Taloustoimittaja ja entinen europarlamentaarikko Esko Seppänen korostaa uusimmassa kirjassaan Emumunaus euron poliittisuutta. Euro ei syntynyt talouden tarpeista, vaan se luotiin Euroopan liittovaltiokehityksen kiihdyttämiseksi.

Liittovaltiosta ja eurosta haluttiin ”peruuttamaton ja lopullinen”, mutta talous ei toiminutkaan toivotusti. Kansalliset erot ovat liian suuria, eivätkä eteläisen Euroopan maat pysty saksalaiseen taloudenpitoon. Eurovaluutta kuitenkin toi näihin maihin alhaisen korkotason ja inflaation ja loi vaikutelman, että Saksan vahva talous ikään kuin takaa niille myönnetyt lainat. Näin syntyi velkakriisi, jonka ratkaisua on toistaiseksi lykätty lainaamalla lisää rahaa.

Vaikeassa tilanteessa Seppäsen mukaan ”laillisuus on pienen jäsenvaltion paras suoja isoja vastaan, ja siksi sitä on puolustettava.” Ongelmia syntyy, kun lailliset keinot eivät riitä ”peruuttamattoman ja lopullisen” puolustamiseksi. Euron historia on täynnä väärennöksiä, lainkiertoa ja kansallisen sekä EU-lainsäädännön rikkomista.

Euron perustaan tuli valuvika, kun poliittisista syistä mukaan otettiin Maastrichtin lähentymiskriteereitä täyttämättömiä maita. Kreikan taloustilastojen peukalointi on yleisessä tiedossa.

Seppänen muistuttaa, ettei Kreikka ollut ainoa tilastohuijari. Myös Italian ja Belgian valtionvelat ylittivät reilusti 60 prosentin Emu-rajan. Italialla se oli peräti 120 prosenttia, mikä oli rahallisesti moninkertainen Kreikkaan verrattuna. Tilastoviranomainen Eurostat katsoi silti Italian täyttävän Emu-kriteerit.

Kreikan tilastoväärennöksen toteutti entinen pääministeri Loukas Papadimos, joka sai apua yhdysvaltalaiselta Goldman Sachs -pankilta. Johtaja Greg Smith erosi pankista viime keväänä ja julkisti samalla kohukirjeen, jossa syytti yhtiötä moraalisesta rappeutumisesta.

Tilastoväärennökset ovat vain osa euron laillisuusperustan rikkomista. EU:n perustuslakina toimivan Lissabonin sopimuksen artikla 125 kieltää yksiselitteisesti velkojen yhteisvastuullisuuden. Tosiasiassa vauraat Emu-maat auttavat yhteisvastuullisesti Kreikkaa, Espanjaa, Portugalia ja Irlantia.

Lakia kierretään tekemällä vakausmekanismi EVM:sta osakeyhtiö, jonka päätöksenteko on salaista, työntekijöillä on vaitiolovelvollisuus eikä sitä saada oikeudelliseen vastuuseen tekemisistään. Yhteisvastuullista tukea kriisimaille on annettu myös kierrättämällä rahaa bulvaanina toimivan valuuttarahasto IMF:n kautta.

Perustuslain 123 artikla puolestaan kieltää EKP:tä ja keskuspankkeja ottamasta vastatakseen toisten velkasitoumuksia. Kaksi päivää Seppäsen kirjan ilmestymisen jälkeen 6. syyskuuta EKP aloitti kriisimaiden velkakirjojen ostamisen. Espanjalle puuhataan 300 miljardin euron pakettia, joka avaisi tietä EKP:n velkakirjaosto-operaatiolle (Reuters 14.9.2012). Mistä löytyisi maa, joka veisi EU:n sen omaan tuomioistuimeen Lissabonin perussopimuksen rikkomisesta?

Seppäsen kirjassa on ristiriita inflaation kohdalla. Hän ehdottaa, että velkamaiden taakkoja kevennettäisiin käynnistämällä EKP:n toimin tahallinen inflaatio setelirahoituksen avulla.

Nykyään se tapahtuu pankkien tietokonejärjestelmissä, ja tämä bittiraha on kansainvälisen finanssijärjestelmän syöpä. EKP on jo aloittanut bittirahan suoltamisen, vaikka se on ehdottomasti kielletty säännöissä ja Maastrichtin sopimuksessa. Miten voi samaan aikaan puolustaa laillisuutta, kun suosittaa velkakriisin ratkaisuun laittomuutta?

Suomessa tilanne ei ole sen parempi. Kun Suomea liitettiin euroon, edellytettiin talouden herkän haavoittuvuuden takia EMU-oloissa kansallisia puskurirahastoja. Näin esimerkiksi Lauri Ihalainen markkinoi Emua ruotsalaisille Visbyssä 6.7.2003.

Mitään puskurirahastoja ei ole. On väitetty, että työeläkerahastot olisivat näitä puskureita, vaan eivät ole. Taloutemme on haavoittunut euron takia, mutta työeläkerahastoista ei makseta Suomen osuuksia EVM:ssa. Puskurirahastot olivat propagandaa, jolla euroa markkinoitiin suomalaisille. Samaa propagandaa on Kreikan kanssa tehty vakuussopimus. Vakuudet ovat TRS-johdannaisia, joista monimutkaisen mekanismin kanssa ehkä saadaan jotain 20–30 vuoden kuluttua, tai ei saada. Espanjan vakuussopimus on parempi.

Kun ”peruuttamaton ja lopullinen” halutaan pelastaa, unionin demokratiavajetta lisätään ja laittomuutta lääkitään laittomuudella, ja kaikki peitetään propagandaan. Komission puheenjohtaja Manuel Barroso kirjoitti Aamulehdessä 14.9.2012, että EU:n ”on oltava demokraattisempi kuin koskaan”. Euron historian demokratiavaje ja laittomuudet ovatkin sitä tasoa, että suunta voi olla vain ylöspäin.

Vähälle huomiolle Seppänen jättää euroalueella harjoitettavan talouspolitiikan, joka ruokkii äärioikeiston kannatuksen nousua. Useat taloustutkijat ovat muistuttaneet, että eurotalous muistuttaa suuresti Saksan valtakunnankanslerin Heinrich Brüningin (1885–1970) talouspolitiikkaa 1930-luvun taitteessa ennen Hitlerin valtaannousua. Pörssiromahduksen jälkeisen suurtyöttömyyden oloissa Brüning leikkasi ja supisti pahentaen kansan kärsimyksiä. Brüningin tavoite oli ehdoton rahan arvon vakaus. Natsit korjasivat potin.

Euroalueella on nyt 18 miljoonaa työtöntä (Kauppalehti 31.8.12). Se on enemmän kuin muussa EU:ssa ja reilusti enemmän kuin EU:n ja euron ulkopuolisissa OECD-maissa. Espanjassa ja Kreikassa nuorisotyöttömyys on yli 50 prosenttia. Samaan aikaan jatkuu laajamittainen maahanmuutto ja halpatyövoiman tuonti EU-maihin.

Työttömyydestä ei eurokriisin oloissa ole puhuttu juuri lainkaan, sillä työllisyys ei kuulu Maastrichtin lähentymiskriteereihin eikä EKP:n sääntöihin. Pahinta on ollut valtavan massatyöttömyyden vakauttaminen pysyväksi euroalueella. Espanjaan on syntynyt generación ni-ni, ei-ei-sukupolvi, joka ei opiskele eikä tee töitä (HS 11.9.12). Nuorisotyöttömyyslukemat ovat kauhistuttavia koko euroalueella, mutta etsittäessä eurokriisin ratkaisuja vasemmistopoliitikotkin ovat unohtaneet työllisyyden.

Jos euroalue halutaan pitää koossa, tarvitaan EU-liittovaltio ja poliittinen hallinto jakamaan rahaa vauraista maista köyhään etelään. Jo nyt PIIGS-maat Portugali, Irlanti, Italia, Kreikka ja Espanja ovat saaneet maataloustukina ja EU:n koheesiorahastojen kautta huomattavia rahasummia pohjoisesta. Euron edellyttämä talouspolitiikka pakottaa moninkertaistamaan nämä rahavirrat.

Suomi on euroalueen sisällä vaikutusvallaton maksaja. Lisää maksettavaa on tulossa, ja talouskurisopimus vie yhä vaikutusmahdollisuuksia. Se antaisi unionille oikeuden määrätä jäsenmaiden budjeteista. Perustuslain artiklat 3 ja 83 antavat Suomen eduskunnalle ehdottoman budjettivallan. Lähiaikoina nähdään, keksiikö Jyrki Kataisen hallitus keinoja, millä uusi laittomuus voidaan ujuttaa Suomeen kajoamatta perustuslakiin.

Kreikan eroon eurosta Seppänen suhtautuu kriittisesti, vaikka sitä ovat esittäneet kymmenet taloustutkijat. Euron ulkopuolella Kreikka saisi vähitellen taloutensa kasvuun. Eurossa on odotettavissa vain leikkauksia ja supistuksia sekä alistuminen eräänlaiseksi Saksan siirtomaaksi.

Harvardin professori Kenneth Rogoff on laskenut, että Kreikassa palkat pitää leikata puoleen. Seppänen vetoaa eurojärjestelmän sääntöihin ja Kreikan maksukyvyttömyyteen. Toisaalta hän myöntää eron olevan mahdollinen, jos tehdään sopimus.

Eikö lopulta ole yhdentekevää, jättääkö Kreikka velkansa maksamatta eurossa vai sen ulkopuolella? Kreikan vasemmistolaisen Syriza-puolueen kohuttu johtaja Alexis Tsipras on innokkaasti tukenut eurobondeja eli velkojen yhteisvastuullisuutta euroalueella, koska silloin muut maksaisivat Kreikan velat.

Esko Seppänen: Emumunaus. Into Kustannus 2012. 200 s.

Esko Seppänen haastateltavana tiistaina 18.9. kello 10–14 Into Kustannuksen Facebook-sivulla.