Taide

Verta, luita & suolenpätkiä

Lukuaika: < 1 minuutti

Verta, luita & suolenpätkiä

Teksti Henric Rönnberg

Jimi Tenorin rankanlaatuisessa Autobahn-valokuvanäyttelyssä esiintyy lintumuusia, päätön orava ja suusta räjähtäneitä hampaita.

Pienessä ja koleassa galleria Kingi Kongissa on melkein mahdollista kuulla äkkijarrutuksen aiheuttaman renkaiden ulvonnan, joka loppuu pamaukseen ja hajoavan lasin kilinään.

Siinä ne nyt makaavat, siroteltuina pitkin moottoriteitä ja ojia. Hyvä, jos erottaa, mikä eläin missäkin kuvassa vuorollaan esiintyy. Lokki on mahdollista erottaa valkoisesta sulkamössöstä. Parista silvotusta linnusta ei muuta erota kuin jalat. Seuraavaksi eteen heitetään mäyrä tai supikoira, jonka silmä on puhjennut ja hampaat singahtaneet suusta törmäyksen aiheuttaman kovan iskun takia.

Tämä näyttely on kuin suoraan pahimmasta painajaisesta.

Muusikkona paremmin tunnetun Jimi Tenorin Autobahn-näyttelyssä saattaa herätä kysymys, mikä taiteilijaa vaivaa. Miksi kuvata eläinten raatoja tienposkissa?

Vaikka näyttely koostuukin ainoastaan seitsemästä valtavan suuresta teoksesta, ovat ne tarpeeksi voimakkaita ja karuja kertomaan sen, minkä Jimi Tenor haluaa tuoda esiin.

Näyttelytekstin mukaan Tenorin tarkoitus on kasvattaa ihmisten tietoisuutta siitä, miten me kohtelemme ympäröivää maailmaa, ja kuinka monta miljoonaa eläintä kuolee vuosittain maailmanlaajuisesti autoteille, suurten nopeuksien takia. Tässä hän onnistuu erittäin vakuuttavasti vanhalla kunnon sokeeraustekniikalla.

Galleriasta lähtiessä on syvälle mieleen painunut karuja mielikuvia tuskasta, ja korvissa kaikuu hirvittävää kivusta koituvaa huutoa.

Kannattaa varautua, jos oksennusrefleksi on herkässä ja ahdistuskynnys matala, sillä tämä näyttely ei välttämättä sovellu heikkohermoisille.

Jimi Tenorin Autobahn-valokuvanäyttely on esillä 8.–28.3. Helsingin galleria Kingi Kongissa, Vaasankatu 15, ke–su 12–18.

  • 13.3.2012