Elämä

Turvatyyny tukee vainon uhreja

Lukuaika: 2 minuuttia

Turvatyyny tukee vainon uhreja

Teksti Mikko Siltanen

Turvatyyny-hanke tarjoaa kokonaisvaltaista apua eron jälkeisen vainon kohteeksi joutuneille.

Suomessa arviolta satatuhatta ihmistä joutuu vuosittain eron jälkeisen parisuhdevainon kohteeksi. Vaino ei katso sukupuolta: se koskee sekä naisia että miehiäkin. Se voi olla luonteeltaan fyysistä tai henkistä ja kestää vuosia, mikä on uhrin ja hänen läheistensä kannalta erittäin vahingollista. Pahimmillaan tilanne voi johtaa viime aikoina paljon puhuttaneisiin perhe- ja lapsisurmiin. Tutkimusten mukaan kymmenen prosenttia vainon uhreista harkitsee jossain vaiheessa itsemurhaa.

”Parisuhdevainossa on tyypillistä, että halutaan kontrolloida ex-kumppania, seurailla häntä tai tunkeilla toisen kotiin eron jälkeen. Sellaisia ratkaisuja, joilla voi vahvistaa kodin rajoja on tarjolla ainoastaan kaupallisella puolella. Viranomaisilla ei ole toimivia toimintamalleja eroväkivallan ja vainon hoitoon”, LOVE ry:n puheenjohtaja Aija Palomäki kertoo.

LOVEssa (Lapsen Oikeus Väkivallattomaan Elämään) ongelma on tiedostettu jo pitkään: yhdistyksen piirissä on viimeisen viiden vuoden aikana menetetty peräti viisi ihmishenkeä. Tilanteen ratkaisemiseksi järjestö on kehittänyt nelivuotisen Turvatyyny-hankkeen ja hakee siihen nyt rahoitusta. Palomäen mukaan tavoitteena on luoda tukihenkilöiden verkosto, joka tarjoaa osaavaa apua kaikille vainon uhreille. Vainotut tarvitsevat vertaistuen lisäksi ammatillista tukea, joka ottaa huomioon heidän tarpeensa. Vainoa kokevat saavat usein juosta usean viranomaistahon luona kertomassa elämäntilanteestaan, mutta heille ei ole välttämättä tarjolla mitään, millä kohentaa käytännön tilannetta. Tämä on uhrin kannalta erittäin uuvuttavaa. Turvatyynyn puitteissa on tarkoitus kouluttaa ammatillisia liikkuvia tukihenkilöitä, jotka jalkautuisivat eronjälkeistä vainoa kokeneiden perheiden keskuuteen ja tarjoaisivat kokonaisvaltaista apua.”

Hankkeen suunnittelussa mukana oleva turvallisuusalan ammattilainen Tommi Nyström korostaa nopean reagoinnin tärkeyttä.

”Tässä ei ole tarkoitus hyppiä sosiaali- ja terveysviranomaisten varpaille, vaan luoda uudenlainen toimintatapa ja istuttaa se kuntiin. Kun ongelmia ilmenee, pitää päästä nopeasti selville tilanteesta ja alkaa selvittämään tilannetta yhteistyössä eri viranomaisten kanssa. Uhrin kannalta on pahinta, jos asia on hoitamatta vuosien tai edes kuukausien ajan.”

Vastuu on kunnalla, mutta tarvittaessa mukaan pitää ottaa myös yksityisiä tahoja.

”Kaikissa viranomaisportaissa on tahto tehdä asiat fiksummin ja paremmin. Jos systeemi ei kuitenkaan toimi, kunnan pitää ottaa selville, mistä jonkun palvelun saa parhaimmin hankittua”, Nyström sanoo.

LOVEn aktiivien lisäksi Turvatyynyn suunnittelussa on ollut mukana psykologian ja turvallisuusalan asiantuntijoita. Aija Palomäen mukaan tekniikka on tärkeä apuväline monissa vainotapauksissa.

”Erilaiset hälytyslaitteet, turvalukot, kamerat ja paniikkinappulat voivat olla tällaisessa tilanteessa erittäin hyödyllisiä. Teknisen avun joutuu kuitenkin ostamaan kaupalliselta sektorilta, eikä läheskään kaikilla apua tarvitsevilla ole tähän mahdollisuutta. Heikoimmassa asemassa olevat jäävät ilman.”

Nyströmin kokemusten perusteella tekniikka voi lisätä vainon kohteen olevan osapuolen itsevarmuutta.

”Jos suhteen toinen osapuoli jää asumaan vanhaan asuntoon, toinen ei välttämättä hahmota uutta tilannetta. Ei yksinkertaisesti ymmärretä, ettei voida enää tulla enää piipahtamaan. Tämmöisissä tilanteissa voidaan tarvita jotakin konkreettista, joka kertoo, että tässä menee raja. Tämä tarkoittaa usein teknisiä välineitä.”

”Apu voi olla vaikkapa puhelinnumero, johon voi soittaa milloin tahansa ja saada ammatillista apua. Hälytinlaite itsessään ei ratkaise mitään, vaan se, että taustalta löytyy toimiva järjestelmä, joka takaa turvallisuuden.”

Yksi puoli ongelmaa on se, että vainoamista voi olla myös vaikea havaita. Nyström törmää omassa työssään vainoamistapauksiin sattumalta.

”Iso osa tapauksista jää havaitsematta, sillä näistä asioista ei usein haluta puhua. Vainoaminen saattaa tulla esiin ihan muussa yhteydessä. Monet eivät yksinkertaisesti tiedä, mistä lähtisi hakemaan apua.”

Palomäki toivoo, että ongelma nousisi yleisempään tietoisuuteen.

”Turvatyyny on myös tapa herättää keskustelua vaietusta aiheesta. Avioliiton aikainen väkivalta on tunnistettu ongelma, mutta eron jälkeiseen väkivaltaan ja vainoon ei osata vielä puuttua kunnolla. Uhrit ja heidän läheisensä jäävät nykyisellään monesti paitsioon.”

YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä 25.11. & sen yhteydessä järjestetään Valoa, ei väkivaltaa -kynttilätapahtumia 35 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. www.valoaeivakivaltaa.fi

  • 20.11.2012