Artikkeli on aiemmin julkaistu Voimassa 5/2013.

Neidonkorennot elävät toukkavaiheensa vedenalaisina petoina. Toukka pyydystää saaliinsa pyyntinaamarilla, jonka se sinkauttaa kohteeseen hydraulisen paineen voimalla. Tämä ihmisille (onneksi) huomaamaton elämänvaihe voi kestää vuoden tai kaksikin. Se päättyy, kun toukka kapuaa pinnalle ja käy muodonmuutokseen.

Neidonkorentojen aikuiselämä on suhteellisen lyhyt mutta taitolentopainotteinen. Ne osaavat saalistaa lennosta, mutta ei se vielä mitään.

Koiraiden väliset reviiritaistelut ja kumppanin kosiskelu suoritetaan tarkan koreografian mukaan. Neidonkorennoilla ei ole anatomista estettä lajienväliselle risteytymiselle, mikä korostaa lentoliikkeiden ja muiden hienostuneiden eleiden tärkeyttä pariutumisessa.

Lopullisen parinvalinnan tekee yleensä naaras, ja joskus se voi olla kiinni vaikka siitä, uskaltaako koiras heittäytyä uhkarohkeasti veden pinnalle ajelehtimaan. Ajelehtiminen kertoo veden virtauksesta, jota neidonkorentojen munat ja toukat tarvitsevat kehittyäkseen hyvin.

Näistä jännittävistä hyönteisistä kertoo Sami Karjalaisen ja Matti Hämäläisen tänä keväänä ilmestynyt kirja Neidonkorennot. Nimensä mukaisesti siron viehkeät neidonkorennot kuuluvat sudenkorentoihin, ja niitä on kaikissa maanosissa paitsi Australiassa ja Etelämantereella.

Uusi kirja selostaa niiden elämää riemastuttavan seikkaperäisesti sekä sanoin että tilannekuvin. Mukana on koko elon kierto munasta munaan, pedot, loiset ja saaliseläimet, sekä parinmuodostuksen koukerot ja lajinsisäisen muuntelun kiehtovat muodot. Tästä näkökulmasta laadittu osuus kattaa noin puolet teoksesta.

Kirjan toinen iso sisältöosa esittelee ensin Euroopan neidonkorentolajit yksityiskohtaisesti, sitten sukutasolla koko maailman neidonkorennot (Calopterygidae-heimon 112 lajia) ja lisäksi vielä lyhyesti eräät lähisukuiset sudenkorentoryhmät (Hetaerinidae, Chlorocyphidae ja Euphaeidae).

Sukujen kuvaukset voivat olla hieman raskaita kerralla ahmittavaksi, mutta kuvat havainnollistavat niitä sopivasti. Koko lajistokatsauksen kuvitus on kirjan hengen mukainen eli herkkätunnelmaista luontokuvaa. Tässä kirjassa ei ole muotokuvia ihmisen surmaamista, kokoelmalaatikoihin neulatuista hyönteisvainajista.

Tekstissä kerrotaan jonkin verran myös ei-eurooppalaisten lajien levinneisyysalueista, elintavoista ja tuntomerkeistä. Siitä voi olla apua retkikohteen valinnassa ja nähtyjen eksoottisten lajien tunnistamisessa.

Varsinkin Etelä-Aasiassa lomailevien kannattaa panna tämä merkille – se kun on maailman lajistollisesti rikkainta neidonkorentoaluetta.

Ennennäkemättömiä käyttäytymispiirteitä tai kokonaan tieteelle uusia neidonkorentolajeja on yhä mahdollista päästä dokumentoimaan etenkin trooppisemmilla seuduilla. Jopa Neidonkorennot-kirjan toinen tekijä sattui näkemään kuvausmatkalla Kiinassa reviirikäyttäytymisen muotoa, jollaista ei ollut aiemmin selostettu kirjallisuudessa.

Suomessa elää vain kaksi lajia neidonkorentoja, mutta kyllä niitäkin kannattaa etsiskellä. Suomalaiset lajit ovat kauneudessaan ja käyttäytymisessään aivan eksoottisten sukulaistensa veroisia, ja elämän ensimmäinen havainto ”lentävästä jalokivestä” voi olla sellainen lumoava hyönteishetki, joka jää mieleen vuosikymmeniksi.

Suomessa olemme neidonkorentojen levinneisyyden pohjoisrajalla, mikä on mielenkiintoinen asetelma ilmaston muuttuessa. Olemme täällä myös lähellä hyönteisten historiaa. Maailman vanhimmat neidonkorentofossiilit on löydetty 40–50 miljoonan vuoden ikäisestä Itämeren meripihkasta.

Entä minkä kokoisia suomalaiset tai eurooppalaiset neidonkorennot ovat aikuisena?

Hyönteisten uusi ystävä haluaisi tietää sen mahdollisimman pian, mutta kirjassa vastaus löytyy kohdasta, josta sitä ei osaisi etsiä, nimittäin vasta luvusta ”Idän jättiläiset”.

Kyseessä lienee lipsahdus kirjan tekijöiltä, koska muilta osin teksti on virtaviivaisen loogista ja antaa virheettömän vaikutelman.

Teoksen loppupuolella on yhteenveto neidonkorennoista ihmisen kulttuurihistoriassa. Neidonkorentojen kuvallisella esittämisellä ja muulla arvostuksella on vuosisatojen mittaiset perinteet Euroopassa ja vielä pidemmät perinteet Japanissa.

Kulttuurihistoriallisia yhteyksiä on myös siinä, mitä nimiä hyönteisistä käytetään. Monen neidonkorentosuvun tieteellinen nimi viittaa antiikin Kreikan tai Rooman naishahmoihin. Englanninkielisessä nimistössä ovat mukana jalokivet ja metallit.

Toistaiseksi vain muutama laji on saanut suomenkielisen nimen: Suomessa tavattavat neidonkorento (Calopteryx virgo) ja immenkorento (Calopteryx splendens), sekä lähialueiden iberianimmenkorento, kuparineidonkorento ja säihkyneidonkorento. Nimien keksimisestä voikin kehittää hauskan oheisharrastuksen!

Karjalainen ja Hämäläinen eivät ole ryhtyneet ehdottamaan uusia nimiä, paitsi yhdessä erikoistapauksessa. Se tapaus olemme me itse, Homo ambulocalamitas eli vapaasti käännettynä ”kävelevä tuho”. Kirjan viimeisestä luvusta voi aistia sen tyrmistyksen ja murheen, joka liittyy rakastettujen eläinlajien ja niiden elinympäristön hävitykseen.

Kaikki neidonkorennot asuttavat kirkkaita virtavesiä. Ihmistoiminta uhkaa monia sellaisia elinympäristöjä eri puolilla maailmaa. Suomen kaksi neidonkorentolajia eivät onneksi joutuneet maamme uhanalaisten lajien luetteloon vuonna 2010, mutta Maailman luonnonsuojeluliiton (IUCN) kansainvälisellä ”punaisella listalla” on tätä kirjoitettaessa viitisentoista lajia uhanalaiseksi luokiteltuna. Kokonaistilannetta luonnehtii se, että neidonkorennoista ei ole riittävästi tietoa – jopa lajien rajaaminen on usein vaikeaa.

Neidonkorennot-kirja on kaksikielinen siten, että suomen- ja englanninkielinen palsta kulkevat rinnakkain. Kieliversioiden asiasisältö on periaatteessa sama, mutta englanninkielisessä tekstissä on hieman enemmän yksityiskohtia. Pelkän suomenkielisen tekstin varassa pärjää silti aivan hyvin.

Lähdeviitteet on sijoitettu englanninkielisen tekstin lomaan. Lähteitä on runsaasti ja ne ovat enimmäkseen englanninkielisiä tieteellisiä julkaisuja.

Noin puolet kirjasta on tekstiä ja puolet värivalokuvia. Kuvitus on läpikotaisen huippulaatuista. Aiheeseen paneutuminen on sellaista tasoa, että innostus tarttuu myös lukijaan – eikä se rajoitu vain neidonkorentoihin. Tässä kirjassa on ainesta alkusysäykseksi laajempaankin hyönteis- ja pikkueläinharrastukseen.

Mikä mainio opus!

Sami Karjalainen & Matti Hämäläinen: Neidonkorennot – Solisevien vetten lentävät jalokivet. Caloptera Publishing, 2013. 223 s. Kirjan kotisivut www.caloptera.com