti takaa, että myytävä kala on kalastettu kestävillä periaatteilla eikä kala ole peräisin kalankasvattamosta.

Kurkottelen Muikun laidan yli nähdäkseni sinilevää. Sitä on pysähdyspaikalla vain pieninä hituina. Tänä vuonna sinilevälautoista ei ole uutisoitu.

Elokuun lopussa WWF tiedottaa, että Itämeren ympäristöystävällisemmäksi viljelijäksi on valittu virolainen luomumaitotila. Viljelijä Juhan Särgava palkittiin innovatiivisista kierrätysjärjestelmistä tilallaan. Särgavan tilalla kierrätetään vettä ja lämpöä. Hän myös käyttää maidontuotannon sivutuotteita peltojen kasteluun ja karjan ruokkimiseen tehostaakseen ravinteiden käyttöä, tiedotteessa kerrotaan.

Maanviljelijöitä syytetään paljosta, mutta on tärkeää huomata, että pieniä eleitä jo tehdään Itämeren tilan parantamiseksi.

Artikkeli on julkaistu alunperin Voiman numerossa 7/2013.

Muokattu 25.9.2013, lisätty Itämerta ympäröivien valtioiden listaan epähuomiossa unohtunut Ruotsi.