Teksti Sakari Nuuttila & Roope Luokkamäki
Kielletyn kansallisbolševikkipuolueen perustaja, useasti tuomittu rikollinen ja postmodernistinen kirjailija Eduard Limonov ei ole menettänyt koskaan kykyään aiheuttaa pahennusta.
15 miljoonan asukkaan kaupungissa paikasta toiseen pääseminen ei käy aina niin sulavasti. Sen saamme huomata matkalla Moskovan laitamille tapaamaan Eduard Limonovia, kielletyn kansallisbolševikkipuolueen perustajaa, useasti tuomittua rikollista ja postmodernistista kirjailijaa. Hän on vannottanut meidät saapumaan ajoissa.
Harmi vain, että sovittu tapaaminen osuu yhteen Moskovan ruuhka-ajan kanssa. Kun bussia ei ala kuulua, päätämme turvautua pimeään taksiin. Käsi vain pystyyn, ja punainen Lada kurvaa välittömästi bussipysäkille. Hyppäämme kyytiin.
Autossa soiva venäläinen tekno siivittää matkantekoa, kun kaahaamme kohti Limonovin antamaa osoitetta. Mielessä käy, että tämä ei ole välttämättä niitä parhaita ideoita, mutta ainakin tapaamme mielenkiintoisen kaverin.
Leninin bolševismia ja Mussolinin nationalismia ideologiassaan yhdistelevä Eduard Limonov oli yksi harvoista poliitikoista, joka onnistui keräämään Venäjän vaalien presidenttiehdokkuuteen tarvittavan määrän nimiä. Hänen hakemuksensa kuitenkin hylättiin. Syyksi kerrottiin virallisten leimojen puuttuminen.
Olemme lukeneet lehdistä, että Limonov on viettänyt edellisen illan putkassa jouduttuaan pidätetyksi Vladimir Putinin valintaa kritisoivassa mielenosoituksessa.
Ladan puikoissa häärivän keski-ikäisen miehen kuolemaa halveksiva asenne tuo meidät lopulta perille hyvissä ajoin. Nousemme valtavan neuvostoaikaisen kerrostalokolossin kuudenteen kerrokseen ja koputamme oveen.
”Miksi teitä on niin monta?” Limonov tivaa ärtyneesti heti, kun pääsemme ovesta sisään.
Koetamme selittää toimittajasta, kuvaajasta ja tulkista koostuvaa seuruettamme. Limonov ei vaikuta erityisen tyytyväiseltä, mutta viittoilee meitä seuraamaan häntä läpi aution kaksion, jota koristaa vain muutama ikkunan viereen asetettu tuoli.
En malta olla kysymättä heti alkuun edellisen illan tapahtumista.
”Ei se ollut pidätys, se oli kiinniotto! Minut pidätettiin lähes kymmenen vuotta sitten ja tuomittiin neljän vuoden vankeuteen. Vietin telkien takana kaksi ja puoli vuotta.
”Useiden vuosien ajan minua pidätettiin vähän väliä, ja silloin tällöin minulle langetettiin muutamien päivien vankeustuomioita. Sitä sattuu minulle usein. Olen tottunut siihen, enkä tee siitä enää isoa numeroa.”
Limonov on tullut tutuksi venäläisille auktoriteeteille. Hän aloitti radikaalina runoilijana Neuvostoliitossa 1960-luvun lopulla, ja hänet karkotettiin maasta 1974.
”Uskon, että karkotus oli kohtaloni. Minut pidätettiin, ja minun käskettiin lähteä. Siispä päätin muuttaa vaimoni kanssa Yhdysvaltoihin.”
Limonov ei kuitenkaan menettänyt kykyään aiheuttaa pahennusta. Muutamassa vuodessa kirjailijasta tuli New Yorkin punkpiirien vakiokasvo, ja hän joutui FBI:n tarkkailun alaiseksi.
Tehtyään erilaisia hanttihommia useamman vuoden ajan Limonov onnistui saamaan työn oikolukijana New Russian Word -nimisessä sanomalehdessä. Onnea ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Vuonna 1976 Limonov erotettiin lehdestä kohua herättäneen, Neuvostoliitosta karkotettujen pettymyksistä kertovan artikkelin takia.
Yhdysvallat ei herätä Limonovissa edelleenkään kovin lämpimiä muistoja.
”Lähdin sieltä 32 vuotta sitten, joten kuvani maasta on vanha. Yhdysvallat on kuitenkin väkivaltainen valtio, joka harhaluuloisesti kuvittelee hallitsevansa koko universumia. Odotan intohimoisesti päivää, jolloin heidän ylitsevuotavan onnelliset päivänsä päättyvät.”
Yhdysvalloista matka jatkui Ranskaan vuonna 1980, kun Limonov ei enää onnistunut löytämään Yhdysvalloista kustantajaa kirjoilleen.
”Vietin Ranskassa 14 vuotta ja kirjoitin 17 kirjaa ennen kuin palasin Venäjälle. Ranskassa aloin ajatella tulevaisuuttani enkä pitänyt siitä, miltä se siellä näytti. Minusta olisi varmaan tullut Ranskan akatemian jäsen ja vanha kirjailijapedofiili tai jotain. Päätin mennä asumaan lähelle tulivuorta, kuten Nietzsche kehotti tekemään.”
1990-luvun alkupuolella tuo paikka tulivuoren vieressä oli Balkanin niemimaa, jossa serbien, kroattien ja bosnialaisten väliset vanhat jännitteet olivat kärjistyneet Jugoslavian hajoamissodiksi.
Limonov löysi itselleen kovan profiilin oppaan Balkanilta. Youtubesta löytyy video, jossa Haagin sotariskostuomioistuimessa Bosnian kansanmurhasta syytettynä oleva serbijohtaja Radovan Karadžić esittelee Limonoville paikkoja. Videon lopulla Limonov pääsee kokeilemaan serbisissien konekivääriä.
”Kokemus oli kiinnostava. Kirjailijoille sota on hyvästä. Siinä kiteytyy ihmisen tahto koetella itseään ja ottaa selvää, riittääkö kantti vai ei. On aina mielenkiintoista seurata ihmisiä vaikeissa olosuhteissa. Siitä syystä ihmiset esimerkiksi sodassa tai vankilassa ovat kiinnostavia. Porvarit eivät ole kiinnostavia.”
Balkanilta Limonovin matka vei 27 vuoden maanpaossa elämisen jälkeen vihdoin takaisin Venäjälle. Neuvostoliiton viimeinen johtaja Mihail Gorbatšov oli aiemmin palauttanut Limonovin kansalaisuuden, ja Limonov tunsi, että oli aika palata.
Venäjälle palattuaan Limonov päätti hylätä kirjailijan roolin ja osallistua itse politiikkaan.
”Kun kirjoittaa ensimmäistä kirjaansa, kuvittelee, että se tulee muuttamaan maailman kokonaan. Että kaikki lukevat kirjan, ja se tekee ihmisistä fiksuja, rehellisiä ja voimakkaita. Ja minusta maailman hallitsijan.”
”Sitten huomaa kirjoittaneensa 11. kirjansa, eikä mitään vieläkään ole tapahtunut. Ihmiset olivat yhtä typeriä kuin aina. Silloin sanoin itselleni, että minun täytyy mennä ja näyttää heille, kuinka heidän pitäisi toimia.”
Limonov perusti Venäjän kansallisbolšhevikit – radikaalin poliittisen puolueen, jonka asialistalle kuului muun muassa Euraasian yhdistäminen yhdeksi valtioksi. Hän perusti myös puolueen ideologiaa levittävän lehden Limonkan, joka iski erityisesti nuoreen väestöön.
”Nuoret eivät varsinaisesti olleet kohderyhmäämme, mutta ideamme sekä lehtemme nokkela, sarkastinen ja mahdoton tyyli vetosivat heihin.”
”Vuonna 1998 järjestimme puolueen ensimmäisen täysistunnon, johon osallistui 500 delegaattia eri puolilta maata. Ennen sitä emme koskaan olleet nähneet ihmisiä, joiden kanssa työskentelimme, joten oli aivan mahtavaa nähdä viimeinkin koko sali täynnä nuoria ja urheita, joskus typeriäkin huligaaneja.”
Jos oli puolueen ideologia radikaali, niin sitä oli myös sen toiminta. Limonov ja hänen seuraajansa joutuivat usein pidätetyiksi laillisuudeltaan vaihtelevien protestien ja mielenilmausten seurauksena.
Pahin yhteentörmäys viranomaisten kanssa tapahtui vuonna 2001, kun Limonov vangittiin syytettynä armeijan kokoamisesta Kazakhstanin aseellista valtaamista varten.
”Yritimme osallistua kansannousuun jo vuonna 1997, mutta minut pidätettiin. Seuraavan kerran minut pidätettiin vuonna 2001 Altain vuoristossa, ja jouduin vankilaan pitkäksi aikaa.”
Alun perin Limonoville vaadittiin 14 vuoden vankeutta sellaisista rikoksista kuin esimerkiksi maanpetturuus ja terrorismi.
”Jotkut syytöksistä kuitenkin raukesivat, ja lopulta minut tuomittiin ainoastaan neljäksi vuodeksi räjähteiden ja Kalashnikovien salakuljetuksen organisoinnista.”
”Putin ei ollut silloin vielä alistanut alueellisia virkamiehiä, joten oikeudenkäyntini oli melko tasapainoinen, ja tuomari seurasi tarpeellisia toimenpiteitä. Jos minut olisi tuomittu muutamaa vuotta myöhemmin, olisin varmasti vieläkin vankilassa.”
Vankilasta vapauduttuaan Limonov on jatkanut taisteluaan valtakoneistoa ja uutta verivihollistaan Vladimir Putinia vastaan. Seitsemänkymmenen vuoden ikää lähestyvä vallankumouksellinen vakuuttaa, että hänellä riittää vielä virtaa.
”Aion jatkaa taistelua ja katsoa, mitä voin tehdä. Sitten totean: ’Ahaa! Olen onnistunut ja olen voitokas.’ Kun menen mielenosoitukseen, jossa poliisien erikoisjoukot seisovat odottamassa minua, en tiedä, miten päivä tulee päättymään. En kuitenkaan ajattele sitä turhaan, vaan menen joka tapauksessa.”
”Minulla on velvollisuus olla paikalla, koska seuraajani ovat paikalla, ja minun kuuluu olla heidän kanssaan ja heidän edellään. Se on hyvin yksinkertainen velvollisuuteni ja ainoa tapa, jolla toimin.”
Limonov suuntaa katseensa ulos ikkunasta. Sitten hän kopauttaa pöytää terävällä liikkeellä ja ilmoittaa haastattelun päättyneen.
Kun Limonovin henkivartija ohjaa meitä ulos asunnosta, tulee mieleeni vielä kysyä kovana Lou Reed -fanina aikanaan tunnetuksi tulleelta vallankumoukselliselta hänen nykyisestä musiikkimaustaan.
”Nykyään olen aika kalkkis. Kuuntelen lähinnä klassista musiikkia, mutta pidän kyllä Pussy Riotista. Itse asiassa tunnen yhden tytöistä.”
Sakari Nuuttila & Roope Luokkamäki
_______________
Limonov & Strategia 31
Eduard Limonovin johtama kansallisbolševistisen puolue on kielletty Venäjällä, ja Limonov sekä useat puolueen jäsenet ovat viettäneet aikaa telkien takana. Oppositioaktivistit ovat joutuneet myös väkivallan kohteeksi. Lue Oksana Tšelyševan artikkelit aiheesta:
Limonov ja hänen seuraajansa Toinen Venäjä -liikkeestä alkoivat vuonna 2009 järjestää mielenosoituksia, jotka puolustivat Venäjän perustuslakiin kirjattua vapaata kokoontumisoikeutta. Kovin vapaita kokoontumiset eivät kuitenkaan olleet. Oksana Tšelyševa kirjoittaa Strategia 31 -nimisestä kampanjasta täällä:
Limonov on ollut järjestämässä mielenosoituksia duuman vaalien ja presidentinvaalien jälkeen. Kolumnsiti Veli Itäläinen analysoi vaaleja ja mielenosoituksia:
Mitä tapahtui Venäjän vaaleissa?
Koonnut: Teemu Muhonen
