Tuottaja Jari ”cyde” Hyttisellä on takanaan iso urakka. Hän kävi pienen avustajaryhmänsä kanssa läpi satoja kotimaisia työväenlauluja pohti, mitkä niistä pitäisi nostaa aiheen ympärille rakennettavalle kokoelmalle.

Aivoriihen tuloksena syntyi Vasurilla-kokoelma, joka kokoaa yhteen kotimaisen työväenmusiikin menneisyyden ja nykypäivän. Syyskuun puolivälissä ilmestynyt levy sisältää parikymmentä kappaletta, joista vanhimmat ovat 1920-luvulta ja tuoreimmat viime vuodelta.

Vasemmistohumanistiksi itseään nimittävän Hyttisen mielestä tämänkaltaiselle levylle on nykypäivänä tarvetta.

”Suoraan sanottuna nykyinen maailman meno alkoi ottaa päähän niin paljon, että piti soittaa vähän kelloa. Levylle koottiin lauluja, jotka ottavat kantaa pienen ihmisen puolesta.”

Vanha työväenmusiikki on hänen mukaansa edelleen ajankohtaista.

”Ei se sanoma siitä mihinkään ole hävinnyt. Ihmisten tarinat ja elämä ovat edelleen pohjimmiltaan samankaltaisia. Epäoikeudenmukaisuudesta tehdyt laulut ovat erittäin ajankohtaisia”, Hyttinen pohtii.

Työväenlaulujen valtava määrä tarkoittaa sitä, että reilun tunnin mittainen levy on jonkinlainen kompromissi. Hyttinen kertoo unelmoivansa laajemmasta kokonaisuudesta, joka löisi koko suomalaisen työväenmusiikin yksiin kansiin. Ison boksin julkaiseminen on kuitenkin taloudellisesti kannattamatonta.

”Monien kappaleiden oikeudet ovat ylikansallisilla yhtiöillä, jotka eivät ole kiinnostuneita pelkästä kulttuurityöstä. Siellä kapitalisti istuu kansallisen identiteettimme päällä.”

Hyttinen on kuitenkin tyytyväinen pienemmästäkin kokoelmasta. Hän mukaansa projektilla on vankka sivistystehtävä.

”Haluan esitellä nuoremmille sukupolville, millaista työväenmusiikkia on aiemmin tehty. Toisaalta tämä kokoelma toimii myös toiseen suuntaan: se kertoo vanhemmalle väellä, missä mennään nykyään. Toivottavasti tämä yhdistää eri ikäluokkia”, Hyttinen sanoo.

Totunnaisten nimien lisäksi mukana on myös muutamia yllättäviä valintoja. Esimerkiksi Esa Pakarista ja Tapio Rautavaaraa ei yleensä mielletä kantaaottavan musiikin esittäjiksi.

”Pakarista pidetään ennen kaikkea humoristina ja Rautavaaraa urheilusankarina. Sitä ei ole koskaan tuoda esiin, että he kumpikin olivat vahvasti vasemmistolaisia taiteilijoita, jotka tekivät myös työväenlauluja.”

Hyttinen on iloinen siitä, että työväenlauluja syntyy edelleen.

”Työväenlauluperinne on siirtynyt uuteen vaiheeseen: monet räp- ja reggaemuusikot tekevät nykyään työväenlauluja. Nykypäivän artistit, kuten Asa ja Paleface tarjosivat itse sellaisia lauluja, jotka sopivat tähän teemaan. Siksi levyltä löytyy myös uuden polven työväenmusiikin edustajia.”

Teeman puitteissa järjestetään syyskuun lopussa myös Vasurilla-konsertti. Savoy-teatterin lavalle nousevat muun muassa Paleface, Koiton laulu, Jonna Pirttijoki ja Helsingin Balalaikka-orkesteri.

Yksi konsertin esiintyjistä on laulaja-lauluntekijä Jarkko Martikainen. Hänelle työväenmusiikki on laaja käsite.

”Perinteisestihän termi viittaa Suomessa kouralliseen poliittisia levyjä, jotka Love Records aikoinaan julkaisi, mutta kyllä työväenlauluja on minun mielestäni joka puolella. Käyttäisin mielelläni vaikkapa termiä ’kansan musiikki’, joka voi viitata monenlaisiin juttuihin. On tavallaan yhtä turhaa puhua erikseen työväenlauluista kuin rockpuolella naislaulajista. Suurin osa suomalaisistahan käy kuitenkin jonkinlaisissa töissä.”

Suoranaisten taistelulaulujen sijasta Martikainen haluaa nostaa esiin myös viihteellisemmän musiikin.

”Monesti työväestölle tärkeintä on sellainen musiikki, joka auttaa unohtamaan arjen.”

Vasurilla – Duunarilaulut ennen ja nyt -konsertti 28.9. Helsingin Savoy-teatterissa.