Hontelo saksanpaimenkoira nimeltä Sabine tohottaa iholle jo eteisessä. Olohuoneesta kuuluu kahvikuppien kilahtelua. Eteisen ilmoitustaululla on lehtileike, jossa kerrotaan Taivassalon toimintakeskus Messin asiakkaiden askarteluista. Ne eivät ole mitä tahansa askarteluja, vaan kekseliäitä materiaaleista tehtyjä neulatyynyjä ja koruja. Tuotteet ovat olleet hitti esimerkiksi kunnan kesätorilla.

Sabinen omistaja päivätoiminnan ohjaaja Hannele Vuorinen on tehnyt töitä Messissä neljä vuotta, ja ennen Sabinea hänellä oli töissä mukanaan kani nimeltä Jösse ja Lakutassu-kissa. Sabine rakastaa työkavereitaan ja tunne vaikuttaa molemmin puoleiselta. Sabine ei kärsi silitysten puutteesta. ”Hiukan naistenmieheksi” tunnustautuva Ilkka paijaa parhaillaan koiraa ja höpöttelee sille, kuten koirille jutellaan. Helliä sanoja.

”Naisten lisäksi myös karvaiset ovat hulluna minuun”, Ilkka toteaa.

Toimintakeskus sijaitsee tavallisen punaiseksi maalatun rivitalon päädyssä. Pihan toisella puolella on samanlainen talo, jossa osa Messin asiakkaista asuu itsenäisesti. Tunnelma Messin kahvitunnilla on leppoisa. Toimintakeskuksessa työskentelee ohjaajan lisäksi kuusi aikuista, joista nuorin on 24-vuotias ja vanhin 59-vuotias. Neljä työntekijöistä on ollut mukana Messin koko toimintahistorian ajan, eli seitsemän vuotta. Pari entistä messiläistä lähti opiskelemaan hoiva-avustajaksi.

Vuorinen tunnetaan Messissä lempinimillä ”terveysintoilija” ja ”kävelevä ohjekirja.” Hän tulee Messiin arkiaamuisin töihin puoli kahdeksalta, ja on töissä iltapäivällä kello neljään. Muut tulevat Messiin yhdeksältä ja lähtevät kotiin 14.45. Virallisesti. Monesti iltapäivää istutaan Messissä pidempäänkin. Taustamusiikkina soivat Anna-Marin kolmisen sataa cd-levyä.

Työtoiminnan tavoitteena on järjestää kunkin työntekijän koulutukseen, kiinnostukseen ja taitoihin sopivaa työtä. Toiveita ja kiinnostuksen kohteita kartoitetaan kerran vuodessa rasti ruutuun -kyselylomakkeella.

Tänään kaksi messiläisistä on ollut töissä paikallisessa ruokakaupassa ja kaksi on kuljettanut kunnan sisäistä postia, on pesty päiväkodin pyykkejä, valmistettu yhdessä ruokaa, tiskattu, Anna-Mari on siivonnut kunnan palvelukeskus Poijun ruokalan ja Tomi on tehnyt sanomalehtirullia postiin pakkausmateriaaliksi. Sitten Terhi keitti kahvit.

Päivätoimintaa on esimerkiksi shoppailu ja elokuvien katselu. Perjantai-iltapäivisin Ilkalla ja Vuorisella on kahdenkeskinen Tartu mikkiin -tuokio Ilkan asunnolla. Silloin lauletaan. Juha Tapio on Ilkan suosikkiartisti. Retkiä tehdään messiläisten toiveiden mukaan. Joka kevät mennään laivaristeilylle ja hiljattain osa messiläisistä kävi Turun Logomossa katsomassa Voice of Finlandia.

Maanantai- ja torstai-iltapäivisin on jumppatuokio ja perjantaiaamupäivisin on asumisvalmennusta. Silloin harjoitellaan yhdessä ruuanlaittoa, siivoamista, pyykinpesua ja rahankäyttöä. Kunnan keskusta on pieni ja Messistä on kävelymatka kaikkiin palveluihin. Asumisvalmennuksen tavoitteena on itsenäiseen asumiseen ja aikuisuuteen valmentautuminen.

”Jotkut vammaisen lapsen vanhemmat eivät anna lapselleen mahdollisuutta itsenäiseen elämään. Lasta ylisuojellaan, eikä hänestä päästetä irti vielä aikuisenakaan”, Vuorinen kertoo. Hän lisää, että Messinkin asiakkaissa on taitoa ja potentiaalia mihin vain.

Samasta asiasta kirjoittaa Kynnys ry:n puheenjohtaja Amu Urhonen Kompastuksia-pamfletissaan (Into 2011.) Hänen mukaansa vammaisen lapset elävät pumpulimuurin takana, joka voi rajoittaa vammaisen tekemisiä pahimmillaan koko elämän ajan. Ääriesimerkkinä ylisuojelusta Urhonen mainitsee joillekin lapsille syötettävät hormonit, jotta nämä eivät kasvaisi seksuaalisiksi olennoiksi.

Ylisuojelun arkisemmat muodot ovat tavallisempia. Vammaisen lapsen kanssa jätetään tekemättä paljon asioita, joita lapsiperheiden elämään yleensä kuuluu. Lasta ei päästetä kaverisynttäreille, ei viedä huvipuistoon tai lastentapahtumiin, jotta tämä ei joutuisi kokemaan mahdollisia pettymyksiä.

”Kun ihminen tarvitsee apua jossain, niin helposti unohdetaan, että hän voi kuitenkin tehdä monia asioita”, Urhonen sanoo.

Kuinka kasvaa itsenäiseksi ihmiseksi ja rikkoa sopivissa määrin sääntöjä, jos tarvitsee niiden rikkomiseen apua? Miten lähteä paikalta ovet paukkuen, jos ei saa ovea itse kiinni? Pahinta on, että vammaisia ihmisiä saatetaan rangaista omapäisyydestä suhteettomasti. Urhonen kertoo esimerkkejä laitoksista, joissa esimerkiksi päivätoiminnasta kieltäytyneet aikuiset kehitysvammaiset ovat jääneet ilman ruokaa, koska he ovat rikkoneet sääntöjä.

Laitosten pakkotoimet kuulostavat kauhuleffojen materiaalilta, mutta ne ovat nykypäivää. Suomalaisiin vammaisiin kohdistuvia pakkokeinoja on tutkinut esimerkiksi asianajaja Jukka Kumpuvuori sosiaali- ja terveysministeriölle vuonna 2006 tekemässään selvityksessä. Tilanne ei ole tähän päivään mennessä sanottavasti muuttunut. Tämä kaikki kuulostaa etäiseltä Messissä, jossa päivä on jo päättymässä ja osa työntekijöistä on lähtenyt koteihinsa.

Jotkut Messin asukkaista ovat tunteneet toisensa lapsesta asti. Ennen Messin perustamista sen työntekijät kuljetettiin jokainen erikseen Turun ympäryskuntiin. Kunnassa alettiin laskea kustannuksia ja tultiin siihen tulokseen, että oma toimintakeskus tulisi 1 700 asukkaan saaristokunnalle edullisemmaksi kuin kuljetukset eri paikkoihin.

”Näin pieni toimintakeskus on Suomessa harvinaisuus. Meillä toiminta on paljon yksilöllisempää, kuin isoissa systeemeissä”, Vuorinen kertoo.

Eräs messiläisistä kertoo, että aikaisemmin hän koki tekevänsä isommassa yksikössä työtä, joka ei johtanut mihinkään. Se oli näennäistekemistä. Yksi laittoi mutterin pussiin. Seuraava otti sen pois. Messin toiminta tuntuu merkityksellisemmältä. Ja on mukavaa, kun kaikki on lähellä, eikä työmatkaan mene paljoa aikaa.

Urhonen näkee suurena ongelmana sen, että työkeskuksissa käyvät ihmiset velvoitetaan käymään joka päivä töissä, mutta he saavat hänen mukaansa surkeaa ”palkkaa”. Päivän palkka saattaa olla pienempi kuin lounaan hinta.

”Aika monet heistä joutuvat hakemaan toimeentulotukea selvitäkseen taloudellisesti. Se ei mielestäni ole yhtään järkevää”, Urhonen sanoo.

Hänen mielestään parhaita ovat yleistäen sanottuna toimintakeskukset, joissa on aika vähän porukkaa ja oikeasti yksilöllistä ja luovaa tekemistä. Sellaiset, kuin Messi. Esimerkiksi Pertti Kurikan nimipäivät -punkyhtye on alkanut tällaisena toimintana.

Messin työntekijät saavat työosuusrahaa 4–7 euroa/päivä ja 2–3,5 euroa puolipäivä. Kunnasta kerrotaan, että työosuusraha ei ole palkka, vaan kannustusraha. Sen suuruus määräytyy yksilöllisesti työn vaativuuden, ahkeruuden ja työhön käytetyn ajan mukaan. Asiakkaiden pääasiallinen toimeentulo on eläke.

Tähän liittyy yksi Urhosen huolista.

”Työtoiminta ei useinkaan tarjoa etenemisen mahdollisuuksia, eikä siitä välttämättä siirrytä lainkaan palkkatyöhön. Työtoiminta on huono ura”, Urhonen sanoo.

Vuorinen toivoo, että vammaisten taitoja ja kykyjä alettaisiin arvostaa enemmän.

”Ei ymmärretä, miten paljon osaamista heiltä löytyy työmarkkinoille. Itsenäistyminen ja omiin asuntoihin muuttaminen olisi myös tärkeää. Pois laitoksista.”

Hän kokee Messin nykyisen toiminnan muuten mielekkäänä, mutta merkityksellisiä alihankintatöitä saisi olla enemmän. Aikaisemmin Messissä pestiin myös terveydenhuollon pyykit, mutta kun Taivassalon terveydenhuolto yhdistettiin Uudenkaupungin kanssa, niin pyykkäyssopimus loppui. Sideharsotaitoksiakaan ei saada enää tehdä.

”On tärkeää, että asiakkaat tuntevat itsensä osaksi yhteiskuntaa. Olisi kiva perustaa Taivassaloon Messin oma pieni kahvila, jossa myisimme omia leivonnaisiamme. Meiltä löytyy siihen osaaminen.”

Messin asiakkaiden toiveet ovat keskenään melko yhteneväisiä. Terhi ja Anna-Mari toivovat, että he saavat jatkossakin käydä Messissä töissä. Ilkka haluaa asua omassa asunnossaan:

”Toivon, että minut nähtäisiin enemmän aikuisena kuin lapsena”, 29-vuotias Ilkka sanoo.

Messin asiakkaista on kirjoitettu poikkeuksellisesti vain etunimillä kunnan toivomuksesta.

_______________

Vammaisten toimintakeskusten määrää ei tiedetä

Yritin selvittää juttua varten Suomessa toimivien vammaisten toimintakeskusten määrän, ja paljonko niissä on keskimäärin asiakkaita. Koetin myös saada tietoa siitä, paljonko toimintakeskuksissa on keskimäärin työntekijöitä per kävijä.

Paljastui, että tarkkoja lukuja ei tiedä kukaan. Asiantuntijoiden mukaan toimintakeskuksissa olisi yleensä keskimäärin kymmeniä asiakkaita ja toiminta olisi monesti tehdasmaista. Asiakkaat ”hukkuvat massaan”, kuten eräs haastattelemistani asiantuntijoista luonnehti. Tilastotietoa asiasta ei ole.

Vammaisten toimintakeskuksia voi olla sekä kunnan, kuntayhtymien että yksityisten (yritysten ja järjestöjen) toimesta. THL:llä ei ole lähdettä, jossa olisi mukana sekä julkisen että yksityisen sektorin toimintayksiköt, ja josta voisi laskea esimerkiksi asiakkaiden lukumäärän suhteen henkilökunnan määrään.

Vammaisten työ- ja päivätoiminnan asiakkaista on saatavilla asiakasmäärätietoja. Verkkopalvelu Sotkanetin mukaan kuntien kustantamia vammaisten työ- ja päivätoiminnan palveluita käytti vuonna 2011 yhteensä 15 833 asiakasta. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella asiakkaita oli 2 922.

Laura Rantanen